Dumasin opus on toiminut esikuvana ja inspiraation lähteenä monelle muulle tarinalle. Esimerkiksi Ben Hurin kirjoittaja Wallace on myöntänyt kiitollisuudenvelkansa Dumasin saagalle.
Ainekset Ben Hurissa ja Monte-Cristossa ovatkin samanlaiset: rakkaus, petos, vankeus, kosto ja armo. Ben Hurissa on paljon Jeesukseen liittyvää uskonnollista tunnelmointia - Monte Cristossa ei vastaavanlaista virettä ole, mutta jumalan asema korkeimpana tuomarina on toistuvasti esillä. Lähtökohtana Edmond Dantesin toiminnalle Monte-Criston kreivinä on se, että kreivi on jumalallisen koston välikappale:" ... minua puolusti vain Jumala, jonka lähettiläs olin".
Dumas puolestaan imi vaikutteita kirjaansa monelta suunnalta. Ranskalainen historioitsija Lucas-Dubreton kertoo sen syntyhistoriasta seuraavaa:
"Eräällä Välimeren risteilyllä Dumas ohitti läheltä pienen saaren, jonne oli maihinnousu kielletty, koska `saarella riehui tarttuva tauti` ja siellä kävijöitä uhkasi karanteeni. Kyseessä oli Monte-Criston saari ... Kerran hänen silmiinsä osui sattumalta Peuchetin kokoelma La police devoilee ja siihen sisältyvä parikymmensivuinen tarina Le diamanti et la vengeance. Tässä oli aihe, josta hän oli hämärästi uneksinut: Monte-Cristo etsii käsiinsä vihollisensa jotka piileskelevät Pariisissa!
Sitten hänen apulaisensa, historioitsija Maquet keksi Monte-Criston ja kauniin Mercedesin rakkaustarinan ja Danglarsin petoksen. Ja tästä uudesta urasta lähti teos liikkeelle, romanttisista matkavaikutelmista kehkeytyi oikea romaani.
Salaperäisyyttä lisäsi apotti Farian hahmo, Goassa syntynyt mielipuoli, joka kirjailija Chateaubriandin mukaan turhaan yritti hypnotisoida kanarialintua kuoliaaksi; ja taivaanrannalla alkoi jo häämöttää Ifin linna - Edmond Dantesin ja vanhan Farian piilopaikka."
Kirjan juoni on lievästi sanottuna monisäikeinen ja henkilöitä on valtavasti. Poikasena kun teoksen eka kerran luin, niin oli siinä tekemistä pitää muistissaan kaikkien henkilöiden nimet ja heidän toimintansa yhteys itse päätarinaan. Dumasin paketti pursuilee liitoksistaan, mutta pysyy koossa. Kaikki nyörit sidotaan kauniisti kertomuksen rusettiin.
Tarinan laajuudesta huolimatta Monte-Criston kreivi voisi olla vieläkin laajempi teos. Olisihan Dumas voinut kirjoittaa yhden kirjan jo pelkästään Edmond Dantesin elämästä vankilapaon ja Ranskaan palaamisen välisinä vuosina. Kirjahan antaa ymmärtää, että Dantes oli Ifin linnasta paettuaan elänyt ainakin Italiassa ja arabien keskuudessa. Tuona aikana Dantes oppi myrkkyjen ja rohtojen tuntijaksi. Hän tutustui myös hasikseen, jonka vaikutuksista Monte-Criston kreivi sisältää yhden maailmankirjallisuuden lumoavimmista kuvauksista. Kirjoittaja olikin, Baudelairen ja kumppaneiden tavoin pariisilaisen hasisklubin, Club des Hashishins jäsen.
Itse asiassa Monte-Criston kreivin tarina ei päättynytkään yhteen tiiliskiveen. Jatkoa seurasi kirjana Monte-Criston saari. Sen tosin on pääosin kirjoittanut Dumasin apulainen Le Prince Dumasin antamien suuntaviivojen mukaan. Dumashan oli otteiltaan hyvin moderni sisällöntuottaja; hän oli paitsi kirjailija niin myös teksitehdasta johtava tuottaja. Hänellä oli useita apulaisia, jotka kirjoittivat Dumasin antamien suuntaviivojen mukaan tarinoita, jotka Dumas editoi ja/tai täydensi.
Monte-Criston saari -kirjan suomenkielisessä esipuheessa tälläiseksi apulaiseksi mainitaan Le Prince n lisäksi mm Adolf Mutzelburg. Hänen nimissään on julkaistu (suhteessa Monte-Criston saareen) vaihtoehtoiset jatkotapahtumat Monte-Criston kreiviin eli, kaksiosainen Maailman herra ja koko saagan päättävä Miljoonamorsian. Jälkimmäinen tosin julkaistiin Suomessa 50-luvulla A. Dumasin nimissä. Kaikki nämä kirjat on käännetty saksankielisistä alkuteoksista. Dumashan asui useita vuosia Saksassa, mutta silti on epäselvää osallistuiko hän missään määrin näihin Mutzelburgin jatko-osaprojekteihin.
Maailman Herra on joka tapauksessa hyvin dumasmainen teos. Kuten jo nimi antaa ymmärtää tällä kertaa Monte-Criston kreivin areena on laajentunut koko maailman kattavaksi. Päämaja on ylä-Kalifornian vuoristossa, jonne hän on rakennuttanut valtavan palatsin. Sitä kuvataan kirjan alkusivuilla erään don Lotarion silmin. Lotario on menossa tapaamaan kreiviä eli lordi Hopea villien intiaanien asuttaman metsän läpi:
"Hän katseli ylöspäin ja pudisti päätään. Miksi hän näin teki, sitä olisi vieraan ollut vaikea arvata. Mutta se joka tiesi, ettei tällä vuorella vielä puoli vuotta sitten ollut muuta kuin muutamia surkastuneita kuusia, vaivaissetripuita ja pensaita, ja nyt näki puu-ja kivirakennukset, jotka sijaitsivat vuoren huipulla, olisi myös pudistanut päätään. Nämä rakennukset olivat ilmestyneet sinne kuin taikasauvan iskusta...
... Sitten hän meni sisälle ... Mutta täällä hän sai aihetta uuteen ihmettelyyn. Lattiat oli peitetty matoilla, vuorikristallimaljakoita seisoi komeroissa ja marmoriveistoksia näkyi seinämillä, kukkaisköynnökset koristivat portaita alhaalta ylös asti ja ovissa loistivat komeat lukkolaitteet. Sellaista komeutta hän ei ollut vielä koskaan nähnyt. Vielä kaksi viikoa aikaisemmin hänen käydessään lordin luona huoneet olivat olleet kylmät ja aitiot. Nyt hän oli taikalinnassa. "
Kirjan takakansiteksti puolestaan kertoo: ... "Hänen kummallinen käskyläisensä, don Lotario seikkailee Pariisissa, Lontoossa ja Berliinissä, joutuu vankilasta karanneen roiston kanssa itsemurhaajien klubiin ja kokee jännittävän rakkaustarinan .... Toinen rakastava pari .... elää vielä hurjempia seikkailuja mormoniseurakunnan jäsenenä ja suorittavat huikean pakomatkan kondoorikotkan selässä! Lopuksi tapahtumat kehittyvät valtavaksi seikkailuvyöryksi kolmessa maanosassa ja kaikkea ohjaa salaperäinen Monte-Criston kreivi."
Amerikan sisällissodan vuosiin sijoittuva Miljoonamorsian on huomattavasti edeltäjiään suppeampaan muottiin rakennettu kirja. Kirjassa on dumasmaisuutta vain hyvin ohut kerros - ellei sellaiseksi sitten lasketa vankkaa rotusorron vastaista tendenssiä.
Alexandre Dumashan omasi mustaa perimää ja tämän takia hän joutui kokemaan rasistista kohtelua Ranskassa elinaikanaan.
Miljoonamorsiamessa Edmond Dantes ei enää hallitse maailmaa rahoillaan. Hän on vanha, omaisuudestaan luopunut mies. Kirjan viimeisellä sivulla summataan hänen historiaansa tähän tyyliin: "...hän saa uskonnollisen herätyksen, lahjoittaa pois suuret rikkautensa ja antautuu inhimillisyyden ja oikeamielisyyden palvelukseen. Kaikkialla missä hän tapaa vääryyttä ja petollisuutta, siellä puuttuu Edmond Dantes asioiden kulkuun. Koko hänen olemassaolonsa tähtäsi nyt toiveeseen, että parempi maailma koittaisi jo täällä alhaalla, että ihmiskunta kehittyisi parempaan päin ja että kärsimykset vähenisivät."
Edmond Dantes trilogia - Kreivi, Maailmanherra ja Miljoonamorsian - olisi tietysti mahtava materiaali kolmisosaiseksi suurelokuvaksi. Itse pääkirjasta, Monte-Criston Kreivistä elokuvaversioita on jo tehtykin yli 20 kaikkiaan. Olen nähnyt niistä puolisen tusinaa ja kaikki ovat olleet vähintäänkin kelvollisia filmatisointeja, pari oikein hyvääkin. Kehnoin näkemistäni filmeistä on Kevin Reynoldsin vuodelta 2002 oleva filkka, jota Outi Heiskasen sanoin voi luonnehtia "disneymaisen hampaattomaksi" tekeleeksi. Alku on hieno, mutta puolesta välistä alkaen mennään päin prinkkalaa. Mieleen tulee 80-luvun Tarzan-versiointi Greystoke, joka jäntevän alun jälkeen hajoaa ja kadottaa yhteytensä kirjan juoneen ja henkeen..
http://www.mtv3.fi/viihde/arvostelut/elokuva.shtml/107518?m
Oma lukunsa on tämä useaan kertaan Suomen tv:ssä nähty ranskalaissarja, jossa Depardieu näyttelee pääosaa. Jo se että sarjassa puhutaan ranskaa antaa sille tiettyä etumatkaa kaikkiin anglo-amerikkalaisiin tuotantoihin nähden. Hyvää sarjassa on myös se, että filmatisointi uppoutuu väkevästi koston ja vallan vetovoiman psykologiaan ja vetää näin Dumasin tarinan pohjateemat pinnalle.
Loppuratkaisu ranskalaissarjassa on rajusti Dumasin kirjasta poikkeava. Parin katsomisen jälkeen aloin sen kuitenkin hyväksyä, koska teos muuten on sangen onnistunut. Suurimman miinuksen sarja saa kreivin ja hänen palvelijansa tuttavallisesta suhteesta. Tälläisessä asetelmassa ei ole hitustakaan ajankuvaa, eikä myöskään Dumasin alkuperäisidea näin toteudu. Kirjassahan palvelijat suurinpiirtein jumaloivat isäntäänsä ja Monte Criston hahmon määräävin ominaispiirre on hänen mysteerisyytensä ja sitä kautta hänen kaukaisuutensa suhteessa kaikkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.