Juicesta oli vuoden 1973 lopulla juttu Soundi-lehden edeltäjässä Musassa ja kun Arto Kytöhonka sitten eräänä joulukuun iltana soitti Pöytälaatikko-ohjelmassaan - ilman mitään ennakkovaroitusta - Coitus Intin tulkinnan Runebergin Sotilaspojasta, tajusin heti että tämä on se Juice. Ja diggasin armottomasti.
Sotilaspoika assosisoituu Suomen Talvisota -yhtyeen rämäkästi sotaurhoille irvailevaan kappaleseen Jatkosota-rock. Muutenkin Juicen eka levy liikkuu samoissa sfääreissä kuin Suomen Talvisota 1939-40. Sillä erotuksella, että Juicen ja kumppaneiden letulta puuttuu se kärkäs poliittinen tendenssi, joka Talvisodan Underground-rock -LP:n kappaleille on tyypillistä.
Underground-rock -LP ja Baddingin single Fiilaten ja höyläten olivat jättäneet tietyn odotuksen ilmaan; että tulisi lisää tälläistä rajua, suomenkielistä kamaa. Juicen Heinolassa jyrää oli tämän odotuksen täyttymys. Kappale on rinnastettavissa Dave Lindholmiin biisiin Jazzikansa tulee, mutta siinä missä Jazzikansa tulee on ehdottomasti stadilainen kappale, on Heinolassa jyrää kansallista kohkaamista ilman suomenruotsalaisia leijoja Helsingin yllä. Saman henkisiä, surrealistis-psykedelisiä rock-vetoja ei ole montaa suomeksi tehty. Laittaisin sen kanssa samalle viivalle vain Talvisota-orkesterin Kasvottoman kuoleman ja Virtasen Elektronisen ekstaasin.
Heinolaa ja Sotilaspoikaa LP:llä seuraa Harri Rinteen sanoittama, eroottis-romanttinen Hengitä sisko, jonka Mikko Alatalo upeasti laulaa. Merkillisen onnistuneesti tässä biisissä yhdistetään toisiinsa parodisia aineksia ja suoraa ja kiihkeää tunteiden vuodatusta.
Rienaaja-Juice pääsee ääneen kappaleessa Jeesus pelastaa. Kumea kellarisoundi pukee tätä kappaletta, mutta äkkiä karismansa kadottava renkutushan tämä on. Aikanaan se kolahti kyllä kovaa. Koti, uskonto ja isänmaa nuodostivat levyn ilmestymisen aikoihin ällöttävän konservatismin akselin ja kaikki tähän pyhään kolminaisuuteen kohdistuva riena oli tervetulluttua tavaraa.
Hän sammuu voisi olla Goodman-Retee - tuotantoa, ainakin sukulaisuus Työmiehen lauantaihin on selvä. Järisyttäviä säveltaiteellisia tai verbaalisia ansioita biisi ei omaa, mutta Pena Penninkilammen armoitettu laulutulkinta on kuranttia kuunneltavaa yhä vieläkin.
Hän sammuu kuten myös esim. sen jälkeiset raidat, Imeläkivi ja Zeppeliini ovat kappaleita, jonka kaltaisia Leskinen ei enää tämän jälkeen tehnyt. Juicen ekalevyn laulut ovat nuoren miehen lauluja eikä sellaisia voi tietenkään koko ikäänsä väsäillä. Toisaalta on myös niin, että kaikki mainitut biisit ovat eräänlaisia uniikkeja pistokokeita: miltäs tämmönen kuulostaisi... tai tämmönen... tehdääs pastissi jytäbiisistä, joo ja ja psykedeliasta kanssa ...
Oo!Raili raikaa Pahkasikamaisesti kuin suoraan opiskelijaboksin uumenista. Pena Penninkilampi tekee taas mainion laulutulkinnan ja Rinteen riimit trimmaavat näppärästi: "On kirjahyllyssäsi Milleri ja yksi dekkari ja trilleri/kaks kertaa unohtui sun pilleri ..." Juicen itsensä laulama Mari(savun kuningatar) on Leskistä utuisimmillaan, kaunis, herkkä bohemian rapsodia. Marihuanan savusta laulussa on tietysti kyse ja näin ollen Suomi-undergroundin perusteema "rock, ruoho, rakkaus" taittuu täysimääräisesti tällekin LP:lle.
70-luvulla Juice narahti Alatalon ja Virtasen tavoin hasiksen tupruttelusta, mutta käsitykseni mukaan kannabis ei koskaan Leskistä suuremmin kiinnostanut. Kerran, noin vuonna 1983 - 84, istuin Juicen pöydässä ravintolassa kun eräs laulajatar tyrkkäsi pienen nokareen hasista tilanteesta lievästi hämmästyneen Juicen käteen. Myöhemmin yöllä ravintolaseurueen siirryttyä Juicen keikkabussiin notkumaan, samainen laulajatar ehdotti ko. pilvibiitin käyttöön ottamista. En tiedä mikä tarkoitus Juicella biitin varalle oli, sillä vastahakoisesti hän sen taskustaan esiin kaivoi ja luovutti hengaajaryhmän käyttöön, mutta ei itse osallistunut murusen polttamiseen.
Cuba Libre, Nonamen laulu ja Tulppaani ovat jälleen opiskelijaboksistuffia. Alatalon ja Rinteen Cuba Libre itse asiassa kallistuu parodian kautta iskelmän puolelle. Tulppaani taas on perus-Leskismäisiä kielikuvia tulviva pikku klassikko. Nomanen laulu haikeaa, rakkautta ikävöivää Leskistä, jota myöhemmillä levyillä kuultiin vielä paljon lisää. Täysin toista maata on Alatalo-Rinteen anti-keskiluokkainen anti-rakkauslaulu Lähde takaisin: "Sä kestäisi et tätä elämää/et viikkoa sä tätä voisi sietää/sä rokista et tiedä yhtään mitään". Eh.
Kiivaasti kulkeva päätöskappale Rokkaan palaa Heinola-avauksen rytinään. "Homekorvat tahtoo tietää, mä kuinka kauan oikein rokkaan. Niin kauan kuin sielu sietää ..." No, kovin kauan sielu ei rokkaamista sietänyt. Vuonna 1979 ilmestyneen Tauko-LP:n jälkeen Juicen kurssi alkoi kääntyä rockista selkeästi iskelmällisempään suuntaan. Oikeita, rock-levyjä hän ei mielestäni tehnytkään kuin yhden ja tämä levy on vuonna 1976 ilmestynyt, Keskitysleirin ruokavalio. Pidän sitä hyvin "dylanistisena" albumina, mutta ennen kaikkea se on - eikä vähiten Petteri Salmisen kitaroinnin takia - erittäin jännittävä ja voimakas teos. Juicen & Coituksen eka ei ole samalla lailla voimakas levy, paremminkin hillitön & hervoton, mutta suomalaisen rockin ja iskelmämusiikin kehitykseen sen vaikutus on ollut ainutlaatuisen voimallinen. Aivan kuten LP:n takakansiteksti lupasi; edessä päin olivat tulevat juhlat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.