tiistai 20. maaliskuuta 2018

Ina Mikkola ja meidän jokapäiväinen pornomme

Harvoin avaan televisiota ilman tarkoitusta katsoa tietty, ennalta valitsemani ohjelma. Yks ilta, vai oliko yötä jo, näin kuitenkin tapahtui. Aloin selata kanavia ja muutaman kaukosäätimen painalluksen jälkeen ruutuun ilmaantuivat alastomina coitusta harjoittavat mies ja nainen. Nainen ratsasti miehen päällä vimmatusti koristen ja ulisten. Onko hän nyt tämä Ina Mikkola, jonka SUBilla pyörivästä porno-ohjelmasta on kovasti intoiltu? Ei. Screenin ylälaidassa huomasin kanavatunnisteen DEITTI plus jotain muuta.

Sukupuoliaktin katseleminen on minusta tylsää puuhaa. Mutta ymmärrän kyllä sen, että kaikki eivät koe asioita samalla tavalla kuin minä: miljoonat ihmiset tykkäävät pornon katselemisesta - muutenhan sitä ei tuotettaisi.

Sen sijaan hyvin vähän ymmärrystä minulta löytyy sille, nykyisin hyvin tavalliselle ajatukselle, että on täysin samantekevää harrastaako pornoa itsekseen vai sekstaako toisen ihmisen kanssa. Sillä kaikkihan on sitä samaa - SEXIÄ. Näin pornolle annetaan itseisarvo. Ei myönnetä sitä, että porno on korvike, vaihtoehto tai lisäke oikealle seksille.



Pornoa katsellessa ei kohdata ketään, mitään; ei matkata aistien (tai jopa yliaistillisuuden) valtakuntaan; ei aseteta omaa itseä ja omia seksuaalisia tuntemuksia ja mielteitä uhanalaisiksi - vaan uppoudutaan omia haluja ja fantasioita heijasteleviin visuaalisaatioihin. Kahden ihmisen muhinoinnissa on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin seksuaalisesta tyydytyksestä ja fantasioista. Sukupuoliyhdyntä ja kaikki siihen liittyvä aktiviteetti on kanssakäymistä, kommunikaatiotilanne, energiatilanne ... kaikkiaan jotain hyvin ainutlaatuista. Sitä ei voi laittaa samalle viivalle pornon kanssa.

Ajassa vaikuttaa isosti pyrkimys normalisoida porno. Tällä tendenssillä on suora yhteys siihen räikeään seksuaalisoitumiseen, joka yhteiskunnassa on muutaman vuosikymmenen aikana tapahtunut. Pornoa ja muita seksuaalisia impulsseja pursuilee aisteihimme yltiömäärin. Mainonta, muoti, seksualisoitu puhekieli, elokuvat, musavideot ynnä monet muut ilmiöt kertovat elämänmuodosta, jonka ihanne ja normi on olla jatkuvasti enemmän tai vähemmän kiihottuneessa esimielihyvän tilassa, ja tähän liittyen - elämäntehtävän omaisesti - "ilmentää omaa seksuaalisuuttaan".

Näin ollen ei tunnu edes vitsikkäältä se, että Ina Mikkola julistaa mediassa porno-ohjelmansa kaatavan tabuja. "Tämän ohjelman jälkeen porno ei ole enää tabu, lupaa toimittaja Ina Mikkola (Aamulehti)." Mutta eihän porno ole ollut tabu enää pitkään aikaan. Todellisista tabuista olkoon esimerkkinä vaikkapa koiran ulkoiluttaminen ilman talutushihnaa: monet tekevät sitä, mutta eivät myönnä sitä, koska se ei ole sallittua ja voi aiheuttaa vaaratilanteita ... Sitä paitsi, saattaisi olla erinomainen asia, jos porno olisi tabu. Silloin seksuaaliseen kiihottamiseen tarkoitettua materiaalia ei miellettäisi peruselintarvikkeeksi, jota on aina oltava lasten, nuorten ja aikuisten saatavilla.  Sehän saattaisi jopa antaa lisäkihelmöintiä ihmisten pornohetkiin, jos porno ei olisi laajasti hyväksyttyä ja helposti hankittavissa; jos ihmisten pitäisi vähän vaivautua - ja vähän vaivaantuakin -  saadakseen pornoa haltuunsa.

Pornon eristäminen omalle suljetulle vyöhykkeelleen on länsimaisessa kulttuurissa tietysti täysin epärealistinen menettelytapa. Jo pelkästään sen vuoksi, että pornoa ei ole enää vain rehdissä kiihottamismielessä valmistettu materiaali. Ovathan esimerkiksi nykyiset elokuvatuotannot Suomessakin usein eri tyyppisen rietastelun syövyttämiä ja vähintäänkin alastomien naisten ja pehmopornokohtausten avulla uskaliaan ja arkailemattoman filmin maineeseen tähtääviä pläjäyksiä.

Edellä sanotulla en tarkoita sitä, etteikö elokuvassa saisi olla minkäänlaisia alastomuuskohtauksia. Oleellista on se, miten ja missä tarkoituksessa alastomuus esitetään ja kuinka orgaanisesti se solahtaa osaksi teosta. Ohjaajien ja tuottajien lisäksi myös näyttelijöillä on oltava näkemystä siitä missä mennään. Käytännössä tämä tarkoittaa vaikkapa sitä, että jokaisen näyttelijän pitäisi tarkkaan arvioida se, onko elokuva jonka tekemiseen hän osallistuu siinä määrin merkittävä teos, että sen vuoksi on perusteltua levitellä haarojaan leffan katsojille tai jollain muulla, räikeällä tavalla kumota ihmisen seksualisuuteen luonnollisesti liittyvät intimiteetin prinsiipit.

Mutu-tuntumalla väitän, että pornoa ja erilaisia seksihaluja dokumentoivasti käsitteleviä ohjelmasarjoja on tullut runsaasti eri tv-kanavilta jo vuosien ajan. Eli muut ovat keksineet pornon jo kauan ennen Inaa. Hänen dokumenttisarjansa ei mikään ainutlaatuinen ilmiö ole. Erikoisinta tässä yhteydessä on ehkä se, että Ina Mikkola perustelee ohjelmaansa sanomalla, että pornon tunteminen on "yleissivistystä". Se on keskenkasvuinen ajatus, joka liioittelee pornon kulttuurillista arvoa. Lisäksi se sisältää sellaisen absurdin olettamuksen, että monien ihmisten luontainen vastenmielisyys pornoa kohtaan olisi asia, joka heidän pitäisi ylittää. Itse ajattelen sivistyneisyyttä olevan enemmänkin sen, että ymmärtää seksiaktin olevan intiimi tilanne, yksityistä kanssakäymistä. Ei show, ei esitys.

Sivistystä ilmentää myös ymmärrys siitä, että kaikki työ ei ole yhtä lailla arvokasta. Vaikka joku duuni pinnallisesti katsoen tuottaisikin "mielihyvää" muille - ja vaikka sen avulla on mahdollisuus tienata RAHAA - silti se voi olla olemukseltaan korruptoitunutta, ihmisarvoa alentavaa ja/tai olouttavaa touhuilua. Näin asia on mekaanista ja hedonistista ihmiskuvaa monistavan pornotyön kohdalla. Tästä huolimatta on tietysti okei ja jopa aiheellista valmistaa pornoa käsitteleviä tuotantoja televisioon. Mutta silloin kun näin tehdään, voitaisiin edes vaihtelun vuoksi rajoittaa pornon ja pornonäyttelemisen naiivia idealisointia.

Koska pornonäyttelijät eivät leffoissa käsittele toisiaan silkkihansikkain, ei sitä tarvitse pornosta raporttia tekevän toimittajankaan tehdä. Siten pornonäyttelijöiltä olisi hyvä kysyä, mikä kaikkiaan saa heidät uskomaan pornotuotannon lähtökohtana olevaan, typistettyyn käsitykseen seksistä ikään kuin kokoelmana fantasioita, joista nauttimaan pääseminen on elämää suurempi missio?

Tai, mikä viisaus ja vastuullisuus piilee siinä, että pornoteollisuus tuottaa ihmisille jatkuvasti lisää ja lisää pornoa? - vaikka uusien tuotteiden sisältö on suunnilleen sama kuin edellistenkin... Eivätkö pornonäyttelijät näe mitään typerää ja nyrjähtänyttä siinä, että he alentavat itsensä kerta toisensa jälkeen himokkuuden ruumiillistumia esittäviksi pervobarbaari/barbeiksi, jotka fiilaavat & höyläävät toisaan tahattoman tragikoomisissa tuotannoissa sen takia, etteivät pornon kuluttajat vaan kyllästyisi - pornoon ja masturbointiin. Etteivät ihmiset leipääntyisi ja turhautuisi jumittamiseen omissa seksifantasioissaan. Etteivät he ikinä kyllästyisi seksuaalisten halujensa kaluamiseen [seksuaalinen löytöretki!] ja rakkaan pornonsa kuluttamiseen, vaan saisivat ns. piristystä seksielämäänsä ja kiihottuisivat & "tyydyttyisivät" kyselemättä ja kuuliaisesti mahdollisimman usein.

Yhtään Ina Mikkolan ohjelmaa en ole nähnyt. Yllä oleva on kirjoitettu sarjaa hypettävien selontekojen ja Mikkolan haastattelujen plus niiden ohessa julkaistun kuvamatskun perusteella. MTV:n saitilla ohjelmasta kerrotaan, että "japanilainen aikuisviihdetähti paljasti pyynnöstä peniksensä Ina Mikkolalle". Anonyymitiedottajan tekstissä käytetään tässä yhteydessä myös ilmaisua "arkojen paikkojen näyttäminen".

Nyky-Suomessa arkojen paikkojen näyttäminen julkisesti mielletään todisteeksi rohkeudesta! Jännää. Kuten sekin, että kun Suomesta lentää naistoimittaja Japaniin katsomaan miehen penistä hänen ohjelmaansa ylistetään rohkeana ja tärkeänä tekona journalismin saralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.