sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Reggae-tuottaja Doctor Dread muistelee

Doctor Dread - The Half That´s Never Been Told (Akashic Books, 2015)

Reggaeasta on kirjoitettu Marley-elämäkerrat mukaan lukien jo satoja opuksia, mutta tuottajaportaan näkökulmaa reggaeseen näissä kirjoissa ei olla juurikaan avattu. Doctor Dreadin kirja The Half That´s Never Been Told on poikkeus säännöstä, sillä sen tekijä on amerikkalaisen reggae-yhtiön Real Authentic Recordsin (RAS) perustaja. Hän on tosin myynyt firmansa jo kaksi kertaa ja viimeisen kaupan jälkeen Doctor Dread ryhtyi jamaikalaisen ruoan maahantuottajaksi.


Doctor Dread perusti RAS recordsin vuonna 1979 tehtyään sitä ennen WHFS-radioasemalla musaohjelmaa Night of the Living DreadAluksi yhtiö harjoitti vain jamaikalaisartistien levyjen jakelua Yhdysvalloissa. Ensimmäinen oma julkaisu on Peter Broggsin vuonna 1982 ilmestynyt LP Rastafari Liveth. Se äänitettiin Jamaikalla Doctor Dreadin toimiessa tuottajana. Samanlainen käytäntö on toistunut monia muitakin albumeita tehtäessä, mutta osa RAS:n julkaisemista levyistä on äänitetty (/miksattu) Yhdysvalloissa ja osa äänitteistä on artistien itsensä tuottamia. Pääosa Ras-julkaisuista edustaa muusikoiden soittamiin pohjiin laulettua rasta reggaeta. Dance hall musiikin osuus katalogissa on niukka ja juuri raggan, dj-paahdon ja digi-dancehallin valtaisa hyökyaalto supisti 90-luvun alussa RAS:n julkaisujen menekkiä huomattavasti. 

Ekonomisella tasolla Doctor Dreadin bisnekset ovat menneet laidasta laitaan. Peter Broggsin ensilevyä oli vaikea kaupitella, koska kukaan ei tuntenut laulajaa Jamaikan ulkopuolella, eikä kovin moni sielläkään. Kappaleen International Farmer ansiosta tämä upea LP kuitenkin alkoi saada lopulta menestystä osakseen. Kun Inner Circlen Doctor Dreadille tekemä Bad Boys ponnahti hitiksi Doctor luovutti bändin auliisti isomman levy-yhtiön huomaan ilman, että hyötyi siirrosta itse mitään.  RAS:n Reggae for Kids -kokoelma sitä vastoin toi rutkasti rahaa Doctor Dreadin kassaan. Seuraava lastenlevykokolema koostettiin Disney-elokuvien musiikista ja Disney-yhtiö oli valmis lähtemään projektiin mukaan, mutta useammankin reggaeta markkinoivien tahojen yllyttämänä Doctor Dread perui diilin ja kärsi ison tappion kun ei saanutkaan albumille kummoistakaan menestystö omien kanaviensa kautta.  

Lastenmusiikkikiekkojen lisäksi RAS:lta on ilmestynyt muitakin teemalevyjä. Yksi niistä on Bob Dylanin materiaalia reggae-versioina sisältävä Is It Rolling Bob? A Reggae Tribute To Bob Dylan. Dylan itsekin aikoi osallistua projektiin esittämällä jonkun Bob Marleyn biisin. Hän harjoitteli Exodusta ja paria muuta kappaletta, mutta ei saanut niihin mieleistään otetta ja antoi hankkeen raueta. Dylan kuitenkin antoi Doctor Dreadin käyttöön masterikakun 80-luvulla Slyn & Robbien kanssa levyttämästään biisistä I and I, josta Doctor Dread tuotti tribuutille uuden miksauksen.



Jamaikalla on levytetty paljon mainioita sovituksia kansainvälisistä rock-ja viihdehiteistä, mutta yleensä jos ryhdytään tekemällä tekemään ei-reggae-kappaleista koostuvaa reggae-teemalevyä tulos ei ole kaksinen. RAS:n Dylan-levyllä  on selvästi kompana se, että kappaleet eivät ole jamaikalaisille niin läheisiä, että he osaisivat tulkita niitä  tai edes tajuaisivat mitä pitäisi tulkita. Esimerkiksi Billy Mysticin versio kappaleesta Hard Rain´s Gonna Falling on täysin vailla sitä karnevalistista kansanlaulunomaisutta ja syvää viiltävyyttä, jotka ovat laulun kantavia elementtejä. Myöskään Luciano ei  sisäistä niitä asetelmia ja  fiiliksiä  - Mama, take this badge off of me, I can't use it anymore  - joihin Knockin' On Heaven's Door perustuu. Gregory Isaacs onnistuu ihmeen hyvin Mr. Tambourine Manin kanssa ja Sizzlan Jamaikalla singlenäkin julkaistu Subterranean Homesick Blues on rankka ja vakuuttava luenta. Ja Sizzlahan muutti biisin avauksen -  Johnny’s in the basement / Mixing up the medicine / I’m on the pavement / Thinking about the government - kuulumaan näin: "As for those in the basement / marijuana´s the medicine / and those on the pavement / burning down the false goverment." 

Jamaikalaisartistien levyjen tuottamiseen liittyy omanlaistaan konstikkuutta, koska tekemisen kulttuuri Jamaikalla poikkeaa useassa kohtaa länsimaisista standardeista. Jo sellainen seikka kuin sovittujen aikataulujen noudattaminen on monelle reggae-taiteilijalle vaikea pala. Ja kuten Doctor Dread toteaa, jos studioon tullaan vaikkapa kuusi tuntia myöhässä, asiaa ei pahoitella eikä ylipäätään kommentoida mitenkään. Eek-a-Mousen albumin julkaisun jälkeen Doctor Dread joutui yllättävään tilanteeseen FBI:n agenttien ilmaantuessa hänen ovelleen. Syynä oli se, että levyn biisien kustannusoikeuksien omistajiin lukeutui kuuluisa jamaikalainen jengipomo Tony Welch, jonka rahaliikennettä liittovaltion poliisi oli seurannut Welchin marihuanabisnesten takia.

Kaikkein rankimpiin tilanteisiin Dread joutui edesmenneen Gregory Isaacsin kanssa. Vakavin selkkaus oli se kerta kun Isaacs vaati Dreadilta rahaa revolverilla uhaten.  Gregory Isaacsin vuosikymmeniä kestänyt kokaiinin käyttö sabotoi Gregoryn uraa ja ihmissuhteita, mutta Doctor Dread suhtautui ymmärtäväisesti  ja pitkämielesesti Cool Ruleriin ja oli hänen kanssaan paljon tekemisissä levytys- ja bisneskuvioiden ulkopuolellakin. 



Bunny Wailer on toinen iso jamaikalaisartisti, jonka kanssa Doctor Dread levy- ja kiertueprojektien yhteydessä ystävystyi. Mutta helppoa ei ole ollut kanssakäyminen Bunnynkaan kanssa. Kerran Bunny halusi jo valmiiksi sovitun Rooman konsertin pois kiertueohjelmastaan, koska Mussoliini lähetti aikoinaan miehitysjoukkoja Etiopiaan. Englannin ollessa sekaantuneena Irakin sotaan Bunny Wailer ei halunnut lentää Britannian ilmatilassa ja siksi hän matkusti Jamaikalta keikalle Pariisiin Miamin kautta. Brasiliaan buukatun performointinsa Bunny Wailer pani puihin kuultuuaan, että samassa tapahtumassa esiintyy myös Junior Marvinin johtama, Wailers-nimeä käyttävä yhtye. Lisäksi vuosien kuluessa yhä useammin alkoi käydä niin, että Bunny Wailer peruutti äkisti hänelle järjestettettyjä turneita ilman selkeää syytä, mutta piti niistä ennakkoon saamansa palkkiorahat. Siksi Doctor Dread päätti vetäytyä Bunny Wailerin konserttien manageriontitehtävistä.

Reggae-ikoni Freddie McGregoria Doctor Dread kuvaa häslääjäksi, jolla on taipumusta ohivetoihin ja epävirallisten tienestien hankintaan. McGregorin ja Doctor Dreadin välit katkesivat  McGregor vaihtaessa äkisti RAS:lta Polydorille, jolloin myös purkautui Doctor Dreadin juuri tekemä kustannussopimus Freddie McGregorin ja hänen poikansa kanssa.


Bunny Wailerin ja Gregory Isaacsin ohella Doctor Dread kirjoittaa erityisen lämpimästi Culture-lauluyhtyeen keskushahmo Joseph Hillistä ja Xterminator-labelia pyörittäneestä tuottaja Fatis Burrellista. Heidän kuoltuaan Doctor Dread koki menettäneensä läheisimmät ystävänsä. Musiikillisesti omaksi lempilapsekseen Doctor Dread nimeää laulutrio Israel Vibrationin, jonka kanssa yhteistyö alkoi vuonna 1988 albumilla Strength of My LifeLevy on yhtenäinen,  hienoja spirituaaleja vibraatioita manifestoiva teos, jonka soundeissa ja sovituksissa on sekä voimaa että herkkyyttä. Sen jälkeen Israel Vibration on tehnyt RAS:lle toistakymmentä pitkäsoittoa, mutta hyvin harvat niistä ovat olleet lähimainkaan yhtä sytyttäviä teoksia kuin  Strength of my life tai sitä edeltäneet levytykset. Israel Vibrationin 70- ja 80 -lukujen vaihteessa ilmestyneiden klassikoalbumeiden juureva rosoisuus ja vetävät riddimmit ovat tasoittunueet RAS-levyillä melko steriiliksi amerikanregeihumppatekustuuriksi ja täytebiisejä levyillä on liiankin kanssa. Jälkimmäisellä seikalla on yhteys cd-formaatin yleistymisen jälkeen tapahtuneeseen albumien kappalemäärän kasvuun, sillä lauluntekijöinä israelit eivät ole mitään varsinaisia virtuooseja ja mitä useampi biisi yhdelle platalle laitetaan sitä varmempaa on että joukkoon mahtuu myös keskinkertaisempaakin materiaalia. Tilannetta ei yhtään parantunut yhden lauluntekijän, äskettäin menehtyneen Apple Craigin, lähtö triosta vuonna 1997. Se oli molempien osapuolien kannalta kehno ratkaisu.



Applen ero laulutriosta käynnistyi IV:n ollessa konsertoimassa Ranskassa. Konserttivierailun yhteyteen oli järjestetty tv-esiintyminen, jossa oli tarkoitus esittää trion uusin single  Feelin Irie. Apple olisi sen sijaan halunnut framille oman biisinsä Rudeboy Shufflin ja kun tämä ei muille käynyt Apple ei ilmaantunut tv-studiolle. Lopullinen teiden erkaneminen tapahtui Washingtonissa pidetyssä konsertissa. Applen Rudeboy Shufflin -kappaleen ensimmäisestä rivistä - This one straight to a guy bumbaclot head - ei digattu bändiä vuosikaudet säestäneen Roots Radicsin keskuudessa sanan bumbaclot (pillurätti) takia; tälläistä kielenkäyttöä pidettiin asiaankuulumattomana, etenkin tilaisuudessa, johon alaikäisilläkin oli pääsy. Applen aloitettua laulun rumpali Carl Ayton lopetti soittamisen ja marssi pois lavalta ja muut muusikot seurasivat häntä. Roots Radicsit ja laulajat Skelly ja Wiss olivat myös väsyneet täyttämään kiertueilla erityiskohtelua vaativan Applen määräyksiä.


Ison laakin reggae-triviaa kirja sisältää. Tiesittekö esimerkiksi sitä, että 80-luvun kuuma dj-nimi Charlie Chaplin hankkii nykyisin elantoa vartiointiliikkeen pomona. Hän tekee valikoituja keikkoja edelleenkin. Sen sijaan 80-luvun puolivälissä valtavan hypen synnyttänyt dj Tiger on hävinnyt kuvioista lähes tyystin.  Doctor Dread järjesti hänelle USA:ssa kiertueen vuonna 1986 Tiikerin RAS:lle tekemän debyytti-LP:n ilmestyttyä, mutta Tiger teki keikoista vain ensimmäisen. Sen jälkeen hän kenellekään mitään ilmoittamatta matkusti Jamaikalle. Siellä hän joutui 1994 liikenneonnettomuuteen ja sai aivovaurion ja on sen jälkeen esiintynyt vain muutamia kertoja. Toinen 80-luvun nuori komeetta Tenor Saw oli myös Doctor Dreadin tuttu. Hänen vuonna 1998 Tenor Sawille järjestämässä studiosessiossa laulaja ei pystynyt muuhun kuin toistamaan muutamaa samaa säettä kerrasta toiseen oli kappale mikä tahansa, eikä levystä tullut mitään. Kaksi viikkoa tämän jälkeen Tenor Saw löytyi kadulta Houstonista kokaiini crackin yliannostukseen kuolleensa.



Doctor Dreadin 70-luvulla tapahtunut kiinnostuminen Jamaikasta ja jamaikalaisesta musiikista liittyy siihen, että ollessaan nuori hippi hän asui pitkään Kolumbiassa ja mieltyi siellä trooppiseen meininkiin. Positiiviset kokemukset Etelä-Amerikasta innostivat häntä ottamaan seuraavaksi suunnan kohti Jamaikaa, jossa hän kiinnostui musiikin lisäksi myös rastafariasta siinä määrin, että omaksui rastojen uskonkäsityksen Haile Selassiesta kaikkivaltiaan inkarnaationa. Nimestään huolimatta Doctor Dread ei kuitenkaan ole missään vaiheessa elämäänsä ollut dread.


The Half That´s Never Been Told ei etene kronologisesti tai mitenkään erityisen järjestelmällisesti, mutta kyseessä ei olekaan elämäkerta, vaan tarinoiden ja anekdoottien valikoima. Jutustelu pysyy pakassa ihan riittävässä määrin. Jos on vähänkään kiinnostunut reggae-kulttuurista niin sukkelaan ja mielikseen tätä tekstiä tavailee, myös reggaeseen ja "Jahiin" liittyvät naiivit yli-intoilut, joita Doctor Dread muisteloissaan runsaasti viljelee. Vaikka kirja on tullut julki jo viisi vuotta sitten, se ei ole menettänyt teräänsä, sillä puoliakaan näistä tarinoista ei ole ikinä aikaisemmin kerrottu. 





Roger Steffens on nyttemmin jo lakkautetun BEAT magazinen perustaja, Bob Marley -entusiasti & asiantuntija, radiotoimittaja, kirjoittaja ja näyttelijä, joka hallitsee omaa äänitteitä, julisteita ynnä muuta materiaalia pursuilevaaa Reggae Achieve -museotaan.