keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Panoraama - törkylehti 70-luvulta


Panoraamaa julkaistiin vuosina 1973-74. Lehti muistuttaa sellaisia Suomessa ilmestyneitä tai yhä ilmestyviä julkaisuja kuin Hymy, Nyrkkiposti, Ratto ja Seiska. Menekkilehdet oy:n kustantama Panoraama oli kuitenkin noita mainittuja aviiseja ronskimpi ja pornahtavampi journalistiselta otteeltaan. Ainoastaan pornolehti Ratto pääsee samalle viivalle Panoraaman kanssa. Raton päätomittaja Seppo Porvali olikin johtavana sieluna myös Panoraamassa.

Panoraaman eniten suosimia aiheita olivat julkkikset, sota ja seksi. Viimeksi mainitun osaston artikkelit olivat useimmiten lajia: "Porilaisessa liikemiesperheessä asuu nyt suuri suru: Tyttäremme on pornomallina Ruotsissa" tai, "Kolme vuotta kadoksissa olleen Mirja Manervon arvoitus ratkennut: Tänään hän on alastonmallina Saksassa". Tälläisissä jutuissa oli asiaankuuluvaa kuvitusta, mutta varsinaisia pornografisia potretteja lehdessä nähtiin niukalti. Niihin erikoistui Panoraaman sisarjulkaisu Junnu.

Eri tyyppiset kylähullut ja ekstentriset peräkammarin pojat ymv. pääsivät Panoraaman kautta päivänvaloon. Lehti esitteli esimerkiksi ilman housuja esiintyneen lauluduon Raimo Kuusisto & Leo Louhivaara. Kundien showsta napatuista kuvissa on mukana myös alaston nainen lattialla kyykkimässä ja tarjoamassa imuja ym. arvon artisteille. Laulajakaksikon väitettiin esiintyneen suurella menestyksellä "Beirutin Sex-festivaaleilla."

Näytteenä Panoraaman tavasta käsitellä julkkiksia muutama otsikko:

Yksi Irwinin rakastajista kertoo: Miehenä Irwin on täysi nolla
Timo T. A. Mikkonen uskollinen aviomies vai impotentti?
Erkki Liikasen kaksi vaimoa
Juha Vainio iski Lasse Virenin sussun

Sisältö jutuissa oli otsikoiden mukaista. Näin Panoraamassa sanailtiin Seppo Paroni Paakkunaisesta vuonna 1974:

"Parooni Paakkunainen on saksafonitaiteilija. Hän on säveltänyt musiikin elokuvaan: Lampaansyöjät ja saanut siitä kiitostakin. Nyt sanotaan hänen kuitenkin olevan hieman toisissa maailmoissa. Kiitokset eivät ole hänen päätään sekoittaneet, vaan sen on tehnyt hashis. Aine, jota Parooni kehuu käyttävänsä säännöllisesti ja samalla hän suosittelee ainetta lämpimästi muillekin.

Sukupuolielämänkin virvoittajana se on parhaaksi koettu. Yhdyntäaika pitenee, potenssi voimistuu ja orgasmi on kuin tulivuoren purkaus.

Näin Paakkunaisen perheessä, jossa vieläpä lapset saavat koko ajan olla aktia seuraamassa ja tehdä samalla asiaan kuuluvia kysymyksiä. Se on sitä heidän nykyaikaista vapaata kasvatustaan."

Jutun kirjoittaja on Jaakko-Juhani Roine ja kuvaaja Alvar Kolanen. Mitään varsinaisia lähteitä lehden väitteille ei esitetä eikä Paroni Paakkunaisen omaa kommenttia tietenkään sisälly juttuun. Tällä tyylillä väsättiin monet muutkin artikkelit. Eräässä Panoraamassa mollataan ankarasti Hectoria, joka oli kehdannut "väittää, että me keksimme omat juttumme."






Vuonna 2011 törkylehdistöllä on Panoraaman verrattuna huomattavan suuret resurssit kaivella ihmisten yksityiselämää. Siksi lehtien ei tarvitse enää julkaista keksittyjä stooreja julkimoiden edesottamuksista. Tänä päivänä julkkisjutut eivät myöskään ole välttämättä tyyliltään samalla tavalla aggressiivisisesti rivoja kuin Panoraamassa; sensaatiolehdet ovat siirtäneet rankimpien törkypäästöjen höyryämisen lehtien lukijoiden vastuulle, kuten pikainenkin silmäys netin chatpalstoille todeksi näyttää.

Panoraama poikkeaa nykyisistä sensaatiojulkaisuista myös siinä, että lehden avoimen seksistisen ja äijämäisesti naljailevan linjan takia se oli selkeästi miehille suunnattu lehti. Osaltaan tästä kertoo sotimista ja sotapäälliköitä käsittelevän aineiston runsaus. Nämä jutut olivat yhtä groteskeja ja kreisejä kuin villeimmät julkkispaljastuksetkin. Nykyisin ei mikään lehti julkaise Suomen sodista Panoraaman raporttien kanssa yhteismitallisia sooreja:


"Jumalauta. Rautaa ja nikkeliä oli ilmassa niin, ettei meinannut sekaan sopia. Samaan aikaan salongeissa naitiin ja juotiin konjakkia. Perkele. Petsamossa taistelujen ryöstäydyttyä helvetin myllerrykseksi, ei nähnyt naista edes ruumiina. Siellä olisi naisen jälkikin tuonut lohtua siihen helvetilliseen myllerrykseen, jonka Petsamo koki ... kun sais vielä kerran panna, niin vittu tämän elämän vaikka loppuisi (lopettaisi?) `sen´ päälle."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.