Vuosina 1972–78 telkussa nähdyn tuotannon keskiössä ovat pientilallinen Antti ja Leena Rintamäki ja heidän naapurinsa Helmi ja Veikko Honkonen. Rintamäen Antti on totinen vennamolainen ja Veikko Honkonen lupsakka demari.
Kommunistit, kepu ja kokoomus ovat myös edustettuina henkilögalleriassa. Silti mistään poliittisesta kimarasta ei ole kyse. Rintamäkeläisissä ei ole rihtuakaan Yhtä köyttä -yhdistyksen tai Ihmisten puolueen kokousmeininkiä. Puoluepoliittiset aihelmat on sarjan luoja Reino Lahtinen kirjoittanut luontevan huokoisasti dialogiin.
Välillä miehet ovat vähän humalassa ja parissa jaksossa emännätkin ottavat varovasti kuppia. Yleensä naiset ovat raittiuden kannalla ja siksi ukot saattavat ottaa näkäräisiä vaimoväeltä salaa. Viina on miehille jotain elämää jalompaa ainetta. Voimajuoma ja tabu. Pelkkä tieto viinapullon läsnäolosta huoneessa kohottaa äijien mielialaa. Sotaveteraanien Leningradin matkalla Antti ja Veikko juopottelevat reippaan puoleisesti ja lepyttävät kotiin jätetyt emännät venäläisillä kukkahuiveilla.
Miehen ja naisen roolien käsittely on koko sarjan läpäisevä agenda. Antti Rintamäki on vanhakantainen, jäyhä sovinisti. Veikolla on avioliittoon tasa-arvoisempi asenne, mutta ei hänenkään mielestä akkojen ole tarpeen puuttua asioihin "joista eivät mitään ymmärrä". Miehet naljailevat ja naiset motkottavat. Honkosen Helmi on kaikista eniten suuna päänä. Hän ei ole samaa, osaansa alistuvaa sorttia kuin Leena Rintamäki.
Peltojen paketointi ja maatalouspolitiikka ylipäätään, talvi-ja jatkosodan kelailut, työttömyys ja maaltapako ovat sisältöjä, jotka tuppaavat sarjassa usein esiin. Antti uskoo vakaasti, että jonain päivänä Rintamäenkin pois käytöstä otetut pellot vielä kasvavat viljaa Suomen nälkäiselle kansalle. Hän ei suostu myymään peltoaareejaan suursikalaa suunnittelevalle rohmuisännälle.
Myös sellaisiin ajan ilmiöihin kuin feminismi ja kouludemokratia reagoidaan Rintamäkeläisten pirtissä. Aviolliseen uskottomuuteen ja aviottomiin lapsiin liittyvät keissit ovat toistuvasti mukana jutusteluissa keittiön pöydän äärellä - tai supatteluissa porstuvassa. Navettaan kamera ei kurkistele. Molemmat pariskunnat luopuvat sarjan aikana lehmistään, mutta sitä ennenkin eläinten osuus Rintamäkeläisissä on olematon.
Lehmien, kanojen, koirien, kissojen ja hevosten lisäksi Rintamäkeläisistä puuttuu yksi tärkeä ihmishahmo. Kylähullu. Tai vähintäänkin eksentrinen yksityisajattelija. Tallin vintillä punkkaava erakko, jolta on mennyt tikut sekaisin, koska "se on lukenut liikaa". Yleensäkään mikään todella eriskummallinen elämäntaso ei punkea näiden pienviljelijöiden ikkunoista sisään, ei edes hypnotisoija O Hawkin varjon vertaa.
Uskonto kuuluu kodin ja isänmaan ohella Rintamäkeläisten perusarvoihin, mutta varsinaista uskovaisuutta edustaa vain kitsas ja konservatiivinen moralisti Niemen isäntä. Se on Reinikaisena tunnetun Tenho Saurénin ehkä onnistuinen roolityö.
Sarjan mustavalkoisissa alkujaksoissa tupsahtaa pari kertaa esiin ajankohtaan nähden yllättävänkin suorasukaista dialogia seksiasioista. Edes suuteluasteisia muhinointikohtauksia sarjaan ei ole kuitenkaan ole kirjoitettu.
Vaikka Rintamäkeläiset sisältääkin rankkaa tyypittelyä ovat uskottavuus ja autenttisuus koko kattauksen perusorret. Rintamäkeläisiin on säilötty suomalaisen 70-luvun akustiikka, värisävyt ja kuosi. Todentuntuisuus ei synny vain ulkonaisesta näköisyydestä. Dialogin, henkilöiden ja sarjan kuvaustyylin kautta välittyy erinomaisen paljaana se elämäntempo, asennekirjo ja energiataso, joiden vallitessa asiat maalais-Suomen alasajon päivinä tapahtuivat urbaanien maalikylien ulkopuolella.
Rintamäkeläisistä on moneksi. Siihen voi suhtautua nostalgiana, flashback´ina, absurdina eepokkina tai hillittömänä camp-pläjäyksenä. Koulujen oppimateriaalina Rintamäkeläiset puolustaisivat paikkaansa. Niitä on nyt julkaistu dvd:llä viisi kansiota, yhteensä 30 jaksoa. Onkohan siinä nyt sitten koko jäljelle oleva potti? Kaikkia jaksojahan ei ole aikanaan arkistoitu.
Veikko Honkosta (kuvassa vas.) esittävä Ahti Haljala (k.2005) teki mittavan urakan arkisen taviksen saappaissa suomalaista elämää kuvaavissa tv-sarjoissa. Hän oli mukana jo ensimmäisessä kotimaisessa tv-draamassa, Heikissä ja Kaijassa (1961–1971), jossa hän näytteli metalialan pienyrittäjää. Vuosina 1993 - 1995 hänet opittiin tuntemaan Metsoloiden vanhana isäntänä.
70-luvun Pertsa ja Kilu -tv-elokuvissa Haljalalla oli myös oli rooli ja kuten Rintamäkeläisissäkin hänen vaimoaan näytteli Eila Roine. Eila Roineen ura tv-kasvona alkoi pääosalla Heikissä ja Kaijassa ja päättyi ainakin toistaiseksi Eila-mummin rooliin Pikku Kakkosessa.
Ylen Teemalla on näytteitä Rintamäkeläisistä. Suosittelen erityisesti pätkää otsikolla Honkosten astiakaappi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.