Kun Spede söi millipillereitä pähkähullussa Suomessa

Spede Pasasen avaus elokuvatuottajana oli vuonna 1964 ensi-iltaan tullut X-Paroni. Se on peri-spedemäistä kohellusta sisältävä luomus, mutta silti siitä voi löytää yhteyksiä myös 60-luvun uuden aallon elokuvaan. Nämä yhteydet ovat leffan yhdessä Speden kanssa ohjanneiden Risto Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran ansiota. Jussi Karjalainen kirjoitti Hesarissa vuonna 1995, että "X-Paroni on Spede-elokuvaksi suorastaan hienostunut". Matti Salo totesi elokuvasta tuoreeltaan Parnassossa: "X-Paroni on 60-luvun pop-älymystön Hei rillumarei tai Rovaniemen markkinoilla".

Itse pidän ensimmäisenä "puhtaana" Spede-filminä vuonna 1966 valmistunutta Millipilleriä, sillä tätä elokuvaa tehtäessä eivät Speden hulluttelua olleet hillitsemässä Jarvan ja Pakkasvirran kaltaiset, valtionpalkitut ohjaajat. Speden ohjaustiimin Millpirilleriä tehtäessä muodostivat hänen itsensä lisäksi viihdekonkarit Jukka Virtanen ja Ere Kokkonen. 

Elokuvan nimi ei viittaa ihmisen kokoa pienentäviin pillereihin, vaan sokerista tehtyihin tabletteihin, joita Speden roolihahmo Tarmo Saari nappaa - tietämättä niiden todellista koostumusta - aina kun tarvitsee lisää energiaa. Tarmolla on kiirus päällä, koska hänen pitää kuukauden aikana hankkia miljoona markkaa tai muuten setä jättää hänet perinnöttämäksi. 

Kävin katsomassa Millipillerin elokuvateatterissa vuonna 1966. Sen jälkeen en ole sitä nähnyt, vaikka hallussani sekä dvd - että vhs -versio luomuksesta on ollutkin. Äskettäin kun elokuvan - vhs-kasetilta -  katsoin, nautin siitä ehkä vielä enemmän kuin ensikerralla alle 10 vuoden ikäisenä, koska osan nokkeluuksista tajusi nyt paremmin, ja koska nyt osaa enemmän arvostaa Millipillerin elokuvallista ilmettä. Vaikka leffa onkin rennosti ja karkealla kädellä piirretty esitys, on sen kuvallisessa ajattelussa ideaa.

Se mikä erityisesti Millipillerissä viehättää, niin se lapsenomainen mielikuvituksen lento, jonka siivittämänä elokuvan huimimmat kohtaukset on toteutettu. Ja tähän liittyy Speden kehollinen mestarillisuus. Tanssi- ym. liikkumiseen ja kehonkieleen perustuvat kohtaukset on selvästikin tehty ilman valmiita koreografioita, mutta silti ne pysyvät täydesti kasassa. Nimimerkki E.T. totesikin Kauppalehdessä 10.9. 1966, että "Millipilleri tuo esiin huipulle asti lahjakkaan elokuvanäyttelijän. Hän on Spede Pasanen ... Kysymys ei ole yksinomaan Pasasen mitat ylittävästä akrobaattitaiteesta ja eleellisestä kyvystä, vaan ennen muuta kyvystä tehdä luovasti karaktääriä". Toinen erityiskehut ansaitseva osallinen on Jukka Virtanen, jonka minimalistinen ote gangsterirooliinsa toimii briljantisti. 

Pähkähullun Suomen olen sen ensi-illan (1967) jälkeen nähnyt parikin kertaa, ja aina tämä hyvällä draivilla etenevä leffa tempaa mukaansa. Yhdellä tasolla Pähkähullu Suomi kertoo Suomea esittävän matkailumainoselokuvan tekemisestä. Sen kanssa päällekkäisenä aiheena on amerikansuomalaisen hiusöljymiljönäärin vierailu Suomen hallituksen vieraana.  "Ja sitten saunaan!" Ministerit roudaavat kuumissa löylyissä nääntyvää Amerikan vierasta kuin vierasta sikaa saunasta saunaan ja paljon muutakin suomalaisiin kliseisiin perustuvaa hauskuttelua elokuva sisältää.  Lystiä pidetään myös sotimisen kustannuksella, en kuitenkaan muista, että elokuvan Tuntematon sotilas -parodiasta olisi äläkkää syntynyt. Kaikkiaan elokuva on hyvinkin "osallistuva" - kuten 60-luvun muotitermi kuului -  omalla tavallaan, byrokraattisuus ja kaikenlainen tärkeily ovat etenkin asioita, joita etenkin ivataan rankasti. "Nokkeluudessaan ylitsevuotava mutta silti nokkela, varsinaiselta satiiriselta aineistoltaan hyvinkin pureva, vauhdikas ja suhteellisen tasapainoinen farssikomedia", kirjoitti Aamulehden elokuva-arvostelija M.R.

Toivo Mäkelä loistaa ja huvittaa elokuvassa legendaarisella, kuivakkaalla tyylillään. Myös Leo Jokela on vahvasti esillä, mutta Speden varsinainen adjutantti Pähkähullussa Suomessa on Simo Salminen. Loiri tuli mukaan vasta seuraavasssa leffassa, Noin Seitsemän Veljestä.

Kävin elokuvateatterissa katsomassa kaikki Speden elokuvat - Saatanan radikaaleja lukuunottamatta - sitä mukaa kun niitä ilmestyi aina vuoteen 1973 saakka. Silloin tuli nähtäväksi ensimmäinen Uuno Turhapuro -elokuva. Hahmo oli Speden tv-ohjelmien muutamista, hillittömistä sketseistä entuudestaan tuttu ja makeat naurut olin sille nauranut. Elokuva ei sen sijaan naurattanut lainkaan. Se tuntui ylipitkältä, sotkuiselta sketsiltä. Ohjauksesta ei elokuvan yhteydessä voi edes puhua, kuvausjälki on käsittämättömän tuhruista ja äänitys surkea. Filmin päätyttyä, olin pettynyt, enkä enää Speden elokuvia mennyt kankaalta katsastamaan.

Spede on tehnyt vuoden 1973 jälkeen parempiakin filmejä kuin ensimmäinen Turhapuro, mutta itseään toistavia, vasemmalla kädellä ohjattuja tuotantoja hänen elokuvansa siitä lähtien ovat. Spede katkeroitui kun ei saanut yhteiskunnalta taloudellista tukea elokuvilleen, ja oliko tämä nyt sitten syynä siihen, että hän alkoi tuottaa elokuvia hälläväliä - ja rahat pois -asenteella ilman erityisempää kunnianhimoa. Intoutuneena touhottajana hän näyttäytyi lähinnä MTV:n Speden speleissä  ja luovuuttaan hän ilmeisesti toteutti monenmoisia keksintöjään tekemällä. 

X-paroni on youtubessa. Lisäksi vielä erikseen löytyy Spedeltä tanssinäyte kyseistä elokuvasta:
X PARONI CLIPPI