sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

MAURI SARIOLAN LAUKAUSTEN KAIKUJA KUUNNELLEN

Susikoski kiirehti selittämään, ettei hän ollut juhlaruokiin tottunutkaan. Maksalaatikko, voisula ja puolukkahillo katosivat hänen lautaseltaan vauhdilla, joka sai emännän silmät kirkastumaan. Kun tämä sitten tarjosi jälkiruoaksi puutarhamansikoita sokerin ja kerman kera, kirkastuivat puolestaan Susikosken silmät lopullisesti.

Mauri Sariola - Laukausten hinta (Gummerrus)

Laukausten hinta on Mauri Sariolan esikoisteos vuodelta 1956. Siitä alkoivat komisario Leo Olavi Susikosken seikkailut.

Susikoski on lahjomaton, reilu ja tunnollinen poliisi (myöhemmin rikostarkastaja), joka havainnoi ihmisiä ja ympäristöään tarkkasilmäisesti, mutta siirtyy tarvittaessa tarkkailuasemista epäröimättä suoraviivaiseen toimintaan.

Reilunnäköinen otus... Säännölliset piirteet, avoimet kasvot ja käytös vapaata ilman turhia ujosteluja... ei myöskään vaikuttanut turhantärkeältä, vaan esiintyi milteipä vaatimattomasti...

Susikoski on lievästi sivistynyt sinivalkoisten ihanteiden vaalija ja sellaisena ilmeisen suoraan luojansa arvomaailmaa heijastava hahmo. Sariolahan oli jääräpäinen äärikonservatiivi, joka helposti ylireagoi asioihin, joista ei pitänyt tai joita ei ymmärtänyt. Tosin ylireagoimisen uhriksi joutui Sariola itsekin. Hänestä tuli vasemmistolaisten ja vähän muidenkin kulttuuripersoonien sylkykuppi, jolle buuattiin automaattisesti sanoi, teki tai kirjoitti hän sitten mitä tahansa.

(Jotkut Sariolan laukaisut kaikuvat vieläkin ilmassa... Vuonna 1982 Sariola teilasi telkkarissa 500 kg. lihaa-yhtyeen version virrestä Joutukaa sielut ja tämä jäi näppimään Kauko Röyhkää sen verran, että 30 vuottta myöhemmin hän palaa asiaan facebooksivullaan (22.7.2012): "Tyyppi (Sariola) oli kiihkoisänmaallinen, ahdasmielinen ääliö. Jos kuolemanjälkeistä elämää on olemassa, niin toivon että Tom of Finland panee häntä siellä perseeseen. Tom on voittaja, Sariola ja kaikki hänen kaltaisensa ovat häviäjiä... "

Röyhkän sukupuolineutraali fantasia on rajuhko vastine siihen leppoisaan asiallisuuteen, jolla Sariola ko. tv-ohjelmassa inhoamaansa esitystä arvioi ja sen esittäjiin suhtautui
:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/mauri_sariolan_pyynnosta_huolimatta_500_kg_lihaa_81576.html#media=81579

Sariolahan vain ihmetteli, miksi tärvellä vanhoja lauluja sen sijaan että bändi tekisi omia uusia. Hän koki 500 kg. lihaa -yhtyeen esityksen rienaavaksi, koska siinä ei ollut lainkaan tekstin ilmentämää harrasta hengellisyyttä, vaikka tuskin Sariola olisi 500 kiloisten sulkeutuneesta ja yliyrittävästi avantgardisesta jumituksesta innostunut, vaikka virren sanojen sijalla olisivat raikuneet bändiläisten omat lyriikat.)



Laukausten hinta on juoneltaan ovela. Itse asiassa, etenkin loppuratkaisun osalta, melkein liiankin ovela. Mies on murhattu ja käy ilmi, että että useampikin henkilö on toisistaan tietämättään nähnyt tapauksen itse samaa tyyppiä väijyessään, mutta kukaan heistä ei vaikuta tappajalta.

Sariola on kehittänyt kirjaan joukon mainioita tyyppejä, mutta tyypittelyä intiimimpää katsausta näiden henkilöiden olemukseen ei suoriteta. Muissa kirjoissaan Sariolalla oli harrastusta piirun verran Susikoskia tarkempaan ihmiskuvaukseen. Omimmillaan Sariola on kuvatessaan maisemia ja miljööitä. Luontoa, liikennettä ja liikkumista maanteillä. Maaseutua ja kaupunkia. Usein tapahtumaympäristöt puhuvat Sariolan kirjoissa lukijalle laveammin kuin henkilöhahmot näillä tapahtumapaikoilla. Sosiaalipsykologisia tai mankellmaisesti yhteiskuntapoliittisia Sariolan kertomukset eivät ole. Eivär Sariolan kirjojen tapahtumat ja ihmiset tyhjän päällä kellu, mutta kerronnan fokus on rikosta selvittävässä poliisityössä, ei rikoksessa yhteiskunnallisen tilanteen heijasteena.

Susikoski-sarjassa Sariolan poliittiset ajatukset eivät ole yhtä koholla kuin joissain hänen romaaneissaan, mutta kyllähän näistä dekkareistakin kirjoittajan aatteet ja asenteet välittyvät.

Nämä palat ovat Laukausten hinnasta:

Tyttö oli pukeutunut siniseen puolihameeseen. ... Oljenkeltaisessa tukassa ei ollut permanenttia ja se valui tuuheana hartioille saaden pitkässä pehmeydessään hiukan vanhanaikaisen ja nykyajan lyhyttukkaista naistyyppiä oudostelevan komisarion nyökkäämään hyväksyvästi...
... Susikoski huomasi ilokseen nyt sen harvinaisen piirteen, että lapsi teititteli isäänsä. Tämä vanha ja perinteinen kunnioitusta herättävä puhetapa sopeutui täysin ympäristöön ja vahvisti komisarion käsitystä, että vasta nyt oltiin tekemisissä jäyhän ja esi-isien luoman kulttuurin läpitunkeman maalaisväestön kanssa.


Esi-isien jäyhyyskulttuurin kunnioituksestaan huolimatta Mauri Sariola oli tietyissä toimissaan hyvinkin moderni. Hän on ensimmäinen tuotesijoittelua korvausta vastaan harrastanut kirjailija Suomessa. Tienestiä hän sai ainakin siitä, että Susikoski alkoi polttaa Colttia. Laukausten hinnan sivuilla Susikoski polttaa vielä Philip Morrisia.

Pöydällä oli Philip Morrista ja komisario käytti viipymättä tilaisuutta hyväkseen ... Komisario sytytti uuden savukkeen poikkeuksellisesti hidastellen. Tämä ripeyden puute ei niinkään johtunut siitä, että hän olisi halunnut nauttia amerikkalaisen savukkeen loistavan aromin eri vivahteista, vaan komisario halusi voittaa aikaa saadakseen selville, miten tätä koruesinettä naisen hahmossa oli oikein käsiteltävä.



Sariola kirjoitti kaikkiaan 80 romaania. Kansa otti varsinkin Susikosket omakseen. Sanomalehtien kulttuurisivuilla ne harvoin saivat suopeaa huomiota osakseen. Sariolan ansiot jätettiin tunnistamatta ja tunnustamatta, koska pekkatarkat käyttivät kriitikeissään liian lyhyttä kirjallisuuden merkitysten mittaa. He eivät osanneet arvostaa Sariolan dekkareita ja rikosromaaneja esim etevinä kansankuvauksina, jollaisia ne monesti ovat. Tänä päivänä Susikoski-kirjoja voikin lukea romanttisina välähdyksinä muutamien vuosikymmenien takaisesta Suomesta. Mutta eihän näitä kirjoja kansatieteellisistä syistä tavata, vaan koska Sariolan kerronnasssa on intensiteettiä ja kekseliäitä juonenkäänteitä riittää.

Ehkä Susikoskien saamat huonot arvostelut selittyvät osittain sillä, että sarjan alkaessa suomalainen dekkari oli outo tapaus, eikä älymystö vielä tuohon aikaan pitänyt dekkareita ylipäätään oikeana kirjallisuutena. Sariolan edeltäjät Suomessa - Marton Taiga ja Outsider - oli luokiteltu kioskikirjallisuudeksi ja sitä näiden herrojen teokset toki olivatkin - mutta eihän sen olisi pitänyt automattisesti tarkoittaa sitä, että ne ovat sen vuoksi huonoa tai absoluuttisesti vähempiarvoista kirjallisuutta.

Sariola peittoaa kyllä kirjoittajana mennen tullen sekä Taigan että Outsiderin, joiden rikoskertomuksissa ei ollut sellaista liki tulevaa vaaran tuntua tai realismin siivestämistä kuin Sariolalla parhaimmillaan. Tämä sanottuna kaikella kunnioituksella lapsuuteni suosikkeja Pekka Lipposta ja Kalle-Kustaa Korkkia sekä heidän isäänsä, Outsideria, kohtaan.

Susikoskistoorien seassa on muutama erityisen heikko esitys eikä Sariola varsinkaan uransa loppupään kirjoissa varonut tarpeeksi itsensä toistamista. Suurin osa Susikoskista on kuitenkin tasalaatuisen vetävää ja jämäkkää luettavaa. Niistä on vaikea nimetä yhtä nimenomaista opusta sarjan ehdottomaksi ykköseksi. Siksi ajattelenkin, että aina suomalaisten dekkareiden kärkiteoksia listattaessa olisi Mauri Sariolan Susikoski-sarja käsitelteltävä yhtenä visiona ja teoksena, ja sijoitettava se sitten omalle paikalleen arvojärjestyksessä. Minun mielestäni se paikka on kaikkein korkeimmalla oksalla.



Vuosina 1962 - 63 Seurassa ilmestyi kolme Sariolan dekkarien pohjalta tehtyä "kuvaromaania" jatkokertomuksina. Kuvaromaaneja varten näyttelijät näyttelivät kohtaukset, joista otettiin valokuvat.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

PSYKEDEELISEN TUTKIMUKSEN ABC-KIRJASIA


Transpersoonallinen psykologia on tutkimusta "kokemuksista, joissa tietoisuus laajenee tai ulottuu yli minän tavallisten rajojen ja yli ajan tai avaruuden tai molempien".
Thomas B. Roberts / Stanislav Grof

Thomas B. Roberts - Transpersoonallinen kasvatus (Samsara, 1978)
Stanislav Grof - Kosminen näytelmä (Samsara, 1977)


Suomalaiset kustantajat eivät psykedeelistä tutkimuskirjallisuutta suosi. Edes psykedeliatieteilyn tunnetuimpien titaanien, Timothy Learyn, Terence McKennan ja Alexander Shulginin teoksia ei ole käännetty vieläkään suomeksi.

Ainut suomen kielellä julkaistu katsaus psykedeelisiin tajunnantiloihin on Stanislav Grofin 1977 ilmestynyt Kosminen näytelmä. Sen edustamille näkemyksille on läheistä sukua Thomas B. Robertsin Transpersoonallinen kasvatus. Molemmat ovat alle sata sivuisia, Jorma Elovaaran suomentamia ja Samsaran kustantamia kirjasia.

(Samsara-kirjat - kuten Samsaran leipomokin - perustettiin aikoinaan Helsingin Korkeavuorenkadun Kasvista pyörittäneen Oraansuojelijat-yhdistyksen jäsenten toimesta.)



Thomas S. Robertsin ja transpersoonallisen psykologian lähtökohtana on olettamus, jonka mukaan "on mahdollista kokea, laajentaa tai ulottaa tajuntaa (kokea transkendenssi) tavallisen minän rajojen yli ja ohi ajan tai avaruuden tai molempien". Tälläisestä kokemuskentästä kimpoilee Robertsin retoriikka:

ONKO AJATTELU KORKEIN TAITO MINKÄ IHMINEN OMISTAA?
ONKO IHMINEN RUUMIINSA EIKÄ MUUTA?
ONKO KAIKKI MIELI RUUMISSA?
... MILLÄ TAVOIN MUUTTUNEET TAJUNNANTILAT OVAT YLIVOIMAISIA?
KUINKA TIEDÄMME ASIOITA JOITA EMME SAA SELVILLE AISTIEMME AVULLA?
ONKO MEILLÄ VAIN YKSI RUUMIS?
MITKÄ OVAT TIEDON RAJAT?

Roberts on väitellyt tohtoriksi arvostetussa kasvatustieteellisessä oppilaitoksessa, Stanfordin yliopistossa. Siellä hän tutustui A. Maslowin humanistiseen psykologiaan. Maslow tunnetaan parhaiten teoriastaan tarvehierarkiasta. Turvallisuuden, varmuuden ja rakkauden hakeminen kuuluvat tähän tarvehierarkiaan, jonka korkeimpana asteena pidetään yleensä "itsensä toteuttamista". Roberts kuitenkin huomauttaa, että myöhemmissä kirjoituksissaan Maslow esitti transkendenttiset tajunnantilat inhimillisten perustarpeiden huipentumana.

Freudista Roberts toteaa: "Freudin Thanatos, kuoleman ja hävityksen vietti, oli luultavasti hänen väärä tulkintansa halusta saada minä siirtymään ylimaallisille tasoille. Freudille tämä vietti erheellisesti tarkoitti ruumiillista kuolemaa, koska hän ei tunnistanut ihmisen luonnollista halua kokea minän ulkopuolisia tiloja".

Kosmisista ja muista transpersoonallisista tietoisuudentiloista löytyy Robertsin mukaan ulottuvaisuuksia, joita voitaisiin soveltaa kasvatuksessa ja koulutuksessa. Erilaisten mietiskelymenetelmien hyödyntäminen opetuksessa on Robertsin keskeinen ajatus. Robertsin mielestä olisi ylipäätään tärkeää, että koululaitoksessa kartoitettaisiin ja tutkittaisiin muitakin tietämisen tapoja kuin aistihavainto ja päättely.

Nykyisiä opetusmetodeja Roberts nimittää "beta-opetusohjelmaksi",koska opetus linkittyy lähinnä beta-värähtelyssä pysyttelevään aivojen toimintaan. Beta-tilassa aivoaaltojen kuviot vaihtelevat 15 kertaa sekunnissa tai tiheämmin. Ihmisellä voi kuitenkin olla lahjakkuuden alueita, jotka perustuvat vaikkapa alfa- (8-14 kertaa sekunnissa) tai delta-värähtelyalueisiin (0-4 kertaa sekunnissa).

Liikuntaopetusta Roberts laajentaisi mm. joogalla ja biofeedback-harjoituksilla, joiden tarkoituksena on kuunnella ja vahvistaa kehon toimintaa. Tulevaisuuden koulussa liikuntatunnit eivät ole tarkoitettu vain fyysisen kuntoisuuden kehittämiseen, vaan myös tajunnan tutkimuksen välineiksi. Tässä kohtaa Roberts viittaa fyysisten ponnistusten aiheuttamiin muutoksiin tietoisuudessa. Esimerkkinä mainitaan pitkänmatkan juoksijoille tuttu "leijaileva tunne, jonka ansiosta juokseminen tuntuu siltä kuin leijailisi avaruuden läpi: San Franciscon v.-49 neljäsosamaileri John Brodie kertoo kokeneensa mystisiä kokemuksia tehdessään huippusuorituksiaan".

Robertsin kirja on tiivistä ja nopeasti etenevää väitteiden, kysymysten, utopioiden, visioiden ja ideoiden litaniaa, johon linkitetty viittauksia lukuisiin eri tutkimusaloja edustaviin lähteisiin. Näin Transpersoonallinen kasvatus toimii suppeana, mutta samalla valtavasti ajatuksia pursuavana johdantona asiaan, joka on huikean mielenkiintoinen ja - ikävä kyllä - täysin sivuutettu kasvatustuskeskustelussa ja koulusuunnittelussa.


Tsekkiläissyntyinen psykiatri Stanislav Grof on vaikuttanut useissa amerikkalaisyliopistoissa professorina ja muissa tehtävissä. Jotkut hänen tutkimuksistaan ovat yliopistojen psykologian opiskelijoille tuttuja, mutta suomennettu hänen mittavasta tuotannostaan on vain 64-sivuinen kirjanen Kosminen näytelmä.

Kosmisessa näytelmässä Grof analysoi ihmisten LSD-kokemuksia n. 3500 psykedeelisestä istunnosta, jotka hän on järjestänyt. Lisäksi hänellä on ollut käytössään muistiinpanot 1500:sta muiden tutkijoiden järjestämästä istunnosta. Tätä materiaalia tutkiessaan Grof havaitsi, että "monet eri LSD:n käyttäjien näennäisen hajanaiset kokemukset voitiin järjestää jokseenkin täydelliseksi metafyysiseksi järjestelmäksi, josta voisimme käyttää nimitystä `psykedeelinen kosmologia ja ontologia`."

Grofin mukaan osa LSD:n aiheuttamista kokemuksista voidaan selittää aistimissa tapahtuvilla biokemiallisilla ja fysiologisilla muutoksilla tai sitten psykoanalyysin keinoin. "Joitakin muita .... kokemuksia on kuitenkin mahdoton selittää tulkitsemalla niitä fysiologisesti tai psykoanalyyttisesti. Näin on laita kun esiintyy jaksoja jolloin koetaan tuskaa, kuolemaa ja uudelleen syntyminen, kosmisen liiton kokemuksia, kohdataan erilaisia paholaismaisia muotoja, arkkityyppi-ilmiöitä, sikiömaailman tuntemuksia, muistoja esi-isistä ja rodullisesta kehityksestä.. "

Erilaisten jumaluuksien ilmestyminen ihmisille on yleinen kokemus Grofin järjestämissä LSD-sessioisssa: Shiva, Jahve, Zeus, haukkapäinen Horus jne. Nämä uskonnolliset ilmestykset eivät kuitenkaan aiheuttaneet koehenkilöissä sellaista tunnetta, että he olisivat kohdannet perimmäisen olennon tai "lopullisen totuuden". Hengellisen kaipuunsa täyttymyksen hetkellä ihmiset olivat symbolististen visioiden sijasta tekemisissä sanoinkuvaamattoman, metakosmisen Tyhjyyden kanssa.

Rinnakkaisilmiönä LSD-koehenkilöiden kokemuksille Grof mainitsee intialaisen käsitteen Sachitananda - olemassolo, tietoisuus, autuus. Sillä hän tarkoittaa ulottuvaisuuksia vailla olevaa perusvoimaa, joka näyttää elävän ikuista elämää äärettömässä autuuden ja tietoisuuden tilassa. "Olemassaolon perimmäinen lähde on Tyhjyys ... Sen ensimmäinen mahdollinen muoto on kaikkeustajunta, olemassaolo-äly-autuus.. "

Olemassaolon perusvoimaa kokiessaan tai siihen eläytyessään ihminen ei jäsennä maailmaa loogisesti kategorioimalla tai järkiajattelun käsityksillä ajasta ja avaruudesta. Grof huomauttaakin, että "sellaisia tietoisuuden tasoja on olemassa, millä tuollaisten rajoittavien käsitteiden käyttö kaikkeustajunnan tutkimiseen tuntuu yhtä naurettavalta, kuin jos ihmismielen tutkimisessa käytettäisiin shakkipelin sääntöjä rajoituksineen. Leikkimielellä ja umpimähkään laadittuja sääntöjä ja rajoituksia ei voi pitää pakollisena kun tutkitaan luovaa perusvoimaa itseään."

LSD-koehenkilöiden kuvaukset kaikkeustajunnasta ja perimmäisestä Tyhjyydestä yhdistyvät usein näkemyksiin ilmenneestä maailmasta "kosmisena leikkinä". Leikin periaate on se, että ongelmia ja arvoituksia ei voida koskaan ratkaista sillä tasolla jolla ne ilmenevät, vaan ainoastaan siirtymällä toiselle tietoisuuden taajuudelle.


Matematiikkaan ja fysiikkaan perehtyneiden henkilöiden kohdalla LSD-sessiot johtivat tosinaan siihen, että monet vaikeat käsitteet - kuten epäeuklidinen geometria ja Riemannin n-ulotteista avaruutta käsittelevä geometria - tulivat helpoiksi mieltää ja sisäistää. Useilla LSD:tä ottaneilla on myös oivalluksia tieteen osasta kosmisessa näytelmässä. Grofin mielestä "tiede on, jos sitä oikein käytetään, jokseenkin tehokas tie kaikkeustajuntaan". Hän olettaa tieteen vielä ylittävän itsensä, sillä "on mahdollista odottaa, että tulevaisuudessa ei tule olemaan mitään sovittamattomia ristiriitoja tieteen, uskonnon, filosofian ja taiteen välillä".

Grofin mielestä "tieteilijöiden pitäisi muotoilla kysymyksensä toisesta päästä käsin kuin he nyt tekevät. Sen sijaan. että he kysyisivät esim. josko ja miksi telepatia on mahdollista, heidän tulisi tutkia niiden tapahtumien luonnetta, mitkä estävät ihmisiä olemasta keskenään telepaattisessa yhteydessä".

Stanislav Grofille LSD-istunnot eivät siis ole merkityksellisiä ainoastaan psykologian ja psykiatrian kannalta, vaan hän näkee näiden kokemusten avartavan koko maailmankäsitystämme ja edesauttavan universaalia yhteisymmärrystä ihmisten välillä. Grof hahmottelee kirjassaan täydellisesti rationaalisen maailmankuvan korvaavaa vaihtoehtoa, joka voidaan kokea tietyissä tietoisuuden erikoistiloissa.

Kun ajatttelee sitä, miten runsain mitoin tämä Grofin pieni kirjanenkin omaa filosofista syvyyttä ja esittelee LSD-istuntoihin sisältyviä mahdollisuuksia ihmismielen syväluotauksessa, on järkyttävää, että Grofin ja muiden psykoaktiivisia lääkkeitä hyödyntäneiden tutkijoiden työlle tuli stoppi LSD:n muuttuessa 60-luvulla laittomaksi yhdisteeksi kaikkialla maailmassa. Outoa tässä on vähintäänkin se, että heroiinin ja morfiinin kaltaisia, kiellettyjä (hengenvaarallisia) aineita voidaan käyttää lääkinnällisesti, mutta lääkäreiden valvonnassa tehtävä trippiterapia ei ole enää vuosikymmeniin ollut mahdollista.

(Grof toteaa kirjassaan, että LSD-tilojen lisäksi on monia muitakin tajunnallisia kokemuksia, jotka eivät sovi "objektiivisena todellisuutena" kuvattuun järjestelmään. Tälläisiä ovat mm. luonnon kauneudesta hullaantuminen, hengenvaara, sukupuoliyhdyntä tai lasten synnyttäminen. LSD-tutkimukset veivät Grofin syntymäkokemuksien ja jopa niitä edeltävien kokemusten äärelle. Hän alkoi tutkia tätä aluetta ilman lisäaineita ja kehitti holotrooppiseksi hengitystyöskentelyksi nimetyn metodin, joka palauttaa ihmisen rajujen hengitysharjoitusten avulla oman syntymänsä hetkiin.)

Nykyisin psykedeelisen tutkimuksen hidasteena ei ole niinkään psykoaktiivisten aineiden sallimattomuus sinänsä, kuin yleinen suhtaumistapa muuntuneisiin, transpersoonallisiin tajunnantiloihin. Muutkin tieteilijät kuin Grof ovat ottaneet ne vakavasti, mutta valtavirtasuuntaukset tieteen eri alueilla pitävät muuntuneita tajunnantiloja samalla lailla relevantteina väylinä tutkimuksessa kuin foliohattujen käyttöä säteilysuojina. Asetelman lukkiutumisen varmistaa se, että yhteiskunnan valtaapitävistä monikaan ei omaa kokemusta tajunnallisesta toisenlaisuudesta ja jopa uskonnosta on kaikki mystinen pesty pois.



Uskovaisia ja ei-uskovia massoja yhdistävä, mystisten, psykedeelisten ja/tai transpersoonallisten kokemusten pelko on suurin este avoimelle tutkimukselle ja myös ihmiskunnan henkiselle progressiolle. Mystisten kokemusten katsotaan loitontavan "reaalimaailmasta", vaikka itse asiassa ne rikastuttavat ja laajentavat ihmisen elämää ja ovat usein sosiaaliseen vastuullisuuteen inspiroivia prosesseja. Psykologi Lawrence LeShan onkin todennut mystikoille olevan tyypilistä "se miten tehokkaasti he hoitavat asiansa (länsimaisille mystikoille on erityisen tyypillistä heidän liikemieskykynsä) ja se rauhallisuus, hyvät ihmissuhteet, antaumus, rauha ja ilo jotka täyttävät heidän elämänsä".

Isoissa, tieteellisissa läpimurroissakin on aina kyse myös ihmisten tietoisuuden asteen muutoksista, tajunnan laajentumisesta. Einsteinlainen maailmankuva ilmentää hyvin erityyppistä tietoisuutta kuin Newtonin aikalaisten käsitys fysikaalisista ilmiöistä. Newtonin - ja jopa monien meidän tämän päivän tavallisten pulliaisten - vinkkelistä Einsteinin kaavat ja monet sitä seuranneet kvanttifyysikoiden teoriat ovat melkoista mystiikkaa. Grofin tutkimukset viittaavat siihen, että psykedeelisissä istunnoissa ihmiset pystyvät syvän eläytymisen kautta sisäistämään esimerkiksi kvanttifysiikan ihmeellisyyksiä ja integroimaan tunnemaailmansa uusiin älynväläyksiin ajan, avaruuden, aineen ja energian olemuksesta. Tältä pohjalta ponnistaa Grofin kirjassaan puolustama ajatus "uudesta liitosta". Se merkitsee tieteen, taiteen, filosofian ja uskonnon yhteytymistä tarkoituksenaan valaista maallista vaellustamme kosmisella tietoisuudella.



... Psykologit ulottavat alueensa tajunnan tutkimuksen saakka, ja he vievät mukanaan kasvatuspsykologeja. Tämä uusi alue, joka on lähempänä äsken löydetyn Tietoisuuden Mantereen sydänmaata, on ollut psykologien yhteisen sopimuksen ulkoa päin hallitsema. Objektiivisen materialismin muuri piti uskolliset sisäpuolella ja piti verhon takana tajunnan tutkijoiden selostukset. Viidakosta kantautuvat huhut kertoivat meditaatiota harjoittavien kylästä siellä tai sienensyöjien heimosta täällä, vuorilla kuului olevan rykelmä luostareita ja laaksoissa noitatohtoreita, mutta nämä olivat seinän takana, ja nimikilvissä luki "Mystiikkaa, okkultismia, taikauskoa, parapsykologiaa, uskontoa" ja pahinta kaikesta "subjektiivista ja irrationaalista".
1960-luvun loppupuolella ja varhain 70-luvulla muurin sisäpuolella muutamat tiedemiehet alkoivat huomata, että jotkut muurin ulkopuolelta tulevat juorut olivat järkeviä muurinsisäiselle tieteelle...

Thomas S. Roberts
Kuva yllä: Goodbye Platon - Welcome Atoms by Kari Kosmos

Dale Pendellin PHARMAKO-trilogiasta blogikirjoitus: MAAGISET LIITTOLAISET JA MYRKYN POLKU