Albert Hofmann
Dieter Hagenbach & Lucius Werthmüller: Mystic Chemist: The Life of Albert Hofmann and His Discovery of LSD (Synergetic Press, 2013)
Tiedemies josta ei luomakunnan ihmeitä tutkiessaan tule mystikkoa, ei ole luonnontieteilijä. Näin ajatteli maailman kuuluisin kemisti, sveitsiläinen Albert Hofmann (1906 – 2008). Hän itse ylitti kemian ja alkemian välisen rajan viisauden kivenään psykoaktiivinen lääke LSD-25.
Lääkeyhtiö Sandozin palveluksessa työskennellyt Hofmann syntetisoi lysergihapon dietyyliamidin eli LSD-25:n marraskuussa 1938. Vasta viisi vuotta myöhemmin hän havaitsi aineen hallusinogeeniset ominaisuudet saatuaan vahingossa LSD:tä elimistöönsä ihokosketuksen kautta. Kolme päivää myöhemmin hän otti LSD:tä tietoisesti ja pian myös monet muutkin kemistit ja eri alojen tiedemiehet tutustuivat aineeseen.
Psykiatrian apuvälineenä LSD:tä alettiin käyttää 40-luvun lopulla ja psykedeeliterapia sai kannattajakseen monia merkittäviä psykiatreja ja tutkijoita (Humphry Osmond, Oscar Janiger, Stanislav Grof... ). 60-luvulla LSD karkasi ulos tutkimus- ja terapiakeskuksista. Siitä lähtien tällä hallusinogeenisellä yhdisteellä on ollut valtava vaikutus musiikkiin ja muihin taiteisiin ja sitä ovat ylistäneet mm. näyttelijät Gary Grant, Groucho Marx, Jack Nicholson ja Larry Hagman.
Filosofien, lääkäreiden ja taiteilijoiden ohella monet luonnontieteilijät ja kompuutterigurut ovat kertoneet LSD:n osuudesta heidän työhönsä. Psykedeelien käyttäjiä ovat olleet mm. Steve Jobs ja tietokonehiiren kehittäjä Douglas Engelbart, joista ensiksi mainittu sanoi LSD:n ottamisen olleen hänen elämänsä toiseksi tai kolmanneksi tärkein teko. Nobel-palkittu molekyylibiologi Kary Mullis on kertonut LSD-matkojen vaikutuksesta tieteellisiin saavutuksiinsa - samoin fyysikko ja molekyylibiologi Francis Crick, joka oli nauttinut LSD:tä tehdessään läpimurron DNA:n molekyylirakenteen tutkimisessa.
http://www.altering-perspectives.com/2013/05/francis-crick-discovered-structure-of.html
Dieter Hagenbachin ja Lucius Werthmüllerin kirja Mystic Chemist on lähes neljä sataa sivuinen, taiten taitettu ja loisteliaasti kuvitettu katsaus Albert Hofmannin ja hänen LSD-keksintönsä vaiheisiin (Hofmann tosin itse totesi, ettei hän keksinyt LSD:tä, vaan LSD keksi hänet).
Kouluikäisenä Albert Hofmann koki kerran metsässä samoillessaan mystisen hetken, jonka kestäessä hän näki kaiken elollisen yhteyden ja tajusi ihmeellisen, energisen todellisuuden tason olemassaolon. Tällä kokemuksella oli Hofmannin maailmankuvaan pysyvä vaikutus ja sen innoittamana hän aloitti kemian opintonsa. Hän halusi päästä syvemmälle elämän salaisuuksien ymmärtämisessä ja ajatteli, että kemistisen tietämyksen kautta tämä on mahdollista.
Lapsuudenaikaisesta luontoelämyksestään Hofmann on kertonut mm. kirjassaan Insight Outlook (1989). Se sisältää luonnontieteellistä ja filosofista pohdiskelua, jonka läpikäyvä teema on kosmisen tietoisuuden ja Unio Mystican merkitys inhimillisessä elämässä.
Insight Outlookia kuuluisampi teos on LSD - My Problem Child (1980). Tässä kirjassa Hofmann toteaa, ettei hänen mieleensä ikinä juolahtanut, että LSD:stä voisi tulla huumausaineena käytettävä yhdiste niin kuin 60-luvulla kävi. Hän vierasti Timothy Learyn ja kumppaneiden LSD-kampanjointia ja piti lysergihapon päätymistä katukauppaan valitettavana asiana. Hofmannin mielestä LSD:tä pitäisi hyödyntää ennen kaikkea psykiatrian ja muun ihmismielen tutkimuksen kehyksissä.
Hofmann oli kuitenkin kauhuissaan saadessaan kuulla millaisia tuomioita Yhdysvalloissa LSD:n hallussapidosta ja valmistuksesta oli määrätty. Grateful Deadin kemistin, Owsley Stanleyn jälkeen kuuluisin laittoman LSD:n valmistaja Leonard Pickard on saanut elämänsä aikana kaksi tuomiota lysergihapon kokkaamisesta ja on tällä hetkellä istumassa kahta elinkautista. Viimeisessä oikeudenkäynnissä häntä vastaan syyttäjän yhtenä todisteena muuten oli Albert Hofmannin omistuskirjoituksella varustettu My Problem Child, joka löytyi ratsiassa Leonard Pickardin hallusta.
Timothy Learysta ja Hofmannista tuli lopulta ystävät ja vanhemmalla iällä Hofmann alkoi suhtautua ymmärtäväisemmin LSD:n käyttöön akateemisten ympyröiden ja psykoterapian ulkopuolella. Eläkkeellä ollessaan hän tutustui moniin undergroundtutkijoihin, psykonautteihin ja vaihtoehtokulttuurin heeroksiin ja saattoi jopa imaista savut jointista psykedeelikkojen kanssa hengaillessaan.
Vuosina 2000 ja 2001 Hofmann käväisi Sveitsissä järjestetyissä goatrance-reiveissä. Jälkimmäisissä partyissa Hofmann nousi estraadille amerikkalaissyntyisen goatrancesadhu Goa Gilin kanssa. Hän otti lavalla muutaman tanssiaskeleen, vaikka juhlien musiikki olikin hänelle - Beethovenin, Schubertin ja Mozartin ihailijalle - täysin vierasta. Monet reivaajista halusivat kätellä mystistä kemistiä ja Hofmann raapusti nimikirjoituksia heidän LSD-blotteriarkkeihinsa.
Albert Hofmannin saavutettua sadan vuoden iän häneltä kysyttiin: voisiko maailmanrauhan syntymistä edistää se, jos kaikki ihmiset ottaisivat LSD:tä? Hofmann sanoi: "En tiedä vastausta tähän... mutta luulen että se olisi yrityksen arvoinen teko".
Ensimmäisenä LSD:stä kiinnostuivat 40-luvulla Yhdysvaltain armeija ja CIA, jotka halusivat tutkia lähinnä sitä voisiko aineesta olla hyötyä kuulustelun/kidutuksen välineenä. Melko pian kuitenkin valkeni LSD:n olevan, kaikessa arvaamattomuudessaan, hyvin hankala lääkeaine tälläisiin tarkoituksiin.
Psykiatrien ja muun akateemisen poppoon mielenkiinto LSD:tä kohtaan säilyi senkin jälkeen, kun armeijan ja turvallisuuspalvelun teettämät tutkimukset päättyivät. Modernin psykiatrian piirissä ihmisen sisäavaruutta laajasti valottava LSD nähtiin oivalliseksi välineeksi itseymmärryksen lisäämisessä ja esim. psykoanalyysia nopeammaksi keinoksi psyykkisten ongelmien käsittelemisessä. Siinä vaiheessa kun LSD kriminalisoitiin v. 1966 oli Yhdysvalloissa n. 40 000 ihmistä hoidettu LSD-terapialla ja happokokemuksista oli tehty yli 3000 tutkimusta.
LSD -tutkimusta ja -terapiaa on jatkettu maan alla 60-luvun jälkeenkin. Ensimmäinen laillinen tutkimus aloitettiin vuonna 2008 Sveitsissä Peter Gasserin saatua Sveitsin tervesysministeriöltä luvan analysoida LSD:n vaikutusta kuolemansairaiden potilaiden mielialaan ja vireystilaan. Albert Hofmann oli hyvillään ja helpottunut kun tälle projektille näytettiin vihreää valoa. Hän ajatteli, että vihdoinkin hänen "ongelmalapsensa" tunnustettiin "ihmelapseksi".
Hofmann otti LSD:tä useita kertoja elämänsä aikana. Lisäksi hän tutustui omakohtaisesti moniin muihinkin tajunnan muuntajiin, kuten ecstasyyn - josta hän totesi amerikkalaisille seuralaisilleen englanniksi: "with this substance, matter and mind are one" - meskaliiniin ja psilosybiinisieniin. Hofmann syntetisoi psilosybiinin 60-luvun alussa ja teki 1962 vaimonsa Anitan kanssa matkan Meksikoon, jossa hän tarjosi psilosybiinipillereitään kuuluisalle samaanille Maria Sabinalle. Myös Anita Hofmann osallistui sessioon. Hofmann itse otti kyseisenä iltana voimakkaana psykedeelinä tunnettua salvia divinorumia.
Noin puolen tunnin kuluttua psilosybiinipilleireiden nauttimisesta Maria Sabina ja hänen tyttärensä alkoivat huutaa, etteivät he löydä "henkeä" pillereistä. Hoffman tiesi omasta kokemuksestaan, että synteettinen psilosybiini vaikuttaa hitaammiin kuin sienet ja antoi naisille lisää pillereitä. Niistä alkoikin lopulta henki löytyä. Maria Sabina ja hänen tyttärensä lauloivat ja rukoilivat ekstaasissa tuntikausia.
(Jälkeenpäin Maria Sabina katui osallistumistaan Hofmannin sessioon. Samoin sitä, että hän oli jo ennen Hofmannia avannut antropologeille psilosybiinirituaalin maagisia maailmoita. Omien sanojensa mukaan hän teki tämän kaiken painostuksen jälkeen - ja että yhteistyöstä tutkjoiden kanssa seurasi ikävyyksiä. Maria Sabinan talo poltettiin kostoksi kontakteista valkoisten kanssa, mutta kaikkein pahinta oli Sabinan mukaan se, että ninos santos (pienet pyhimykset) eli psilosybiinisienet menettivät puhtautensa ja voimansa samalla hetkellä kun muukalaiset ilmaantuivat: "...they will never again be at work").
Vuonna 1962 psilosybiiniä testattiin myös Amerikassa uskonnollisissa puitteissa. Good Friday -nimellä tunnettu tilaisuus järjestettiin Bostonin yliopiston protestanttisessa kirkossa, jossa kymmenelle ihmiselle annettiin psilosybiiniä ja kymmenelle plaseboa. Vähän tämän jälkeen päästettiin afro-amerikkalainen saarnaaja Howard Thurman irti. Thurmanin yli kaksituntisen jumalanpalveluksen aikana psilosybiiniryhmä koki syvästi uskonnollisia tietoisuudentiloja ja ryhmän jäsenistä 90 prosenttia oli jälkeenpäin sitä mieltä, että kokemus toimi heidän kohdallaan voimallisena herätteenä hengelliseen elämään ja lisäsi ymmärrystä elämän ja kuoleman mysteereistä. Yksi koehenkilöistä oli Barack Obaman perhetuttu, pastori Mike Young, joka tähän päivään saakka on kehoittanut kristillisiä kirkkoja valmistautumaan Good Fridayn kaltaisiin aktioihin.
Albert Hofmannille psykedeelisiin aineisiin liittyvät uskonnolliset tasot olivat sydämenasia. Hän toivoi, että tieteellisen tutkimuksen lisäksi LSD:tä voitaisiin käyttää hengellisissä seremonioissa ja rituaaleissa. Hän kuitenkin aina painotti sitä, että samanistissa heimokulttuureissa psykedeeliset kasvit on nähty pyhinä ja maagisina lääkkeinä, joita voidaan käyttää vain tietynlaisten olosuhteiden vallitessa, jotta niillä voisi olla parantavia vaikutuksia.
Albert Hofmann oli 60-luvun puolivälissä Nobel-palkintokomitean kiikarissa, mutta mutta jäi lopulta ilman nobelia. Syyksi tähän on arveltu sitä, että Richard Nixonin suojeluksessa alkanut LSD:n demonisointikampanja oli silloin kuumimmillaan eikä palkintolautakunta halunnut antaa "vääränlaista signaalia". Muita kunnianosoituksia Hofmann sen sijaan kahmi kosolti. Ensimmäisen kolmesta kunniatohtorin hatustaan hän vastaanotti 1966 Ruotsin kuninkaalliselta pharmaseuttiselta instituutilta. Saksankielisten kemistieksperttien yhdistys The Society of Toxicological and Forensic Chemistry (GTFCh) myönsi hänelle arvostetun Jean-Servais Stas Mitalin 1995.
2007 brittilehti The Telegraphin kokoama asiantuntijaraati valitsi Albert Hofmannin tärkeimmäksi elossa olevaksi neroksi. Hän jakoi ykkössijan www:n kehittäjä Timothy John Berners-Leen kanssa. Hofmann kommentoi valintaansa sanomalla: "En minä, vaan LSD tuli valituksi".
Hofmannin täyttäessä 100 vuotta järjestettiin Baselissa hänen kunniakseen kansainvälinen symposiumi otsikolla "LSD - Problem Child and Wonder Drug". Konferenssi laati vetoomuksen valtaapitäville Bernissä ja Brysselissä LSD:n tieteellisen tutkimuksen vapauttamisen puolesta. Sveitsin liittopresidentti Moritz Leuenberg puolestaan lähetti onnittelukirjeen Hofmanille ja nimitti häntä "suurenmoiseksi hahmoksi ihmisen tietoisuuden tutkimisen alalla".
102-vuotiaana kuolleen Albert Hofmannin impakti omaan aikaansa oli samalla lailla kosmisesti avartava, mullistava ja tulevaisuuteen säteilevä kuin kaimansa Einsteinin vaikutus. Hofmann oli iloinen saavutuksistaan ja tiedosti niiden arvon, mutta pöyhkeily ja itsekorostus eivät kuuluneet hänen luonteenpiirteisiinsä. Hagenbachin ja Werthmüllerin kirja piirtää kuvan vaatimattomasta ja alati hyväntuulisesta ja uteliaasta herrasmiehestä, joka säilytti henkisen vireytensä loppumetreille saakka. Viimeisessä haastattelussaan Albert Hofmann sanoi elämän tarkoituksen olevan "to rejoice over creation". Hänen mielestään "luomakunnan kauneus on paras huume maailmassa".
https://www.youtube.com/watch?v=0Gt_ocdsBBQ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.