torstai 10. helmikuuta 2011

Marianne Backlén - Karma (2002)


Liittokansleri Angela Merkel ilmoitti syksyllä 2010 monikulttuurisen yhteiskunan epäonnistuneen Saksassa. Äskettäin pääministeri David Cameron vuodatti samat lötinät Englannin osalta. Härmän poliittiselta ylätasolta ei tälläisiä huomioita ole (vielä) kuultu. Sitäkin räikeämmin monikulttuurista yhteiskuntaa ovat arvostelleet perussuomalaiset ja muut rasismia lietsovat "remonttiryhmät".

Perussuomalaisten suurin harha on siinä, että he luulevat olevansa perussuomalaisia. He kuvittelevat voivansa määritellä suomalaisuuden ja päättää olevansa sen edustajia.

Kirjailija Marianne Backlén ei ole perussuomalainen, vaan suomenruotsalainen. Hänelle suomalaisuus ei siis merkinne suomenkielisyyttä. Monikulttuuristen avioliittojen karikoita käsittelevässä kirjassaan Karma (Gummerus, 2002) hän esittääkin suomalaisuuden lähinnä tietynlaisena mentaliteettina, temperamenttina ja fyysisenä eksistenssinä:suomalaiset kävelevät, elehtivät, puhuvat ja tanssivat jäyhemmin kuin ulkomaalaiset.

Suomalaisten juopottelua ja väkivaltaisuutta Backlén ei erityisemmin tuo esille, vaikka esim. kirjailija Sofi Oksasen mukaan ne nimenomaan määrittävät suomalaisuuden: "Tyypillisellä suomalaismiehellä ei ole kykyä kertoa tunteistaan ja sanojen sijasta hän käyttää väkivaltaa. ... Miehet ovat naisia suojellummassa asemassa. Vaarallisin paikka suomalaisnaiselle on koti," Sofi Oksanen on sanonut.

Suomessa asuvat ulkomaalaiset miehet ovat Backlénin romaanissa pääosassa. He näyttäytyvät lähes poikkeuksetta sivistyksestä piittaamattomina, alati seksinälkäisinä hiippareina. Heitä voi pitää kalustetuissa huoneissa ainoastaan silloin, jos ulkomaalaiset itse ovat saaneet sisustaa huoneet viihde-elektroniikalla ja arvokkailla tyylihuonekaluilla.

Afrikkalaiset ja jamaikalaiset miehet esitetään järestään "moniavioisina" pörrääjinä, joille uskollisuus avioliitossa on mahdoton hyve toteuttaa. Tyhjästä kirjan karrikatyyrit eivät tietenkään ole syntyneet ja niille on olemassa myös omat kulttuurihistorialliset taustansa: tietyissä maissa moniavioisuus on ollut maan tapa enemmän kuin toisissa. On kuitenkin myös niin, että ennen afrikkalaisia ja jamaikalaisia tästä samasta seikasta syytettiin Suomessa italialaisia: Marcelino Magaronia ja Viktor Kalboreckia. Idän miesten uhkaakin on Suomessa paljon pelätty: Juhani Ahon vuonna 1911 ilmestyneessä romaanissa Juha kerrotaan, kuinka vienankarjalainen Shemeikka keräili nuoria tyttöjä haaremiinsa.

Ristiriitoja Backlénin kirjan ihmiset kohtaavat myös uskonnollisista syistä. Erityisen runsaasti romaanissa ruoditaan jamaikalaisten miesten rastafarilaisuudesta vaikutteita saanutta elämäntapaa. Mutta yhtä hyvin vastaavanlaista elämäntyyliä, yrtintupruttelua ja tarkkaa hygienian vaalimista voivat harjoittaa kotimaisetkin Haile Selassien palvojat. Uskontojen ja kulttien hartaat harrastajat sopivat harvoin yhteen maallikoiden kanssa oli kansallisuus mikä tahansa. Luterilaiselle suomalaiselle on yhtä mahdotonta sopeutua yhteiselämään suomalaisen Jehovan todistajan kuin jamaikalaisen rastafarin koodijärjestelmän kanssa. (Eri asia sitten on, onko kirjassa kuvattu rastamiesten käytös täysin synkassa rastafarilaisuuden lähtölauselmien kanssa).

Useimmisa multikansallisissa perheissä monikulttuurisuus toimii ongelmitta sellaisella tasolla, että yksi kippaa ruoan suuhunsa lusikalla, toinen riisipuikoilla. Tärkeämpää onkin se kuinka fundamentalistinen suhde henkilöillä on omaan, paikallisen mytologiaansa, sillä näistä paikallisista myyteistä kumpuavat massojen arvot. Arvojen osalta eräs ratkaiseva kysymys inhimilliseltä kannallta on se, millainen arvo annetaan naisille ja lapsille.

Marianne Backlénin kirjan (ulkomaalaiset) miehet eivät omassa kulttuurissaan ole tottuneet ns. miehen ja naisen tasa-arvoon. Se on tosin suhteellinen uusi asia myös Suomessa. Eikä täkäläinen tasa-arvoajattelu kristillistä perua ole, vaan enemmänkin seurausta valistuksen ajan filosofien aatteiden maailmanlaajuisesta säteilystä. Tästä huolimatta suomalainen, sekulaari elämänmuoto ei perustu mihinkään abstraktiin järjellisyyteen tai objektiiviseen rationalismiin, vaan tietyt myytit ja uskomukset ovat vallitsevaa kulttuurimieltäkin muokanneet.

Rationaalisessa, modenissa kulttuurissakaan ihmiset eivät toimi erityisen rationaalisti. Vaikka Backlénin kirja sisältääkin huimia itseironisia huomioita, se ei mitenkään yritä analysoida sitä, miten sivistynyt, eurooppalainen nainen voi kuvitella, että auringonpaisteesta tykkääminen ja reggaemusiikin diggailu voisi riittää yhteiseksi perustaksi "monikulttuuriselle" liitolle. No, yhtä heppoisin perustein solmitaan monet samakulttuurisetkin liitot.

Karmassa tarina kerrotaan monen eri ihmisen nimissä. Tämä toteutustapa ei vakuuta, koska kaikki kertojaäänet kuulostavat samanlaisilta. Kirja ei olekaan niinkään romaani, vaan prosaistinen esseekokoelma tai pamfletti, jonka kirjoittamiseen Backlén on saanut sytykkeen omasta, epäonnistuneesta, monikulttuurisesta avioliitostaan, jota hän sen alkuaikoina auliisti mediassa esitteli. Yleispäteviä, ansiokkaita huomioita kirjasta löytyy lukuisia, olkoonkin että kirja on ennen kaikkea kuvaus tietyistä monikulttuurillisista piireistä, eli Punky reggae partyssa ja muilla Helsingin reggae-klubeilla 90-luvun alussa henganneista, nuorista aikuisista.

Kaunokirjallisena luomuksena en osaa Backlénin teosta suuresti arvostaa, mutta sosiaaliraporttina se on erinomaisen kärkevä ja tärkeä. Kirjaan - sen nimeä myöten - ympätyt buddhalaiset säätelyt tuntuvat keinotekoisilta ja irrallisilta, sillä onhan Buddha dharman näkemys identiteetistä vähintäänkin täydellisen yhteismitaton romaanin ilmentämän ihmisnäkäsityksenn kanssa.

Karma asettaa - hyvinkin perustellusti - kyseenalaiseksi monikulttuuristen liittojen onnistumisen Tästä ei voi kuitenkaan vetää suoraan sellaista johtopäätöstä, että monikulttuurinen yhteiskunta sinänsä olisi mahdottomuus. Itse asiassa se on ainut realistinen mahdollisuus nykyaikana. Kansallisvaltioiden aika on ohi, eikä maailmaa voi myöskään jakaa teististen uskontojen etupiirialueiksi. Täytyy vain hyväksyä yhteiskuntaelämään sisältyvän ristiriitoja: ei kaikkien kansalaisten ole pakko hyväksyä esim. yksiavioisuutta, Jeesusta, paavia, Allahia, homoliittoja, minihameita tai minibaareja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.