lauantai 21. joulukuuta 2019

Trippiromaani Tim Learyn hovista

T. C. Boyle: Outside Looking In (2019)

60-luvulla syntyi psykedeelinen musiikki ja myös psykedeelistä kuvataidetta ja elokuvaa on vähintäänkin noista ajoista alkaen tehty ja nähty. Psykedeelistä heräämistä ilmaisevaa runoutta rustailivat jo Baudelaire ja Rimbaud  ja vuonna 1962 ilmestyi Ken Keseyn LSD-tiloissa ideoima kirja Yksi lensi yli käenpesän, josta osan hän kirjoitti meskaliinin vaikutuksessa. Yksi lensi yli käenpesän ei kuitenkaan ole ilmaisultaan psykedeelinen romaani, eikä sellaisia ole myöhemminkään ilmestynyt, ainakaan siinä määrin, että olisi muotoutunut psykedeelisen kirjallisuuden lajityyppi.  Amerikkalaisen T. C. Boylen seitsemästoista kirja Outside Looking In ei sekään ole tyylillisesti "psykedeelistä proosaa", mutta se käsittelee psykedeelistä kulttuuria ikään kuin sisältä päin ja huomioi joitakin trippailuun liittyviä, yleispäteviä pointteja.



Kirja kertoo professori Timothy Learyn hallusinogeeni-tutkimuksista vuosina 1962 - 1964, jolloin Leary työskenteli Berkeleyn yliopistossa Cambridgessä. Tarinan alkusoittona on välähdys vuodelta 1943, jolloin tohtori Albert Hoffman ensimmäisenä ihmisenä maailmassa otti LSD:tä ja suoritti legendaarisen polkupyörämatkan töistä kotiin LSD:n vaikutuksen alaisena. Hoffmanin omissa kirjoissaan ja haastatteluissaan seikkaperäisesti esittämä tapausten kulku kuvataan romaanissa Hoffmanin apulaisen, Susin, silmin. Alkuräjähdyksen tunnelmat kyllä välittyvät, mutta silti Boylen dramatisoinnista jää kaipaamaan syvempää dramatiikkaa. Eräs Bolen tekstissä piilevä detalji on seikka, jota en ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi: Hoffmanin työpaikka oli Baselissa ja ajaessaan noin 10 kilometrin matkan kotiinsa hän teki alkumatkan kaupunkiliikenteen seassa. Tosin mottoriajoneuvoja ei ollut kovin paljon liikkeessä, koska oli sota-aika. Siitä syystä Hoffmankin käytti matkan taittamiseen polkupyörää.

Timothy Learysta on olemassa niin paljon filmi- ja äänitallenteita, että hänen muokkaamisensa romaanihenkilöksi ei ole ollenkaan ongelmatonta: meillä on jo käsitys Learyn karakteerista ja siitä suuresti lipeäminen ei ole uskottavaa, mutta toisaalta, siihen kivettyminen estää orgaanisen ja kiinnostavan henkilöhahmon luomisen. Byole ei saa Learysta paljoa irti, mutta hän on ratkaissut edellä esitetyn kompan sillä, ettei ole sijoittanut Learya kirjansa päähenkilöksi. Tarinan keskiössä ovat psykedeeleistä innostuva opiskelija Fitz ja hänen vaimonsa Joanie. He osallistuvat ensin Learyn kotonaan pitämään psilosybiinisessioihin ja sen jälkeen Learyn Meksikossa järjestämälle, psykedeeliselle leirille. Fitz on mukana myös Good Friday projektissa. Se oli teologian opiskelijoiden keskuudessa eräässä kirkossa suoritettu, psilosybiinin ja uskonnollisen kokemuksen yhteyttä tutkinut koe. Fitz lähtee kappeliin yhdeksi oppaaksi koekaniineille. Oppaista kuten koehenkilöistäkin osa sai psaleboa ja osa psilosybiiniä. Myös Joanie on kiinnostunut psykedeeleistä, mutta hän ei pidä hyvänä ideana Fitzin oppaaksi ryhtymistä:

"After what you went through the other night? You told me it was pure hell - you were out in the yard, Fitz, out in the yard in your underpants, slamming into things, and you tell me you´re going to be a guide? What if you get the drug, which by the way, I resent, because I´m not invited, isn`t that right?" ... "And if you do get it," she said, "and you have a reaction like the other night, what then? Who´s going to be your guide?"

Romaanin keskeinen näyttämö on Millbrookin valtava, ylellinen kartano, jonka Leary sai haltuunsa ja jonne hän perusti LSD:n ja muiden psykedeelien ottamiselle  omistautuneen kommuunin, johon Fitz ja Joanie teini-ikäisen poikansa kanssa muuttavat. Tässä vaiheessa Leary on jo erotettu virastaan yliopistossa ja hänellä on aikaa ja motivaatiota isännöidä Millbrookissa, jossa aamusta iltaan levyiltä soivan musiikin - erityisesti Ravi Shankarin ja myös jazzin - valinta ja laaduntarkkailu esitetään kirjassa Learyn sydämenasiana.

Millbrookissa happoa tiputetaan koko henkilöstön voimin säännöllisesti, mutta mitään henkisiä läpimurtoja ei kenellekään kirjan henkilöistä tapahdu. Enemmänkin päinvastoin. Yksi jos toinenkin asukki ajautuu harhaiselle egotripille, jota monen henkilön kohdalla yhteisön omaksumat, ns. vapaat seksuaaliset asenteet ja suhteet sekoittavat rankasti. Taloudelliset vaikeudet ja konfliktit viranomaisten kanssa ovat osa Millbrookin toiminnan laskevaa kaarta. Lisää jenkaa kommuunin rappeutumisprosessiin tuo se, että myös yhteisön teini-ikäinen jälkikasvu innostuu psykedeelien ottamisesta. 


Boylen (kuvassa) kirja on romaani, ei dokumentti, ei edes dokumenttiromaani, ja sellaisena sitä on tutkittava ja arvioitava. Tietyt, hyvinkin tunnetut, tosiseikat ovat kertomuksen pohjana ja Boyle on valinnut niistä käsittelyynsä lähinnä Learyn ja Millbrookin "pimeää puolta" ilmentäviä aspekteja. Millbrookin tuhon Boyle kuvaakin huomattavasti tarkemmalla ja vetävämmällä tavalla kuin Millbrookin ilontäytteisen trippailun merkeissä tapahtuneen nousun. Boyle on omaääninen, sujuvaa tekstiä tuottava kirjoittaja, mutta todellinen innoittuneisuus ja sen myötä todellinen innostavuus Outside Looking In  -kirjasta puuttuu.



                                 Timothy Leary's dead
                                 No, no, he's outside looking in
                                       (Moody Blues)

Timothy Learyn hymy:
https://ummagummakosmos.blogspot.com/2019/08/hymyhuulet-huomataan-tiesi-tohtori-tim.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.