sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Jukka Virtanen (ohj.) - Pähkähullu Suomi

Photobucket

Pähkähullu Suomi (1967) on Spede Pasasen kolmas elokuva. Ensimmäinen oli crazykomedia X-Paroni (1964), jonka ohjaajia Speden lisäksi ovat Risto Jarva ja Jaakko Pakkasvirta. X-Paronia rinnastettiin ilmestyessään jopa ranskalaisen uuden aallon elokuviin ja Peter von Baghin päätoimittamassa Filmihullussa julkaistiin Speden haastattelu.

Pähkähullussa Suomessa on edelleen tiettyä kuuskytlukulaista uuden aallon ajattelua, mutta ennen kaikkea se on vielä selkeästi elokuva, siinä missä Speden tunnetuimmat työt - Turhapurot - ovat vain valotettua filminauhaa.

Itse asiassa Pähkähullu Suomi kuuluu yhdessä X-Paronin ja sen jälkeen valmistuneen Millipillerin (1966) kanssa Speden parhaisiin elokuviin. Tosin Spede ei ohjannut tätä(kään) elokuvaa. Hän hääräsi tuottajana ja oli yksi kolmesta käsikirjoittajasta. Ohjaaja on Jukka Virtanen. Hän ohjasi yhdessä Speden ja Ere Kokkosen kanssa myös Millipillerin.

Pähkähullun Suomen kehyskuviona on amerikansuomalaisen hiusöljymiljonäärin, William Njurmen matka kotimaahansa, jossa Suomen valtio yrittää vipata häneltä rahaa. Njurmi (Spede) säntäilee ympäri maata erinäköisillä kulkupeleillä ja tällä tavalla esitellään kotomaamme koko kuva - elokuvahan syntyi juhlistamaan Suomen 50-vuotista itsenäistä olemassaoloa. Osa vitseistä on kökköjä, osa vanhentuneita, mutta suurimmaksi osaksi meininki naurattaa.

Vitsailun ja kohelluksen väliin on sijoitettu nuorten missineitokaisten voimisteluesitys ja seireenilaulantaa pusikossa. Kun kymmenvuotiaana katsoin elokuvan ensimmäistä kertaa nämä jaksot pitkästyttivät kovin ja tuntuivat turhilta, mutta tämän päivän tajunnalla ainakin ko. kohtausten tahattomasta komiikasta osaa nauttia ja näkee myös miten mainiosti nämä jaksot rytmittyvät teoksen kuvakavalkaadiin. Rytmiltään ja leikkaukseltaan elokuva onkin - ei täydellinen, mutta erinomaisen hyvä.

Pähkähullussa Suomessa on omanlaistaan monikerroksellisuutta ja meta-kerrontaa. Elokuva kertoo miljoonääristä tehdystä elokuvasta kunnes elokuvantekijät paljastuvatkin gangstereiksi ja öljymiljonäärielokuvasta astutaan ikään kuin toiseen elokuvaan ... Simo Salminen toteaakin rainan loppumetreillä, ettei ole ainakaan viiteentoista minuuttin tajunnut mistä on kysymys. Tämän jälkeen koko filmi pikakelataan selostettuna alusta loppuun, mutta uusin kuvin!

Elokuvan pilanteko suomalaisuudesta menee yllättävän pitkälle sikäli, että isänmaallisuutta Pähkähullussa Suomessa ivataan vähintäänkin yhtä roisisti kuin tuohon aikaan tekivät Speden karsastamat "saatanan radikaalit" (joka on myös erään Spede-elokuvan nimi). Leo Jokelaa hyödynnetään tässä irvailun työssä ja hän hoitaa hommansa niin kuin vain Leo Jokela osasi. Yhtä kovan roolisuorituksen tekee pääministeriä esittävä Toivo Mäkelä. Toivo Mäkelässä oli jännää se, että hän pystyi tekemään samoilla maneereilla sekä komiikkaa että tragiikkaa, ja vielä jotain siltä väliltä.

Pähkähullun Suomen jälkeen kävin uskollisesti katsomassa kaikki Speden kuvat sitä mukaa kuin niitä ilmestyi - aina ensimmäiseen Uuno Turhapuroon asti. Diggasin Turhapurosta hänen esiintyessään Speden tv-sketseissä, mutta filmiversio oli mielestäni kamala: yksi pitkitetty vitsi, ala-arvoinen äänitys, harmaa kuva ja löysä ohjaus. Muutaman Turhapuro-sarjan tuotannoista olen kuitenkin myöhemmin katsonut televisiosta - ja Loirihan tekee niissä näyttelijänä useita todella loistavia sooloja, mutta kuten sanottu elokuvina en osaa niitä pitää. Turhapuroista myös uupuu se raikkaus ja yllätyksellisyys sekä kekseliäs elokuvagenrejen variointi, jollaista tarjosivat Speden kultakauden elokuvat: ... Millipilleri, Pähkähullu Suomi, Noin 7 veljestä, Speedy Gonzales ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.