tiistai 30. maaliskuuta 2010

Pekka Streng - Magneettimiehen kuolema

Photobucket

Ostin tämän LP:n joskus 70-luvun puolivälissä. Sitä ennen olin jo monta vuotta kunnellut levyä magnetofonilta. Tein äänityksen kun Magneettimies soitettiin radiossa "Viikon pop-Lp:nä".

Magneettimiehen virtaavat visiot tuntuivat merkillisiltä ja merkityksellisiltä heti ensikosketuksessa. Tajusin kuulevani todellisen näkijän ääntä ja runoutta. Laulut avasivat minulle okkultista maailmanselitystä ja virittivät mielen astraalisiin värinöihin. Joka kerta kun levyn kuunteli se oli eräänlainen seikkailu tai matka sisäavaruudessa.

Kuuntelen Magneettimiehen kuolemaa edelleenkin silloin tällöin. Sen veroista psykeedelistä levyä ei ole Suomessa sen koommin tehty. Musiikin syvyys, herkkyys ja puhtaus on täysin ainutlaaatuista. Erityisesti kappaleessa Sisältäni portin löysin. Olen samaa mieltä kuin T. Korjus joskus Soundissa, että levytys on kaunein esitys tajunnan laajentumisesta mitä suomenkielellä on tehty.

Muutama versio on tehty Sisältäni portin löysin - kappaleesta. Ne olisivat saaneet jäädä tekemättä, eeroraittiset ja ritvaoksaset. Sillä kyseessä on kappale, jota ei edes kannata yrittää lähteä tulkitsemaan. Sen sijaan omaa kokemustaan vokalistin pitäisi tulkita jos alkaa laulaa siitä, kuinka "sisältäni portin löysin, melkein huomaamattoman" .... Ja ilman porttien avautumisen kokemusta laulua ei voi uskottavasti laulaa.

Olisi saanut jäädä tekemättä myös Strengin postuumilevy Unen maa. Sinänsä mielenkiintoista kuulla Strengin jälkeenjääneitä nauhoituksia, mutta ne olisi kannattanut tuoda julki sellaisenaan, ilman Olympia-orkesterin kolhoa, liiaksi päälleliimatulta kuulostava soittoa. Hyviä kappaleenituja levyllä on muutama, mutta suurin osa materiaalista on joko keskentekoista tai keskinkertaista.

Pekka Strengin "kolmanneksi albumiksi" Unen maata ei voi missään nimessä sanoa. Strengin kolmas levyhän olisi saattanut olla jotain ihan muuta kuin Unen maan kaltaista satusetäkamaa. Tai ehkä kolmatta levyä ei olisi ikinä tullutkaan. Strenghän oli kuollessaan vain 26-vuotias, eikä kukaan osaa tietää minkälaisiin taiteellisiin tekoihin hänellä olisi ollut resursseja ja intoa, jos olisi elää saanut. Täysin mahdollista on esim. se, että Streng olisi muuttanut musiikillista kurssiaan täysin - kuten myös se että hän levyjen ym. vastaavan sijaan olisi keskittynyt teatteriin ja näyttämömusiikkiin. Tai, pistänyt pillit pusiin ja vienyt pussin Emmaukseen. Tai, ottanut pussistaan lisää hasista ja säveltänyt, ei Tarua Sormusten Herrasta kuten joskus uumoili, vaan Helena Blavatskyn Salaisen opin.

Pekka Strengin ymärillä leijuu turhan paljon keinotekoista mystiikkaa. Magneettimies-levyn mystiikka sen sijaan on totta ja oikeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.