Dreadline - All The Land

Onko pietarsaarelaisen Dreadlinen All The Land (1987) ensimmäinen suomalainen reggae-albumi?

Kysymykseen on ainakin kolme oikeaa vastausta: on, ei ole ja tavallaan on.


Levitators-yhtyeeltä ilmestyi jo vuotta aiemmin yhteen rytmiin (Take a Ride) perustuva pitkäsoitto Massive & Sir Skeleton - Take A Ride - with the Levitators And Friends. Levyllä laulaa ja löpättää sekalainen joukko solisteja rämäkkään dance hall -tyyliin lopputuloksen lukeutuessa suomalaisen reggaen harvoihin klassikoihin. Kyseessä oli kuitenkin pikkupainoksena julkaistu omakustanne. Dreadlinen kiekon julkaisi oikea levy-yhtiö, M&M productions, jolla oli koko maan kattava jakelu.

Voidaan myös ajatella, että ensimmäinen Suomessa tehty reggae-albumi on tamperelaisen Top Ranking Eric & The Astronauts In Babylon -yhtyeen LP vuosimallia 1980. Itse en kuitenkaan voi ajatella näin. Lätyn musa ei ole basso kulttuuria, vaan reggaeksi sovitettua suomirokkia mikkihiiri-soundein (levyn tuottajana häärikin uuden aallon Touho-serkku, Jyrki Siukonen).

Rastaperuukit päässä keikoilla heilunut Astronauts ei mitään varsinaista "reggae-uskottavuutta" ollut hakemassakaan, mutta bändin sinkkubiiseistä tälläistä uskottavuutta silti löytyy. Top Ranking Erik Ahosen mörisemät Babylon palaa, Soitan melodicaa ja Vanha hippi jyräävät reggae-urassa aivan toisella paksuudella kuin LP-kama ja biisit ovat riemastuttavia rytkytyksiä & pastisseja jokainen. Hämyä.

Yksittäistapauksissa suomenkieli saattaa toimia reggaessa ihan mainiosti. Astronauts-sinkkujen lisäksi tulee mieleen mm. Pellen väkivahva Pelko ja viha ja biisinä sinänsä vähän lässy Gabriel. Pääsääntöisesti reggae on kuitenkin reggaeta sanan syvimmin kaikuvassa merkityksessä silloin kun musassa on Jamaikan patwan rytmi. Värähtelyt ja äänioppi on aivan toinen jos reggaeta aletaan kääntää härmäksi. Tai latinaksi. Tämä pätee sekä vanhan koulun reggaeseen että digiragaan.

Englanninkielisistä sanoituksistaan huolimatta Dreadlinen All The Land ei kuulosta erityisen "jamaikalaiselta". Levy ei mitenkään resonoi siihen mitä Jamaikan saarella oli tuohon aikaan musiikillisesti tapahtumassa ja laulujen perspektiivi on eurooppalaisen, hyvin koulutetun, nuoren aikuisen näkökulma. Levitatorsien juuret olivat(ovat) paljon syvemmällä Jamaikan perustassa kuin Dreadlinella, joka komppasi enemmänkin englantilaisen bändireggaen - a`la Steel Pulse - meininkiä.

Dreadlinen ensimmäinen rumpali, progetaustainen Callo oli pätevä kaveri patteriston takana, mutta ehkä sittenkin liian rock, liiaksi junttalipoo. Ensilevyn basisti Keijo on myös vähintäänkin ookoo basisti, ja siinähän se mutka matkassa onkin: reggaessa kun ei riitä se, että basisti on pätevä tai ookoo, basistin pitää olla kova, basistin pitää olla ässä! - ja basson pitää kuulua ja humista ihan toiseen maalliin kuin Dreadlinen All The Landilla.

On All The Landilla hyvääkin soundia, ja ennen kaikkea vahvaa, koko bändistä irtoavaa fiilistä. Musiikki on muutoksen ja kumouksen asialla - ja hyvä piirre Frippe Weneliuksen kantaaottavissa teksteissä on se, että ne puhuvat selkeästi tekijänsä omalla äänellä ja sanoitukset ovat enemmän kuin yhteenkasattuja iskulauseita. Levyn hienoin kappale voisi olla sielukas The Ferryman Coin, jos vaan jotenkin osaisi käsittää yhteyden kappaleen säkeistöjen välillä...

Astronautsien, Levitatorsien ja Dreadlinen lisäksi suomalaisen reggaen ensimmäisen aaltoon voidaan lukea ruotsalainen Iya Karna, joka on jo yli 20 vuotta asustellut pääasiassa Suomessa. Ensi kertaa Karna tuli julkisuuteen kun Hesari julkaisi jutun "valkoinen rasta" vuonna 1986. ( Samoihin aikoihin Rytmi-lehdessä oli Erik Ahosen tekemä haastattelu Dreadlinesta ja Frippe julistaa jutussa olevansa rasta. Karna oli ollut pari kertaa Jamaikalla ja omaksunut (reggae) rastaideologian ja puhui Hesarissa rastafarilaisuudesta aivan toiselta pohjalta kuin Frippe, joka varsin pian rasta-aatteista perääntyikin).



Karna oli tehnyt 80-luvulla Jamaikalla ollessaan äänityksiä eri studioissa ja vuonna 1985 hän julkaisi Jamaikalla omalla Isaiah-merkillään singlen The Next Shot. Seiskalla ovat mukana Burning Spearin alkuperäiset harmonialaulajat Rubert Wellington ja Delroy Hines. Tämän levytyksen jälkeen Karna palkkasi Wailersin muusikot soittamaan pohjat kymmeneen, Kingstonissa äänitettyyn kappaleeseen.

The Next Shot kuulostaa yhä vieläkin tulta iskevältä levytykseltä. Biisi - niin simppeli renkutus kuin se onkin - henkii ja sykkii; laulajalla ja bändillä on hyvä draivi ja soundit ovat nasevat. Laulajana Karna ei ole erinomaisen taitava, mutta tällä sinkulla rajat eivät tule vastaan. Sen sijaan Karnan ensi-cd:llä, Inkarnation, miehen tasaisen tappavasti vaikeroivasta, ylieläytyvästä vokaalisoundista saa puuduttavan yliannoksen. Wailersien soittoa on toki ilo kuunnella, mutta riemukkaampi olisi kuuntelukokemus jos kappalemateriaalissa olisi enemmän iloa ja eloa. Kunnollisia kappaleita levyllä ei ole kuin yksi ja se onkin sitten hiomaton helmi, tämä Shackle Foot.

Kappaleessa Cultural Vibes Iya Karna päästelee: "I&I love peace but we´re called to war/because of a wicked and destructive system." Eli, systeemissä on jälleen kerran vika! Pahassa, pahassa Babylon systeemissä. Ei ihmisessä. Ei varsinkaan rastaihmisessä. Tämänlaiset dualistiset illuusiot ovat kaikille levyn biiseille ominaista sisältöä. Toki samaa sanomaa on jo ennen Karnaa viljelty reggaessa roppakaupalla. - Ja sehän tässä julkaisussa tylsää onkin, että Karnan laulut rakentuvat loppuunkuluneiden roots reggae -fraasien kierrätykselle:

"The fittest survive, my bredda, you better get wise... We have to change, we have to change direction ... Oh JAH will show the way/to Zion, the most holy place/Cause that is what the bible says..."

Karnalta ilmestyi vuonna 2008 jatkoa Inkarnatonille otsikolle Revolution In Dub. Sisältö levyllä on yhtä omaperäistä tuotosta kuin po. cd:n otsake.

Osa reggaen ensimmäistä aaltoa Härmässä oli myös Suomen ensimmäinen reggae sound system Know Love. Vuosina 1989 - 1990 toimineen soundin ääninä häärivät Captain Cosmic ja Sister Rat (nykyisin Nina Roots) ja selectorina Ari "Jah Man Culture" Holtti, joka ystävineen oli järjestänyt Vaasassa "juuritansseja" jo 80-luvun puolivälin paikkeilla.

Suomalaisen reggaen toinen aalto alkoi 90-luvun alussa yhtyeestä Pääluoja & Kohtalon Varajoukot, josta myöhemmin kehkeytyi Laulurastas. Tästä eteenpäin suomireggaelle on ollut tyypillistä että lyriikat vedetään suomeksi, vaikka lukuisia poikkeuksiakin löytyy.



Kohtalon varajoukot julistivat Selassien pyhyyttä ja olivat muutenkin vahvasti rastaan päin kallellaan. Kaikkia rastaoppeja porukka ei kuitenkaan niellyt, vaan oli ikään kuin oma kulttinsa. Eikä bändin musiikillisestikaan pelkästään Jamaikan suuntaan ollut orientoitunut. Olihan musassa, varsinkin lauluosuuksissa esim. vahvoja heavy metal musiikin kaikuja.

Bändin nimi muuttui myöhemmin Laulurastaaksi; hengellinen kaikulaite laitettiin pienemmälle ja jamaikalaisen rastareggaen teemojen soveltaminen jätettiin biiseistä pois. Syntyivät singlet Aika hiljasta ja Onni. Onni-sinkun kääntöpuolella on rankka dub, mutta muutoin: eivät nämä sinkut reggae-reggaeta ole, vaan ei niitä suomirokiksikaan voi luokitella, siis samaan kastiin kuin pellet, eput ja apulannat... Bändin viimeinen sinkku Sienet ja LSD, elektronimusa b-puolineen, olikin sitten askel kokonaan sektorin ulkopuolelle, hillitön veto, joka johti Uuden Maailmanuskonnon perustamiseen.

Laulurastaat oli ikään kuin alkusoittoa toiselle, suuremmalle reggae-ilmiölle: Soul Captain Bandille. Jokaiselle tulta ilmestyi vuonna 2001 ja vieläkin muistan kuinka vaivaantuneisuudessaan tyrmäävä kokemus levyn ensikuuntelu oli: yhtyeen pilliryhmä, Baabelin torvet kuulosti ankeassa laahaavuudessaan aivan nimensä veroiselta ja levyn kappaleet olivat toinen toistaan kornimpia vetoomuksia ja vakuutteluja abstraktin yleishyvän tunnelmissa.

"Elämäsi on taistelun arvoinen",julistaa yksi sielukapteenien hiteistä. Lauseessa tiivistyy muidenkin laulujen asenne: ollaan hyperosallistuvia, ollaan koko ajan taisteluasemissa hyvän puolesta pahaa vastaan. Kapteenien paras biisi onkin vähiten yhteiskunnallinen pläjäys, Hypnoosiin. Aika lailla imperatiivissa kulkee kyllä sekin.

Laulurastaasta kimposi esiin Puppa J, joka on Tasottavien jälkeen ansioitunut monenmoissa yhteyksissä. Soul Captain Band oli puolestaan katapultti mm. Jukka Pojalle. Hän on Puppan tavoin erinomaisen lahjakas laulaja ja näppärä värssynväsääjä. Parhaimmillaan Jukkis on mielestäni kevyehköissä, 70 - ja 80- lukujen dance hall reggaesta ammentavissa kupleteissa, kuten Rullaan, Hamppukaupunki ja Älä vauva itke. Välillä Jukkapojan biisit vaan kuulostavat liiaksi jamaikalaisen rastareggaen asenteiden teennäiseltä ja huvittavalta suomettamiselta. Vielä useammat biisit ovat täysin mahdottomia kuunnella niiden yltiöpäisen naiviuden ja romanttisuuden vuoksi.

Jukka Pojan tuotanto kokonaisuutena synnyttää vision alati kiltistä ja energisestä pyhäkoulunopettajasta, joka veisaa sinisilmäisten naperoiden päähän pikkuvanhoja sananlaskuja ja aforismeja, jotka opettavat katsomaan maailmaa Raamattu-lasien läpi. Henkilökohtaisia rakkauslauluja luikatetaan väliin, mutta nekin kajautetaan kankahille samnalaisessa pakanalähetyksen hengessä kuin kaikki jeesustelukin

Partiopoikamainen reippaus on ollut suomalaiselle reggaelle ominaista Dreadlinen debyytistä lähtien. Tästä kaavasta saattaa uusi yrittäjä Temppeli pompata ulos. Ainakin tässä vaiheessa tuntuu siltä, että Temppeli on enemmän maaninen kuin reipas, ja se kuuluisa reggaen "rentouskin" on jossain kylillä käymässä bändin vetäessään käsittämättömän kompleksisia psalmejaan hämärän rajamailta. Yes box. Jyväskylästä kun tullaan niin Pönttövuoren tunnelin läpi tullaan. Eikä siihen mitään huomauttamista tietenkään ole, että jyväskyläläisen undergroundin pitkä ja kunniakas häröilyperinne jatkuu.

"Pelkosi on harhaa", toitottaa Temppeli ensisinkullaan. Pelkään vaan että ei ole harhaa eikä turhaa. Nimittäin se pelko, että suomi-reggaen juna puuskuttaa vaan entistä syvemälle Hölmölän maille. Ja se on tietysti ennen kaikkea yleisön vika - että se ottaa kaiken hölmöilyn syleilyynsä. Dread! Niin, ja Dreadline, bändihän on edelleen olemassa, mutta reggaen se on jättänyt taakseen.