tiistai 30. elokuuta 2011

Suomipoikien raportti Jamaikalta ämyripilareiden varjosta

Tero Kaski & Pekka Vuorinen - Volcano Revisited (Eronen, 2011)



Reggaediggarit Tero "Daddy T-Roy" Kaski ja Pekka Vuorinen lähtivät elokuussa 1983 tanssireissulle pitkän matkaan taa, kuumaan ja pölyiseen Kingstonin kaupunkiin Jamaikalla. Se oli molemmille herroille debyyttimatka saarelle, vaikka T-Roy puhuikin jo tuolloin patuaata kuin olisi ikänsä Jamaikalla majaillut. Retken tuloksena syntyi ensimmäinen pelkästään jamaikalaista dance hall -kulttuuria käsittelevä kirja maailmassa: Reggae Inna Dance Hall Style (Black Star, 1984).

Kirja on englanninkielinen ja sen kiilassa on tuottaja Junjo Lawesin luotsaama sound system Volcano, josta tuli 80-luvun alussa hetken ajaksi dance hall -bisneksen kuumin nimi. Aihetta esitellään kuvien ja haastattelujen kautta. Junjon itsensä lisäksi kirjassa puhuvat mm. Barrington Levy, Jah Thomas, Little John ja tanssien mainoksia piirtävä Sassa.

Volcano Revisited on po. julkaisun uusi, laajennettu laitos. Sata sivuisesta kirjasesta on kasvanut yli 200 sivuinen opus. Taitto ja grafiikat (Petri Aarnio ja Janina Åberg) on viritetty uuteen uskoon (ja vain parissa kohtaa on sivun näyttävyyden hakeminen voittanut kirjasinten näkyvyyden toteutumisen), kuvan ja värin määrä on monikertaistunut ja tietysti myös tekstiä on kansien välissä rutkasti enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella.

Kasken ja Vuorisen tutkimusretki Jamaikalle osui historiallisesti tärkeään hetkeen. Rastareggaen ja muun kulturellin rootsin kulta-aika oli ohi ja huomion keskiöön kohonnut dance hall style eli dynaamista murrosvaihetta. Volcanopomo Junjo Lawes oli tämän murroksen avainhahmoja. Hän tuotti tuoreella otteella ison nipun magneettisia ja kohottavia, vankkoihin dance hall -rytmeihin nojaavia vinyylejä ja hänen tansseissaan esiintyivät monet 80-luvun rootsit reggaepäälliköt, kuten Charlie Chaplin, Josey Wales ja Burro Banton, jonka väsymätön, moreä-ääninen paahtaminen piti vibat kirkkaina ja oli Volcanon alkuaikojen tanssien taattu tavaramerkki: "Jesus Lawd - Volcano broad! Bright! ... Yes me brethren, Selassie I know ... Easy Black People, easy ... "

Burron rankkaa röpötystä on päässyt Suomessakin kuulemaan dance halleissa äänitettyjen kasettien kautta. Jamaikallahan on ollut tavallista, että sound system -sessioita äänitetään ja äänityksiä levitetään sekä piraattikasetteina(/levyinä) että virallisina polttoina. Siksi tanssi-ilmoituksissa saattaa olla kaksi erilaista sisäänpääsymaksua: halvempi hinta tavalliselle yleisölle ja korkeampi kulunki "teippimiehille".

Volcano oli lyhytikäinen viritys. Touhu tyssäsi siihen, että Junjo Lawes matkusti Amerikkaan 80-luvun puolessa välissä, joutui välittömästi pidätetyksi ja sai pitkän vankilatuomion. Junjon lusiessa reggae koki uuden murroksen. Wayne Smithin vuonna 1985 lelusyntikapohjaan laulama Under Me Sleng Teng vaihtoi radikaalisti linjausta reggaelevyjen tuottamisessa. Konerytmien kausi alkoi. Samaan aikaan slacknesista, härskeistä jutuista tuli muoti-ilmiö. Siihen suuntaan oltiin oltu menossa jo tovi, vähintäänkin siitä saakka kun Jamaikan Eemeli, Yellowman vuosina 1981-82 kaappasi pikkupornoilulllaan dance hallien kuninkuuden.

Aluksi monet rasta-artistit suhtautuivat penseästi konevetoisen dance hall stylen musiikilliseen ja myös verbaaliseen antiin, mutta 90-luvulla nuorien, turbaanipäisten "boboartistien" kaarti otti digirytmit omakseen ja yhdisti toisiinsa reggaen uudet ja vanhat sisällöt. Näin syntyi agressiivinen, nykyisin suurta suosiota nauttiva rastapornoreggae. Tyylin pääjehu Sizzla teki 90-luvulla pari sykähdyttävän iskevää albumia, mutta viime vuodet hän on pääasiassa tarjonnut tympeitä tuomionpäivän säväreitä ja jauhanut suu vaahdossa loputtoman tuntuista vihapuhetta mustan ylivallan ylistämisen ja homojen lahtaamisen tiimoilta. Sizzla on fundamentalistiuskovainen, jumalopillinen fanaatikko ja fanaattinen moralisti, mutta tämä ei estä häntä keikkumasta videoilla bikinimimmien ympäröimänä tai lataamasta Etiopian, Selassien ja muun ylevän rastasälän lomaan gangsta rap -tyyppisiä aselyriikoita ja seksististä pilluläppää.

Jamaikalaiset ovat tietysti edelleenkin lahjakasta väkeä mitä tulee laulamiseen, soittamiseen, tanssimiseen ja onomatopoeettiseen jodlaamiseen. Reggae ei kuitenkaan ole ollut pitkään aikaan sellainen luovuuden ruutitynnyri kuin muutama vuosikymmen sitten. Skenen yleinen energiataso on romahtanut suunnilleen sukkahousuheavyn tasolle ja musan fiilissäädöt on miksattu rajusti ruvelle dancehallragan ja rastapornon rulettaessa. Sydämellisyyden sykkeen sijasta äänekkäin osa reggaesta on nykyisin monomaanisesti typerää ja asennevammaista digijumppaa.

Mojovia rytmejä Jamaikan studioissa satunnaisesti syntyy ja tiettyjen sound systemien tansseissa voi kuulla hyvinkin kiintoisaa meteliä (kun deejii pyörittää puolisen tuntia yhtä ja samaa singleä, jonka soitto keskeytetään tämän tästä kaamealla karjahtelulla ja ääniefekteillä), mutta rennon rullaamisen tai psykedeelisen dubin ystävien ei kannata reggaelle enää korvaansa kallistaa.

Volcano Revisitedin sivuilla myös monet vanhan, rullaavan reggaen mestarit saavat äänensä kuuluviin. Reggae Inna Dance Hall Stylen -kirjan Volcanoaineistoa on näet täydennetty useilla samaisella reissulla muissa leireissä tehdyillä haastatteluilla. Esillä ovat mm. Horace Andy, Al Campbell, Johnny Clarke, Jackie Mittoo, Pablove Black ja Devon Russell.

Devon Russellista on kirjassa pelkästään kuva ja lyhyt tarinanpätkä. Näin siksi, että Teron haastattelumankka varastettiin välittömästi juttuhetken jälkeen eräässä baarissa. Russell lähti polisiasemalle mukaan rikosilmoitusta tekemään. Siellä hän selitti asiaa päivystävälle poliisille siinä määrin tohkeissaan, että huomaamattaan kääräisi spliffin ja pani palamaan. Poliisi katsahti spliffiä sivusilmällä ja lausahti, jotta "minä olen tuon ganjan polttamisen lopettanut, saan siitä niin hirveän päänsäryn."

Devon Russell, Junjo Lawes (murhattiin Lontoossa 1999), Jackie Mittoo, Billy Boyo ja monet muut Volcanokirjan sankarit ovat nyt kuolleiden kirjoissa. Edesmennyt on myös Daddy T-Roy, joka menehtyi sydänkohtaukseen 2001. Kymmenen vuotta tämän jälkeen ilmestyvä Volcano Revisited onkin myös Tero Kasken muistokirja. Näin ainakin itse asian miellän.

Levykaupan (Black Star) pyörittämisen lisäksi T-Roy teki radio-ohjelmia, tiskasi tansseissa silloin tällöin, julkaisi levyjä ja toimitti ja kustansi kirjoja & lehtiä sekä Suomessa että ulkomailla, ja hänen reggaetuntemuksensa oli käsittämätön laaja ja suuri. Volcano Revisitedin toinen tekijä, kronikoitsijataituri Pekka Vuorinen loukkaantui vakavasti auto-onnettomuudessa 90-luvulla, mutta iloksemme Pekka on senkin jälkeen pysynyt kuvassa mukana ja jakanut omaa reggaetietämystään ja -ymmärrystään eteenpäin. Ennen Volcanoteosta hän on toimittanut (yhdessä Petri Aarnion kanssa) suomenkielisen Cool Runnings -reggaefanzinen vuosikertoihin perustuvan kirjan Cool Runnings 1980 - 1985: reggaeta pintaa syvemmältä (Fi-Reggae, 2008).


Reggae Inna Dance Hall Style -kirjan kansi on dance hall -postereiden tekemiseen erikoistuneen Sassan laatima.



Half Pint & Daddy T-Roy Kaski, 1986. Kuva: KARI KOSMOS

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Suomalaisen undergroundin ympyrä sulkeutuu - ja avautuu!: "Siellä on keltaisia oranssimiehiä jäällä, lakaisemassa jäätä ..."

Erkki Kurenniemi & Circle - Rakkaus tulessa (LP, 2011)
Mika Taanila (ohj.) - Aika ja aine: Future Is Not What It Used To Be (dokumenttifilmi, 2002)


Muistatko sinä mitä teit tammikuun 11. päivänä vuonna 1972? Tutkija, keksijä, cyberutopisti/futuristi Erkki Kurenniemi muistaa. Tuohon aikaan Kurenniemi äänitti säännöllisesti raportteja maailmansa menosta kelanauhurille - ja yksi nauhoituksista on tehty juuri ko. päivämäärällä. Tallenne tulee nyt julki vinyylillä Rakkaus tulessa (Full Contact/ Ektro Records, 2011) taustanaan Circlen vuonna 1999 skulaamaa sumuista, maanis-psykedeelista komppivirtaa ja fragmentaalista jumitusta & jamitusta.

Se että tämän hetken suomalaisen uus-undergroundin mahtibändi ja 60-luvun elektro-undergroundin uudisraivaaja liittoutuvat tällä tavalla on jo pelkästään symbolistisena eleenä & taiteellisena tekona merkityksellinen ja merkittävä. Mutta oleellista on tietysti se, että levy toimii antoisana kuuntelukokemuksena tällä päivämäärällä. Rakkaus tulessa on villi aikamatka vuosikymmenien taakse ja yhtä aikaa kiehtova, astraalisesti rätisevä esitys kokeellisista tendensseistä suomalaisen valtavirtarockin ulkopuolella. Circle kohisee, virittelee ja värittelee, takoo suggestiivista, paikoitellen lievästi beefheartmaisesti harmolodista rosometallikuviointia, on monotoninen, herkkä ja jyrkkä.

Kurenniemen vokaaliosio on hulppeaa, hillitöntä tajunnanvirtaa ja surreaalia runoutta: edellispäivän tapahtumien kertausta, huomioita tallennushetken säästä ja näkymistä - "Siellä on keltaisia oranssimiehiä jäällä, lakaisemassa jäätä ..." - ja yleisiä, lausujan elämäntilaan liittyviä mietteitä ja tokaisuja.

Lemmen leiskuntaan liittyvää läppää sisältyy kosolti tämän vanhan koulun räppärin resitaatioihin: rakkaus tulessa, kyllä, totisesti; "manuaaligenitaalisten hyväilyjen" muisto hehkuu, varsinaisia fonetteja Lauralle ovat jotkut Kuren oodit Nina-Beatalle. Niistä osan Kureniemi kuuluttaa, ilkamoiden mumisee tai hymisee, osan veisaa kuin pappi messussa: Kurenniemen esitystapa on läpi levyn hauskasti ailahteleva ja viehkosti vaihteleva. Hurjaa on se, että Kurenniemen - alun perin vain hänen omaksi ilokseen äänittämä - monologi kulkee mainiosti synkronissa Circlen soiton kanssa ja välillä meiningistä tulee sellainen fiilis, että koko säätö olisi laitettu narulle livenä yhdessä hetkessä.

Erkki Kurenniemen arkistosta löytyisi yksinpuheluja satoihin, ellei tuhansin levyihin. Kurenniemen omien höpinöidensä tallenusvimmasta kasvoi näet vuosien varrella laajempi projekti: yritys koostaa päivittäisten ääni- ja kuvatallenteiden ym:n dokumenttien (kassakuitit, ratikkaliput, flyerit...) avulla omien elämäntapahtuminen ja ajatusten varmuuskopio - E Kurenniemi -software - joka käynnistetään tieteilijän kuoleman eli, hardwaren luhistumisen, jälkeen.

"Ohjelmistot voi olla aika lailla kuolemattomia; erityisesti hyvät ohjelmatekniset ratkaisut, algoritmit, niitä ei tapa mikään." Näin Kurenniemi selittää projektinsa teoreettisfilosofista taustaa hänen elämästään tehdyssä dokumentissa Aika ja aine (2002): Future Is Not What It Used To Be . Elokuvan kuvaushetkellä Kurenniemi tallentoi elämäänsä 20 000 valokuvan vuosivauhtia ja kertoi tarkoituksena olevan määrän nosto 40 000 fotoon vuodessa. Sanelukone roikkuu koko ajan kaulassa ja tietysti myös videokameralle on käyttöä.



Mika Taanilan visuaalisesti vavahduttava elokuva esittelee tarkoin Kurenniemen vuoden 1961 paikkeilla alkanutta uraa kokeellisten lyhytelokuvien ja elektronisen tietokonemusiikin tekijänä. Kurenniemi rakensi 60-luvulla useita uniikkeja, sähköisiä instrumentteja ja hänen sävellystyönsä - jonka hedelmiä on kuultavissa muutamalla cd:llä - oli pääasiassa näiden soitinten testailua.

70-luvulla Kurenniemen fokus kääntyi musiikin ja taiteen ulkopuolelle. Hän lähti kehittämään teollisuusautomaation järjestelmiä Rosenlewille, josta hän myöhemmin siirtyi Nokian kaapelikoneosastolle teollisuusrobottien ja muun teollisuusautomaation suunnittelun pariin. Myöhempien aikojen meriittiä on mm. toiminta asiantuntijana tiedekeskus Heurekassa.

70-vuotias Kurenniemi on pyyhältänyt vuosikymmenien läpi aivot kuumana ja antennit kohti kosmisia kuvia käännettyinä. Hänen harrastamansa oman elämänsä minuutintarkka rekistöröinti on valmistautumista aikaan, jolloin ihmisestä on tullut kuolematon ihmisten mielistä valmistettavien kloonien avulla. Kureniemi uskoo, että jo aivan lähitulevaisuudessa ihmisten muistikuvia aletaan tallentaa siinä tarkoituksessa, että ne siirretään myöhemmin kvanttitietokoneilla virtuaalipersoonan muistikuviksi. Tälläisen, virtuaalisen ylösnousemuksen kokeneita ihmisiä voidaan voidaan sitten sijoittaa kvanttitiloina miljoonia yksilöitä golfpallon kokoiseen objektiin.

Ei ole päteviä syitä epäillä, etteikö Kurenniemen ennustamaan, laajamittaiseen aivojen varmuuskopioiden valmistamiseen joskus ryhdyttäisi, mutta missä määrin tästä muistikuvamateriaalista myöhemmin koostettava bittivirtaentiteetti on identifioitavissa inhimilliseksi olennoksi, se on valtavan iso, avoin kysymys tietysti. Siten astetta realistisempi on Kurenniemen Aika ja aine -fimissä väläyttämä visio maapallon muuttamisesta "museoplaneetaksi": kaikki ihmisen biosfääriin vaikuttava toiminta maassa pysäytetään ja merkittävä osa ihmiskunnasta asettuu asumaan maapallon ulkopuolisiin kohteisiin. Tämä on Kurenniemen mukaan totta noin sadan vuoden kuluttua - ja "siitä ei ole pitkä matka kääntää rakettimoottori aurinkoon päin ja lähteä pitemmälle." Yes, sir! Näillä mennään!

Track list:
1. Kello 12:15 /2. Latentti liike-energia /3. Me-me-me-me / 4. Tuulispää / 5. Valheiden läpi /6. Kaksi kiveä.


Erkki Kurenniemi poseeraa keinotodellisuuden mannekiinina omatekemät virtuaalilasit silmillä.






1987 Kurenniemi ennusti Suomi-lehdessä, että vuonna 2000 henkilökohtainen kommunikaattori, PC on yleisin ihmisten yleisin yhteysväline. Näinhän on käynytkin, joskin nyt käytössä oleva PC ei ole ihan samaa lajia kuin "peesee", jollaisen Kurenniemi 80-luvulla suunnitteli.

"Kurenniemen PC näyttää teknisiltä silmälaseilta. Lasit ovat kuitenkin useimmiten läpinäkymättömässä tilassa. Kantaja vastaanottaa molemmilla silmillään koko näkökentän täyttävän värivideon. Kumpikin silmä vastaanottaa hieman erilaisen videokuvan niin, että syntyy kolmiulotteinen vaikutelma. Video ei ole vain suorakaide kuten nykyinen TV-kuva, vaan katsojaa ympäröi 360 asteen pallopinta" (Teppo Turkki).

AIKA JA AINE

maanantai 15. elokuuta 2011

Jukka Kuoppamäki levy-yhtiön liiderinä

Various - Lepopäivän ratoksi 3 (Satsanga, 1976)

Jukka Kuoppamäki - suomalaisen popin/folkin ja iskelmän ihana valo! - lauloi 60- ja 70-luvuilla levylle runsain määrin persoonallisia, ystävällisiä ja optimistisia lauluja, eivätkä kehnoja ole olleet myöhempien aikojenkaan julkaisut. 70-luvulla Kuoppis hääri myös oman levy-yhtiön, Satsangan pomona. Yhtiön ensimmäinen julkaisu oli Kuoppamäen single Wounded Knee, jonka ympärille koottiin myös saman niminen LP:

"Kaikki alkoi siitä, kun mä sävelsin Wounded piisin joskus maaliskuun alussa. Tein sen sunnuntaina ja meniin EMIin maanantaina. Siellä mä sain kuitenkin kuulla, että nyt on vähän kiireitä ja tilanne on seis. Siltä paikalta mä lähdin keskustelemaan kirjapainoon ja muihin paikkoihin ja keskiviikkona tuli levy ulos... Näin syntyi Satsanga" (Jukka Kuoppamäki, Intro 2/1974).



Kuoppamäen itsensä lisäksi Satsangalle levyttivät hänen taustapumppunaan toiminut Castanja ja joukko vähemmän tunnettuja laulajakykyjä. Kokoelmalla Lepopäivän ratoksi 3 ovat mukana mm. Anita, Olavi Virran poika Pauli Virta - jonka fraseeraus muistuttaa paikoitellen Irwiniä - ja edelleenkin muusikkona toimiva Veijo Ullakko. Hänen laulamansa Judy, Judy on mukiinmenevä popralli - taustoissa vaan saisi olla hitusen enemmän jenkaa ja sävyjä. Omanlaisensa, teeskentelemätön tatsi LP:n taustavoimien soitossa kuitenkin läpi levyn vallitsee ja soundi on lämmin & kotoisa Mikrovoxin soundi.



Lepopäivän ratoksi laulavat myös kokeneet konkarit Esko Rahkonen ja Eugen Malmsten, joista jälkimmäinen on erityisen yllättävä Satsanga-kiinnitys: olihan Egellä tuolloin takanaan pitkä levytysura isojen levy-yhtiöiden artistina. Satsangan kokoelmalle Malmsten on vetänyt ties monennenko kerran bravuurinsa Tulipunaruusut. Kuoppiksen tuottama versio on tehty oivaltavasti dixieland-pohjalta ja raikkaat puhallinarrit ovat sovituksessa pääosassa.

Tangotulkitsijana tunnetun Esko Rahkosen biisi Kohtauspaikka on ymmärtääkseni foxtrot´ia, mutta Kuoppamäki itse kajauttaa yhden tangon. Kyseinen kappale, Tangokuningas nimeltään, ei hääppöinen homma ole. Muut Kuoppamäki-kappaleet - Muuttolintu, Kuka antaisi minulle tänään ja Rakkautta pyysit - toimivat virkeämmin, mutta mitään klassikkokamaa ei Kuoppamäki ei ole tälle lätylle ladannut.

Satsanga oli aikanaan väliinputojafirma. Yhtiön profiili oli rockareille liian iskelmällinen ja iskelmäfaneille Satsangan levyt oli liian kotikutoista kamaa ja vailla hittihohdokkuutta. Allekirjoittanutkaan ei Satsangan tuotoksille 70-luvulla juuri korvaansa lotkauttanut, mutta nyt näitä levyjä kuuntelee silloin tällöin ihan mielikseen.

Satsanga katosi kartalta vuonna 1978 konkurssin myötä. Uusintapainoksia Satsangan kataloogista ei tullut. Divareista ja kirpputoreilta näitä albumeja löytää välillä enemmän, välillä vähemmän.