Mustanaamiolehden viimeinen numero Suomessa ilmestyi vuonna 2010. Lehteä julkaistiin yhtäjaksoisesti vuodesta 1966 alkaen, ensin Semic Pressin, sitten Egmontin toimesta. Ennen nimikkolehden perustamista kokopitkiä Mustanaamioseikkailuja ilmestyi silloin tällöin Sarjakuvalehdessä (1949 - 1963).
En ole jäänyt Mustanaamiota kaipaamaan, sillä Lee Falkin kuoltua 1999 lehden yhteys alkulähteeseen sammui ja jo vuosikausia ennen tätä lehdessä julkaistiin pääasiassa muita kuin Falkin itsensä suunnittelemia jaksoja. Minun diggailuni kohdistuu näet pelkästään kolmeen ensimmäiseen, originaaliin Mustanaamion piirtäjään: Ray Moore, Wilson McCoy ja Sy Barry.
Ray Moore on piirtäjistä minulle etäisin, koska hän toimi Mustanaamion tekijänä jo ennen syntymääni (1936 -1943 ja 1945 - 49) ja hänen miedosti film noir -henkisiä, tummasävyisiä kuvituksiaan on julkaistu niukalti uusintapainoksina. Huomattavasti tutumpia ja rakkaampia ovat naivistisesta otteestaan tunnetun Wilson McCoyn työt. Hän piirsi Mustanaamiota vuosina 1942 -1961.
Mustanaamioita julkaistiin Suomessa jo 40-luvulla sanomalehtistrippeinä. Itse luin ensimmäiset Mustanaamiot 60-luvun alussa Keskisuomalaisesta, jossa sarjakuvaa julkaistiin päivittäin nimellä Fantom. Varsinainen inititaatio Fantom-kosmokseen tapahtui vuoden 1965 paikkeilla. Erään kesäpäivänä, ollessani äitini vanhempien maatilalla, kipusin aittarakennuksen yäkerrokseen, aitanparveen ja näin siellä valtavat kasat 50 - ja 60 -lukujen Seura-lehtiä, joissa Mustanaamio seikkaili n. puolen sivun sarjakuvana. Järjestin seurat numerojärjestykseen ja aloitin pitkän ja hartaan Mustanaamioruutujen luennan...
Monta mainiota tarinaa tuli vastaan, mutta suurimman vaikutuksen teki Sy Barryn piirtämä kertomus Punaparran johtaman merirosvokaupungin, Sanloin tuhosta ja viidakkopartion perustamisesta. Edelleenkin pidän tätä sarjista aivan huippuna ja selkeästi Barryn parhaana. Juttu saa näyttävän huipentumansa, kun Mustanaamio vihdoin, kolme merirosvopäällikön ykkösmiestä päihitettyään, ryhtyy miekkailemaan itsensä Punaparran kanssa ja taistelijat paahtavat kamppaillesaan koko Sanloin läpi, kunnes ottelu saa ratkaisunsa laivankannella.
Sy Barryn käsialaa on myös jakso Mustanaamion häät, joka ilmestyessään vuonna 1977 huomiotiin mediassa ympärin maailman. Pian tämän jälkeen Barry piirsi Walkerin viidakkoperheeseen kaksoset ja Mustanaamiolle tuli uusi rooli perheenisänä. Tätä kaikkea Purppurarinteillä on ollut vaikea niellä. Se Mustanaamio jonka lumoihin minä jouduin, oli umpimysteerinen, yksinäinen - toki myös romanttinen - kostaja ja seikkailija, ei mikään leppoisa ydinperhearvojen vaalija.
Nykytutkimuksen valossa Mustanaamiosta voisi kaivaa ties minkälaista aihelmaa esiin. Jo pelkästään Fantomin ja kääpiöhiemolaisten suhde saattaisi synnyttää monia tutkimuslinjoja. Tietyn kolonialistis-imperialistisen sävyn heidän suhteelleen antaa ainakin se, että vaikka Mustanaamiolla on aarrekammio pullollaan kultaa, timantteja ja arvoesineitä ei hän sijoita penninjeesusta pygmien infrastruktuurin kehittämiseen. Mutta ehkä Falkilla ja Barrylla olikin ekologiset perusteet sille, että Mustanaamion pygmit haluavat pysyä ulkomaailmasta loitolla ja pitää ulkomaailman loitolla omasta perinteisestä elämänmuodostaan, johon myös valkoisen Vaeltavan Aaveen palkaton palveleminen on jo vuosisatoja kuulunu (nykyinen Mustanaamio on järjestyksessä 21.).
Fantomin virkapuku taas yllyttää satunnaista tutkijaa vähintäänkin metroseksuaalisiin figurointointeihin ja erinäisiin spekulaatioihin Mustanaamion ja Dianan säpinöistä Pääkalloluolan pimeimmässä kolkassa. Naamio, huppu, nahkasaappat ja vyö... Mustanaamio kantaa fetissiasua, sen materiaali vaan ei ole pornografiassa suosittua nahkaa tai kumia, vaan jotain trikookangasta. Paljaana Mustanaamion "leikkiasussa" on vain kädet, sieraimet ja suu.
Mustanaamion asu onkin suurin este sarjakuvahahmon elokuvaan siirtämiselle. Simon Wincerin ohjaamassa elokuvasssa (v. 1996) Mustanaamio näytti aivan liiaksi violettikuoriselta, bodatulta makkaralta raidallisissa uimahousuissa. Välillä karmean, välillä karmean tylsän näköistä on visio myös Mustanaamiostripeissä, joita Seurassa ja eräissä sanomalehdissä nykyisin julkaistaan.
Lyhykäisyydessään tilanne on se, että Fantomin hahmo ja symbolit ovat nykytekijöiden Mustis-stripeissä edelleen nähtävissä ja vanhat viidakon sanonnat - "Mustanaamio on kova koville" jne. - humisevat yhä mielessämme, mutta itse Vaeltava Aave on mennyt menojaan, haihtunut haamuna ilmaan. Kiitos käynnistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.