Maailman kuuluisin kuski

Jack Kerouac - On the Road (1955)
Carolyn Cassady - Heart Beat: My Life with Jack & Neal (1976)
Neal Cassady - The First Third (1971)
Tom Wolfe - The Electric Kool-Aid Acid Test (1968)
Alison Ellwood & Alex Gibney (ohj.) - Magic Trip (2011)

" ... Ohitimme suuren sementtitehtaan.Sitten tie rupesi laskemaan. Dean sammutti moottorin, vaihtoi vapaalle ja ajoi läpi hiusneulakaarteitten ja ohitti kaikki muut autot eikä kertakaan käyttänyt kaasupoljinta ... Toisinaan tie äkkiä taas nousi; hän ohitti autot äänettömästi, pelkän vauhdin voimasta. Hän tunsi ensiluokkaisen solan rytmin kokonaan, kaikki sen temput. Kun tuli hiusneulakaarre vasemmalle jolloin oikealla, matalan kiviseinämän takana oli alapuolella jossakin kaukana maailman pohja, hän vain nojautui kauas vasemmalle, kädet ratissa, käsivarret jäykkinä, ja ajoi sillä lailla läpi ... "

Jack Kerouac: Matkalla (Kirjayhtymä, suom. Markku Lahtela)




Vain yksi mies on tullut maailmaankuuluksi ansioistaan autokuskina. Nyt ei ole siis kyse kiitämisestä rallipoluilla tai formularadoilla, vaan kruisailusta kaupunkien kaduilla ja kaahailusta valtateillä. Neal Cassady on tämä mies ja hänestä teki legendaarisen maantien ässän Jack Kerouacin kirja Matkalla (On the Road), jossa Cassady esiintyy nimellä Dean Moriarty. Tämän jälkeen Cassadyn mainetta ovat lujittaneet aikalaismuistelot sellaisilta ihmisiltä kuin esimerkiksi Allen Ginsberg, William Burroughs ja Ken Kesey. Nämä muistelot eivät tosin koske pelkästään autoilua, vaan koko Cassadyn maanista, villiä persoonaa ja erityisesti hänen loputtoman pitkiä, kosmisia monologejaan.

Neal Cassadyn (s. 1926) äiti kuoli Nealin ollessa kymmenenvuotias ja hän varttui alkoholisti-isä huoltajanaan. Cassadyn nuoruus kului kaduilla, biljardisaleilla ja telkien takana. Kouluakin hän ehti välillä käydä ja oli nuoresta pitäen innokas lukumies. Hän ihaili taitavia sanankäyttäjiä, sellaisia kuin Allen Ginsberg ja Jack Kerouac, joiden kanssa hän ystävystyi vuonna 1947 New Yorkissa.

Vuonna 1952 Kerouac asettui tilapäisesti asumaan Neal Cassadyn ja hänen vaimonsa Carolynin kanssa. Tässä ajasta Carolyn Cassady on tehnyt kirjan Heart Beat - My Life with Jack & Neil (Creative Arts Book Company, 1976). Carolyn kertoo, että hänestä oli mukava tehdä huushollihommia samaan aikaan kun keittiön pöydän ääressä istuvat Neal ja Jack lukivat ääneen omia kirjoitelmiaan tai katkelmia Spengleriltä, Proustilta ja Shakespearelta. Neal huudatti koko ajan radiota ja siitä syystä miesten sanailu liukui herkästi kirjallisuudesta ja filosofiasta musiikkiin eli jazziin.



Carolynilla oli suhde sekä Cassadyyn Kerouaciin, mutta hän ei ollut koskaan sängyssä Kerouacin kanssa Cassadyn ollessa kotona ja päinvastoin. Samoihin aikoihin tämän triosuhteen kanssa Cassady sai tuomion kaksinnaimisesta Diane Hansen -nimisen naisen kanssa. Suurimman kriisin Carolynin ja Nealin suhteessa aiheutti se kun Carolyn kerran yllätti miehensä alastomana sängystä Allen Ginsberg vierellään.

Cassady halusi intohimoisesti kirjailijaksi, mutta ei koskaan siinä onnistunut. Yksi kirja häneltä on kuitenkin julkaistu: The First Third (City Lights, 1971). Se on Nealin lapsuuteen ja varhaisnuoruuteen keskittyvä, elämäkerrallinen kronikka, joka sisältää mm. muistelon Cassadyn ensitapaamisesta Ginsbergin ja Kerouacin kanssa plus otoksen Cassadyn kirjeitä . Kirja antaa hyvän kuvan Cassadyn persoonasta ja hänen rakkautensa autoihin tulee ilmi mm. vuonna 1965 kirjailija Ken Keseylle lähetetystä kirjeestä, jossa Cassady kuvaa vuolassanaisesti sen hetkistä ajopeliään:

"... the best truck I ever fucked up. A 1947 3/4 ton, with overload springs, International (yep, it`s got an electric fuel pump, too - it must be characteristic of the stock ones to easily go out) pick-up that´s got a 1962 6 speed G.M.C. gear box - never use compound Low so really a 5 speed --- a 1957 Metro van rear end, 2 fuel tanks holding about 26 1/2 or 7 7/8 gallons, the strongest truck type (like your bus) wheels sporting 2 brand new 8 ply Nylon 750 X 16(cost 90 dollars) and the rear and a new 750 X 16 8 play rayon on R.F. and 6 ply 750 X 16 on L.F.... "



Cassady halusi Ginsbergin ja muiden beatnikkien kanssa älyllistä kanssakäymistä, mutta "älyköt halusivat hänen olevan pyhä primitiivinen, Denverin skidi," kirjoittaa Tom Wolfe vuonna 1968 ilmestyeessä kirjassaan - josta vieläkään ei ole ilmestynyt suomenkielistä laitosta! - The Electric Kool-Aid- Acid Test (Bantam Books, 1980). Wolfen mukaan hetkinä, jolloin Cassady vaistosi ettei häntä hyväksytty älyllisellä tasolla, hän vetäytyi jengistä johonkin nurkkaan yksinpuhelemaan: "Okei, minä vedän omaa trippiäni ... tää on mun oma trippi, tajuutteko..."

Electric Kool-AidAcid Test on kertomus Ken Keseyn johtamasta Merry Prankster -ryhmästä. Vuonna 1964, va urastuttaan jossain määrin kirjallaan Yksi lensi yli käenpesän, Kesey ystävineen lähti risteilemään ympäri Amerikkaa psykedeelisin värein maalatulla bussilla, johon oli pakattu useita filmikameroita, nauhureita, musiikki-instrumennteja, kameroita ja vahvistinlaitteita. Eväspuolelta löytyi kannabiksen lisäksi mm. LSD:tä, jonka käyttö ei tuohon aikaan ollut laitonta. Nauhurit ja filmikamerat pyörivät lähes taukoamatta ja välillä hetki sitten bussissa äänitettyjä nauhoituksia toistettiin sekä bussin sisällä että ulkona olevista kaiuttimista. Linikkaa ohjasi tietysti Neal Cassady.



Välähdyksiä Merry Pranksterien matkasta on nähty muutamilla dokumenttifilmeillä, mutta tänä vuonna ilmestynyt Magic Trip on ensimmäinen pelkästään bussitrippiin keskittyvä dokumenttielokuva ja suunnilleen koko sen sisältö on ennennäkemätöntä materiaalia. Elokuvan ohjaajilla oli käytössään 100 tuntia filmi-ja audioäänityksiä, jotka olivat maannet 40 vuotta Keseyn kellarissa. Vuonna 2001 kuollut Kesey ei itse saanut bussimatskusta ikinä valmista filmiä toimitettua, pelkästään kuvan ja äänen synkkaan saaminen osoittautui ylivoimaiseksi tehtäväksi.

"Bussitrippi ... se kommunikoi jotain sellaista, jota ei voi panna pulloon ja myydä, siksi ihmiset eivät ajattele sen olevan arvokasta", on Ken Kesey sanonut. Merry Pranksterien bussitempaus oli kuuskytlukulaista, kollektiivista happeningtaidetta parhaimmillaan, joskin nykyisin se ehkä luokiteltaisiin käsitetaiteelliseksi performanceksi. Beatlesien elokuva Magical Mystery Tour (1967) on selvästi ideoitu Prankstersien Bussitripin vaikutuksen alaisena. Samoin Hopperin Easy Rider omaa yhtäläisyyksiä Bussitrippiin.

Suuri osa Bussitripin filmatisoinnista on hyvin tärisevää kuvasälää, mutta onneksi vähemmän heiluvaa kuvaustakin on Magic Trip -elokuvaan löytynyt. Ehdottomasti hauskin kohtaus filmissä alkaa siitä kun Cassady ohjaa bussin päätieltä jorpakkoon, josta löytyy kirkasvetinen joki. Bussi juuttuu rantahiekkaan. Silloin linjurista otetaan esille moottoripyörä, jolla yksi henkilö lähtee hakemaan apua. Sen jälkeen Kesey alkaa pohtia, olisiko nyt otollinen aika ottaa LSD:tä; Cassadyn hahmo heiluu hämärässä kuvassa ja hänen kuullaan sanovan: "I would do it, I would do it". Happoa tiputetaan ja pian koko joukkue ryhtyy musisoimaan, maalaamaan ja relaamaan silmät hallusinaatioiden välkkeestä säihkyen. Kaikki ovatkin vahvoissa nousutripeissä moottoripyöräilijän palatessa mukanaan traktori, joka ryhtyy vetämään bussia irti rantahiekasta. Pranksterit sekoilevat ja kannustavat satasella bussinsa ympärillä. Valitettavasti traktorikuskin ilmeitä ei ole tallennettu filmille.

Merry Pranksterien nuorin jäsen oli 18-vuotias Mountain Girl, josta myöhemmin tuli Jerry Garcian vaimo. Garcia ja koko Grateful Dead -yhtye - aluksi nimellä Warlocks - musisoi useissa Keseyn ja Prankstersien vuosina 1965 - 1966 järjestämissä acid test -juhlissa. Niiden idea oli iloita LSD:stä isolla porukalla inspiroivissa puitteissa ja Neal Cassady oli näiden inititaatiojuhlien tärkeä moottori. Acid testien kautta Cassadyn, Keseyn ja kumppaneiden edustama beatnik-kulttuuri alkoi transponoitua hippikultiksi, joka sai ylipappinsa Timothy Learysta.

Cassady teki Grateful Deadin porukkaan valtavan vaikutuksen. Dennis Mcnallyn Grateful Dead -historiikissa Dead-basisti Phil Lesh muistelee matkaa, jonka hän teki Cassadyn kyydissä San Franciscoon valtatie 101:llä: Candlestick Parkin kohdalla baanalle ryntäsi autoillaan puistossa juuri päättyneen pallopelin yleisö, mutta Nealin kaara yksinkertaisesti virtasi "sarjana aaltoja" massiivisen liikenneruuhkan läpi. Leshin mukaan Neal näki kulmien taakse ja laittoi bilikan mahtumaan sellaisiinkin paikkoihin joissa ei näyttänyt olevan auton mittaista väylää. Lesh tunsi, että hän oli etuoikeutettu ja siunattu saadessaan olla Cassadyn seurassa ja nähdä hänet toiminnassa.

Neal Cassady kuoli hämärissä olosuhteissa helmikuussa 1968 Meksikossa. Hän oli mukana eräiden ystäviensä häissä, jonka jälkeen hän - enemmän tai vähemmän barbituraatteja nautittuaan - lähti kävelemään naapurikaupunkiin ratakiskoja pitkin. Yö oli kylmä ja sateinen ja aamulla Casssady löydettiin kiskoilta koomassa. Hänet toimitettiin sairaalaan, jossa pian menehtyi.

Kiinnostus Cassadya kohtaan on pysynyt vireillä näihin päiviin saakka. Vuonna 1993 ilmestyi kirjekokoelma - Grace Beats Karma: Letters from Prison - ja 2007 vielä laajempi laitos Cassadyn kirjoittamista breiveistä: Collected Letters, 1944-1967. Cassadysta ei kuitenkaan ole tullut samanlaista pop-ikonia kuin vaikkapa James Deanista. Hän oli kuollessaan liian vanha - 42 vuotta - nuorisomartyyriksi, eikä hän elinaikanaan omannut nimeä kuin beatnikkien ja varhaisimpien amerikkalaishippien keskuudessa. Valkoisen rapin esi-isäksi Cassady olisi voinut kohota, jos hänen yksinpuhelujaan olisi julkaistu esim. äänilevyillä. Nyt Cassady on kuin vanhakantaisten, enemmän tai vähemmän arkkityyppisten hahmojen - kuningas arthureiden ja robinhoodien - kaltainen taruolento, josta diggaamme jälkeenjääneiden luomusten puuttuessa legendasäteilyn ja jännittävien tarinoiden perusteella.




I'm wheels, I am moving wheels
I am a 1952 studebaker coupe
I'm wheels, I am moving wheels moving wheels
I am a 1952 starlite coupe...
En route.....les Souterrains
Des visions du Cody...Sartori a Paris...
Strange spaghetti in this solemn city...
There's a postcard we're all seen before...
Past wild-haired teens in dark clothing
With hands-full of autographed napkins we
eat apples in vans with sandwiches ... rush
Into the lobby life of hurry up and wait
Hurry up and wait for all the odd-shaped keys
Which lead to new soap and envelopes...
Hotel room homesickness on a fresh blue bed
And the longest-ever phone call home.....no
Sleep no sleep no sleep no sleep and no mad
Video machine to eat time... a cityscene
I can't explain, the Seine alone at 4am
The Seine alone at 4a.....Neal and Jack and me
Absent lovers, absent lovers...

KING CRIMSON: Neal and Jack and Me

Countin one eyed jacks and whistling dixie in the car
Neal was doin least a hundred when we saw a fallin star
Florence wished that Neal would hold her stead of chewin
his cigar Jack was noddin out and dreamin he was in a bar
with Charlie Parker on the bandstand not a worry in the world
and a glass of beer in one hand and his arm around a girl
and Neal was singin to the nurse
underneath a harlem moon
and somehow you could just tell we'd be in california soo


TOM WAITS, viimeinen säkeistö laulusta Neal and Jack