sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

(Allen Ginsbergin) Huuto ja Meteli

"Mikä oli se sfinski, betonia, alumiinia, joka raateli auki heidän kallonsa, hotkaisi aivot ja mielikuvituksen?
Molok! Yksinäisyys! Saasta! Rumuus! Roskapöntöt ja saavuttamattomat dollarit! Portaitten alla kirkuvat lapset! Armeijoissa voihkivat pojat! Puistoissa itkevät vanhukset!
Molok! Molok! Molokin Painajainen! Rakkauden Molok! Järjen Molok! Molok, ihmisten ankara tuomitsija!"

- Allen Ginsbergin runosta Huuto.


Pekka Lounela & Jyrki Mäntylä - Huuto ja meteli (Karisto) -1970
Allen Ginsberg: Huuto ja muita runoja (Sammakko) - 2002
Rob Epstein & Jeffrey Friedman (ohj.) - Howl / Huuto - 2010



Runoilija Allen Ginsberg oli juutalainen, julkihomo, buddhisti, pilvenpolttaja, happopää, valkoisen magian agentti ja myötätunnon politiikan agitaattori. Hänen kirjallinen tuotantonsa alkoi vuonna 1956 kokoelmalla Howl And Other Poems.

Kesällä 1969 Howl eli Huuto esitettiin Porin Jazzissa Otto Donnerin kolmelle äänelle sovittamana musiikkirunoelmana. Produktiosta tehtiin myöhemmin studionauhoite ja se esitettiin radiossa saman vuoden syyskuussa. Kuukautta myöhemmin 83 kansanedustajaa teki ohjelmasta eduskuntakyselyn. He tiedustelivat hallitukselta, oliko ohjelma Yleisradion toimiluvan vastainen.

Yleisradion johtokunnan mielestä Huuto rikkoi YLEn toimiluvassa määriteltyjä sääntöjä ja samaan tulokseen tuli kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö. Ohjelman tuottaja sai hallintoneuvostolta muistutuksen. Koko prosessi kaikkine sivujuonteineen ja yksityiskeskustelujen referointeineen on kirjattu Lounelan ja Mäntylän kirjaan Huuto ja meteli. Kirjan mukaan ohjelman tuotantotiimi oli täysin ällistynyt lähetyksen herättämästä kohusta ja sitä seuranneista toimenpiteistä.

Hauska yksityiskohta kirjassa on se, että jossain vaiheessa Huutoa koskevalle eduskuntakyselylle suunniteltiin vastavetoa, kyselyä "esim. jumalanpalvelusten viihteellisestä ja hyödyllisten tietojen välitykseen liittyvästä arvosta." Ajatuksena tässä oli siis se, että kirkonmenojen radioiminen on yhtä lailla ristiriidassa radion toimiluvassa mainitun "informatiivisuuden" prinsiipin kanssa, kuin Ginsbergin runoilu "miljoonasta auringossa värjöttävästä tytönpillusta".

Pekka Lounela summaa ajatuksiaan Huuto-prosessista tähän tapaan: "Taide on yhteiskunnallinen ilmiö, semminkin yhteiskunnallinen runous, kuten tämä Ginsbergin teos. Sen oikeus on protestoida, kertoa asioita, joista parlamentaarikot eivät halua tietää, pilkata, murtaa sen ulkopuolella säädetyt moraali- ja makusäännöt. Taide on isänmaa, josta anarkistiakaan ei pidä karkoitettaman. Vainojen aikoinakin se on pitäytynyt autonomiaansa. Neuvostoliiton kulttuurinjohto ja suomalaiset porvarit voivat kiistää taiteenharjoittajien itsenäisyyspyrkimykset, mutta eivät niitä tukahduttaa."



Amerikassa Huuto herätti ilmestyessään vielä suuremman kohun, kuin sen radioesitys 13 vuotta myöhemmin Suomessa. Ginsbergin tekstin kustantaja haastettiin oikeuteen epäiltynä epäsiveellisen painotuotteen julkaisemisesta. Näitä tapahtumia ja Ginsbergin nuoruusvuosia muutenkin visualisoi Epsteinin ja Friedmanin elokuva Huuto. Ginsbergin lisäksi tässä nostalgisessa ja kauniin elegisessä filmissä esitellään mm. beatnik-ikonit Jack Kerouac ja hänen ja Ginsbergin yhteinen ihastus, biseksuaali kosmisen sekoilun suurmestari Neal Cassady. Elokuvassa m e l k e i n nähdään Ginsbergin(James Franco) ottavan suihin Cassadylta.

Elämäkertafilmejä vaivaa usen kankea ja yksiulotteinen näköispatsastelu. Huuto-elokuvassa tämä vältetään aikatasoja ja näkökulmia vaihtelevalla montaasilla ja yhdistämällä erilaisia tyylejä ja tekniikoita: animaatiota ja mustavalkoisia takautumakuvia, oikeussalidraamaa ja otoksia kotioloissaaan pitkää haastattelua antavasta Ginsbergista. Haastattelijalle tilittävän Franco-Ginsbergin osuus on kuitenkin liian suuri. Haastatteluotokset rikkovat ja löysäävät elokuvan muuten tiivistä rytmiä ja alleviivaavat rainan dokumentaarisia piirteitä. Kyllä tämä teos katsojaa puhuttelee omalla, herkällä tavallaan, mutta kiinnostunutta sympatiaa suurempaa ihastusta filmi ei ainakaan omalla kohdallani herättänyt.



Olen lukenut Huudon pari kertaa elämäni aikana. Elokuvan katsottuani aloin etsiä Howlia kirjahyllystä, mutta en löytänyt, suomennoksen vain. Ilmeisesti olen kantanut kirjan joskus divariin. En näet ole kokenut Ginsbergin runoutta erityisen läheiseksi itselleni, vaikka Kuolema van Goghin korvalle tulikin nuorna tankattua läpi moneen kertaan. Toisinaan olen jopa tykkänään "unohtanut", että Ginsberg oli runoilija. Hän oli niin monessa muussa mukana. Ginsberg performoi ja johti rituaaleja, piti palopuheita, konsertoi ja antoi haastatteluja... Tämä kaikki "oheistouhu" ynnä miehen valloittava, lämmin persona on kiehtonut meikäläistä enemmän, kuin Ginsbergin runot sinänsä. Tietysti tälläinen rajaus runouteen ja muuhun puuhailuun on tässä tapauksessa keinotekoinen. Allen Ginsberghän oli sensortin runoilija, että koko hänen elämänsä valui ilman sensuuria runoihin ja koko hänen elämänsä oli sensuroimaton ja vapaamuotoinen runoelma.

Allen Ginsberg opiskeli Buddha Dharmaa tiibettiläisten lamojen opastamana ja harjoitti buddhalaista meditaatiota. Ginsberg myös taltioi buddhalaisia opetuksia värssyihinsä, joita hän pruukkasi veisata pumppuharmooninsa säestyksellä. Howl-elokuvan viimeisten kuvien soundtrackina soi eräs tälläinen hymni, Father Death Blues

Hey Father Death, I'm flying home
Hey poor man, you're all alone
Hey old daddy, I know where I'm going

Father Death, Don't cry any more
Mama's there, underneath the floor
Brother Death, please mind the store

Old Aunty Death Don't hide your bones
Old Uncle Death I hear your groans
O Sister Death how sweet your moans

O Children Deaths go breathe your breaths
Sobbing breasts'll ease your Deaths
Pain is gone, tears take the rest

Genius Death your art is done
Lover Death your body's gone
Father Death I'm coming home

Guru Death your words are true
Teacher Death I do thank you
For inspiring me to sing this Blues

Buddha Death, I wake with you
Dharma Death, your mind is new
Sangha Death, we'll work it through

Suffering is what was born
Ignorance made me forlorn
Tearful truths I cannot scorn

Father Breath once more farewell
Birth you gave was no thing ill
My heart is still, as time will tell.









A G kävi 1983 Suomessa. YLEn kulttuurimakasiini Levottomat palat haastatteli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.