" - Nyt minä ammun! keskimmäinen kohotti umpiraivoissaan revolverinsa, jolloin Henriksen heittäytyi äkkiä permannolle. Lal seurasi sekunnissa esimerkkiä.
Ja silloin kuului kolmikon takaa käskevä ään:
- Jos painat liipasinta, Bill Hickory, niin sinut haudataan aamulla varhain."
Käskevä ääni kuuluu Punavyölle, Simo Penttilän Arizona-kirjasarjan sankarille. Hän on salaperäinen, aina mustiin vaatteisiin pukeutunut yksinäinen kostaja, jonka uumaa koristaa leveä, punainen vyö. Adjutantteinaan hänellä on kaksi suomalaissyntyistä kaverusta, Dick Hill ja Pete Menken. Heidän keskinäinen, puujalkavitsailusta koostuva naljailunsa on olennainen osa Punavyö-kirjojen viritystä.
Punavyön taru alkaa siitä kun eversti (evp) Martin Lemond toimittaa oikeuden eteen joukon sattumalta kohtaamiaan murhamiehiä. Nämä kuitenkin vapautetaan - ja Hammond vannoo kostoa. Pian tämän jälkeen hän ampuu sekä syytetyt että tuomarin. Nämä ovatkin ainoat Punayön piikkiin menevät verityöt Arizonan-sarjan 20 opuksessa. Punavyö näet mieluimmin häpäisee kuin murhaa rosvoja: hän pakottaa nämä pukeutumaan hameeseen tai laittaa heidät talsimaan ilman housuja kaupungin kaduilla. Onko tämä sitten raitista rauhanomaisuutta kasvattavalla tendenssillä vai ovelaa, aikaansa edellä ollutta sado-masokistista tendenssiä?
Oli miten oli, edellä kerrotusta seuraa se, että sinänsä nokkelat tarinat eivät koskaan purskahda täyteen kliimaksiin. Punavyön karisman aiheuttamia väristyksiä konnissa kuvataan kirjoissa usein ja ampumisesta myös puhutaan paljon, milloin Punavyön Luurankokanjonin majassa, milloin ratsailla; Punavyö eli Musta paholainen hevosensa, Yöhaukan selässä ... Mutta ikinä kertomuksille ei tule rajua, sergioleonemaista, katharistista kuolonkekkeridramaa. No, Punavyön ilmiömäinen revolverien käsittelytaito tulee kyllä muulla tavoin esille.
Punavyö-kirjat julkaistiin vuosina 1958 - 1971. Sarjan päätösteos on nimeltään Punavyö lähtee etelään. Se ilmestyi samana vuonna jolloin Penttilä itse (Uuno Hirvonen) lähti ns. manan majoille. Itse pääsin Punavyön kyytiin 60-luvun puolivälissä ja ratsastin Mustan paholaisen rinnalla hamaan loppuun saakka. Punavyön lähtiessä etelään olin neljäntoista vanha ja sen jälkeen seikkailu-ja poikakirjat vaihtuivat oikeaan, aikuisten kirjallisuuteen. Ei siltä osastolta - varsinkaan suomalaisten kertojien luomusten joukosta - kuitenkaan kovin montaa sellaista romaania ole löytynyt, jotka olisivat minua yhtä lailla innostaneet kuin nämä Arizona-sarjan seikkailut.
" ... - Muistuttaa tätiäni Karolinaa. Siinä kanssa oli tyttö! Tuli tunnetuksi siitä, ettei kärsinyt hattuja huoneessa vaan ampui ne heti pois päästä. Pari kertaa sitten sattui, että mies meni samalla ja täti joutui oikeuteen.
- Ja hirteen? Dick ehdotti toivehikkaasti.
- Vapautettiin! Pete korjasi. - Täti todisti, että miesten pää oli ollut liian korkealla. Täti oli aina tähdännyt hatun kupuun, ja jos jonkun tylsimyksen otsaa oli kuvussa, niin se oli joko otsan vika tai hatun vika ja siis miehen vika. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.