Pekka Streng - Magneettimiehen kuolema

Ostin tämän LP:n joskus 70-luvun puolivälissä. Sitä ennen olin jo monta vuotta kunnellut levyä magnetofonilta. Tein äänityksen kun Magneettimies soitettiin radiossa "Viikon pop-Lp:nä".

Magneettimiehen virtaavat visiot tuntuivat merkillisiltä ja merkityksellisiltä heti ensikosketuksessa. Tajusin kuulevani todellisen näkijän ääntä ja runoutta. Laulut avasivat minulle okkultista maailmanselitystä ja virittivät mielen astraalisiin värinöihin. Joka kerta kun levyn kuunteli se oli eräänlainen seikkailu tai matka sisäavaruudessa.

Kuuntelen Magneettimiehen kuolemaa edelleenkin silloin tällöin. Sen veroista psykeedelistä levyä ei ole Suomessa sen koommin tehty. Musiikin syvyys, herkkyys ja puhtaus on täysin ainutlaaatuista. Erityisesti kappaleessa Sisältäni portin löysin. Olen samaa mieltä kuin T. Korjus joskus Soundissa, että levytys on kaunein esitys tajunnan laajentumisesta mitä suomenkielellä on tehty.

Muutama versio on tehty Sisältäni portin löysin - kappaleesta. Ne olisivat saaneet jäädä tekemättä, eeroraittiset ja ritvaoksaset. Sillä kyseessä on kappale, jota ei edes kannata yrittää lähteä tulkitsemaan. Sen sijaan omaa kokemustaan vokalistin pitäisi tulkita jos alkaa laulaa siitä, kuinka "sisältäni portin löysin, melkein huomaamattoman" .... Ja ilman porttien avautumisen kokemusta laulua ei voi uskottavasti laulaa.

Olisi saanut jäädä tekemättä myös Strengin postuumilevy Unen maa. Sinänsä mielenkiintoista kuulla Strengin jälkeenjääneitä nauhoituksia, mutta ne olisi kannattanut tuoda julki sellaisenaan, ilman Olympia-orkesterin kolhoa, liiaksi päälleliimatulta kuulostava soittoa. Hyviä kappaleenituja levyllä on muutama, mutta suurin osa materiaalista on joko keskentekoista tai keskinkertaista.

Pekka Strengin "kolmanneksi albumiksi" Unen maata ei voi missään nimessä sanoa. Strengin kolmas levyhän olisi saattanut olla jotain ihan muuta kuin Unen maan kaltaista satusetäkamaa. Tai ehkä kolmatta levyä ei olisi ikinä tullutkaan. Strenghän oli kuollessaan vain 26-vuotias, eikä kukaan osaa tietää minkälaisiin taiteellisiin tekoihin hänellä olisi ollut resursseja ja intoa, jos olisi elää saanut. Täysin mahdollista on esim. se, että Streng olisi muuttanut musiikillista kurssiaan täysin - kuten myös se että hän levyjen ym. vastaavan sijaan olisi keskittynyt teatteriin ja näyttämömusiikkiin. Tai, pistänyt pillit pusiin ja vienyt pussin Emmaukseen. Tai, ottanut pussistaan lisää hasista ja säveltänyt, ei Tarua Sormusten Herrasta kuten joskus uumoili, vaan Helena Blavatskyn Salaisen opin.

Pekka Strengin ymärillä leijuu turhan paljon keinotekoista mystiikkaa. Magneettimies-levyn mystiikka sen sijaan on totta ja oikeaa.

Zane Grey - Rajaseudun henki

Rajaseudun henki (Spirit of Border) kertoo Amerikan intiaanien ja uudisasukkaiden välisistä kahnauksista 1800-luvun lopulla. Päähenkilön, intiaanien metsästäjä Wetzelin esikuvana on historiallinen hahmo. Zane Grey kirjoitti kirjan 1900-luvun alussa ja se ilmestyi suomeksi 50-luvulla kuulussa Riksin sarjassa.

Tarumaisen Villin lännen maiseman ja mielen maalaajana Zane Grey oli armoitetu taituri ja hänen tekstinsä kahmaisee lukijan äkkiä tunnelmiinsa. Grey kuvaa kirjoissaan tapahtumat, paikat, henkilöt lämpimästi, ja runollisen karulla tavalla. Kauniiden luontokuvausten taustaa vasten Grey väläyttelee esiin villin lännen kauneimpia ihanteita: rehellisyyttä, pelottomuutta ja uhrautuvaisuutta..

"Näköala oli alituisesti vaihtuen mitä viehättävin, mutta samalla juhlallisen jylhä. Virran ja sen milloin rosoisiki, milloin harmaiksi kallioseinämiksi, milloin vehreiksi ja hymyileviksi rinteiksi kohoavien rantojen yllä lepäsi syvän rauhan - autiuden tuntu .. Särkillä seisoskelevat sinihaikarat koikkivat pitkin askelin kauemmaksi rannalle mahtavia siipiään levitellen, ja varikset kiertelivät matkamiesten ympärillä oudostellen, mutta ei vihamielisesti raakkuen ... Silloin tällöin nähtiin joku rannan ruohikossa laiduntava puhvelikin, joka suurta päätään pudistellen ei näyttänyt oikein pitävän vieraiden tunkeutumisesta mailleen. "

Lähes kaikissa Greyn kirjoissa on hyvä, jykevä tarina, mutta Rajaseudun henki omaa poikkeuksellisen jännittävän juonen ja kuuluu muutenkin Greyn parhaisiin yhdessä Yksinäisen tähden harhailijan ja Rajaseuden hengen jatko-osan, Viimeisen ajon kanssa. Rajaseuden henkeen Grey on tapojensa mukaisesti hakenut aineksia todellisista tapahtumista, kuten kristittyjen intiaanien "Rauhan kaupungin" tuhoamisesta. Jännitystä Grey tarjoaa vaanimisen ja taistelemisen lisäksi romanttisen rakkaustarinan kautta

Zane Greytä on sanottu lännenkirjallisuuden edelläkävijaksi siksi, että hänen suhtautumisensa intiaaneihin on kunnioittava. No, ainakaan hän ei pidä intiaaneja tyhminä raakalaisina, ei liioin hyväksy heihin valkoisten taholta kohdistuneita raakuuksia. Rajaseudun hengen sivuilla ei kuitenkaan mitenkään aseteta kyseenalaiseksi uudisasukkaiden toimintaa sinänsä - siis intiaaninen maille muuttamista: asiat olisi vain pitänyt hoitaa intiaanien kanssa rehdisti ja rauhanomaisesti ...

Wetzelin psykopaattinen, etniselle puhdistukselle omistautuneen sarjamurhaajan hahmo voisi olla päähenkilö jossain nykyaikana kirjoitetussa kirjassa. Greyn teksti on ajassa myös sikäli, että siitä voi saada tiettyä perspektiiviä tällä hetkellä Euroopassa käytävään "maahanmuuttokeskusteluun" (=rasistiseen hysteriaan).

Kun esim pauhataan maahanmuuttajien yhteiskunnalle aiheuttamista kustannuksista ei muisteta sitä, että koko rikkaan pohjoisen hyvinvointi on kytköksissä etnisiin puhdistuksiin ja muihin vastaaviin raakuuksiin köyhässä etelässä. Rajaseudun hengen sivuilla tämä asetelma on näkyväinen. Samalla kirja muistuttaa millaiseen etniseen puhdistukseen nykyamerikkalainen elämänmuoto perustuu.