Rock on julistettu kuolleeksi jo monet kerrat ja sitä se varmasti onkin siinä mielessä, että rock-kulttuuri viittaa nykyisin enemmän menneisyyteen kuin tulevaisuuteen.
90-luvun alusta asti futuurinen asenne ja uudistusmielinen innovatiivisuus ovat rockin sijasta toteutuneet teknon, ambientin, dronen, trancen ja psybientin kaltaisten genrejen sisällä. Elektronisen ravemusan myötä ajassa on alkanut kuplia uusi kemia, jonka loihtimat tajunnalliset svengit ovat ylväimmällä asteellaan avaruuskulttuurin asti avoimien, universaalien aikeiden, tunnelmien ja virikkeiden manifestaatiota.
Sanottu pätee erittäinkin täsmällisesti psybientin pioneeribändi Shpongleen, jonka muodostavat huilua puhalteleva pitkän linjan velhoilija Raja Ram ja yhtä lailla deejinä kuin muusikkonakin arvostettu Simon Posford. Kaksikon ensimmäinen yhteinen levyn, Are You Shpongled? ( 1998) on eräänlaista world musicia: hyvin moninaisista - eikä ainoastaan maantieteellisistä - maailmoista lähtöisin olevaa fuusiota ja urbaanishamanististen naamiohuvien soundtrackkia. Raja Ram ja Simon Posford osaavat yhdistellä aineksia eri genreistä ilman, että lopputulos kuulostaa halvalta ja hengettömältä tyylikoosteelta ja trendijumputukselta.
Seksi ei Shponglen biiseissä - kuten ei yleensäkään uus-tribaalissa konemusassa - ole keskeistä ainesta. Dionysoksen pidoissa tämäkin piiri pyörii, mutta loitolla falloksen varjosta ja ilman penetraation itsetarkoitusta. Psybientin (tai yhtä hyvin vaikkapa trancen) värinät eivät ole sillä tavalla genitaalisia kuin perusrockissa, vaan usein enemmänkin transkendenttisesti seksuaalienergiaa ja aistillisuutta transponoivia.
Are You Shponglea seuranneet Shpongle-albumit eivät ole yltäneet yhtäläisille, suggestiivisen kosmisuuden taajuuksille ennen kuin nyt. Museum of Consciousness on ideoiltaan ja toteukseltaan briljantti teos, joka suloisesti ja ovelasti johdattaa kuulijan neo-noitamaisen tanssin energioihin ja euforiseen levitointiin mielessä. Musiikin henget ovat levyllä läsnä salaperäisinä ja villeinä. Ne sysäävät sähköiset aaveet ja piilotajunnan menninkäiset ja keijukaiset esille huojumaan ja vispaamaan orgaanisen hurmion ja maagisen (elämän)pelin agentteina.
Bassokuviot ja rytmit kaikkiaan tykyttävät Museum of Consciousness´lla magneettisimpina ja syvätaajuisimpina kuin aikaisemmin. Sphonglen biiseissä on yhtä aikaa tiheää ja upottavaa drivea. Mitään suurta uudistumista yhtyeen ilmaisu ei kuitenkaan ole kokenut. Tarjoilussa tapahtuneista hienosäädöistä huolimatta kattaus on säilynyt ennallaan. Neljän aikaisemman albumin tavoin musa on ystävällistä ja peittelemättömän post-modernia. Kevyen pinnallista ja yhtä kevyesti pinnanalaisiin syvyksiin sukeltelevaa. Leikkisää, eteriseen herkkää ja kaihoisaa. Iloista ja ilossaan absurdia ja astraalista,hallusinatorististen kuvien ja kuvioiden synkronisesti pyörivää ja pörräävää pyörrettä; valon välähdyksiä ja aikahyppyjä, kreisejä kaikuja taikurin hatusta ja jongleerausta molekyyleillä ja atomeilla.
Raja Ramin ja Simon Posfordin musiikki koostuu sähköisistä, pyörivistä kehistä, jotka ovat "täynnä silmiä, yltympäri" kuin pyhät olennot Hesekielin ilmestyksessä. Tämän verrattoman täyteläisesti soivan ilmestyksen voi ottaa vastaan synteettisenä satuna tai synteettisenä totena. Joka tapauksessa, Museum of Consciousness on levy, johon voi uppoutua niin, että unohtaa kuuntelevansa musiikkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.