tiistai 11. helmikuuta 2014

TUHAT SIVUA KEMIALLISTA ROMANTIIKKAA

Alexander & Ann Shulgin - Pihkal, A Chemical Love Story (Transform Press)

Meidän sukupolvemme on ensimmäinen, ikinä, joka on tehnyt itsetuntemuksen etsimisestä rikoksen, jos kasveja tai kemiallisia yhdisteitä käytetään keinona avata psyyken ovet. Mutta halu herätä itsetietoisuuteen on aina läsnä ja se lisääntyy voimakkuudeltaan ihmisen vanhetessa ...

Pidän itseäni siunattuna, koska olen kokenut, joskin lyhyesti, Jumalan olemassaoloa. Olen tuntenut pyhän ykseyden luomisen ja sen Luojan kanssa, ja - mikä kaikkein arvokkainta - olen koskettanut sieluni ydintä ... Näistä syistä, että olen omistanut elämäni tämän alueen tutkimukselle.


Alexander Shulgin, Pihkal.

Jos Tim Leary (LSD) on psykedeelisen kulttuurin Karl Marx ja Terence McKenna (psilosybiini) Engels, niin kemisti Alexander Shulginille, "ecstasyn isälle" kuuluu Leninin valtaistuin. Onhan Shulgin on valmistanut yli 200 psykoaktiivista ainetta ja kokeillut niitä kaikkia itse vähintään yhden kerran.

Shulginin erikoisalaa ovat fenyylietyyliamiinit ( jollaisia ovat mm. MDMA ja meskaliini) ja tryptamiinit (kuten DMT, psilosybiini ja LSD). Puuhailustaan psykedeelisten kemikaalien parissa hän kertoo yhdessä vaimonsa Ann`an kanssa kirjoittamassa kirjassa PIHKAL, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1991. Sille on olemassa jatko-osa, nimeltään Tihkal ( eli, Tryptamines I Have Known And Loved).

Kuuluisimpia Shulginin kokkaamia kemikaaleja ovat MDMA eli ecstasy ja STP (Serenity, Tranquility, Peace). Näistä jälkimmäinen aine - jota kemisti itse kutsuu nimellä DOM - herätti 60- ja 70-luvuilla runsaasti pelkoa ja paniikkia, koska - Shulginin mukaan - hipit ottivat STP:tä moninkerroin liian suuria annoksia.

MDMA on patentoitu laihdutuslääkkeenä jo 1900-luvun alussa, mutta Shulgin keksi sen uudestaan 70-luvun lopulla ja on tiettävästi ensimmäinen MDMA:ta ottanut ihminen maailmassa. Shulgin esitteli ecstasyn amerikkalaisille psykologeille ja monet kallonkutistajat hyödynsivätkin sitä terapiassa - myös Ann Shulgin - kunnes aine kiellettiin Yhdysvalloissa 80-luvun puolivälissä.



Alexander "Sasha" Shulginin (s. 1925) psykedeeliset seikkailut alkoivat 1960 meskaliinitripistä. Hän oli jo silloin tohtorismies ja työskenteli Kalifornian yliopiston kemian laitoksella. Kokeensa meskaliinin kanssa hän suoritti 400 milligrammalla synteettistä meskaliinisulfaattia. Se olikin kaiketi ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun Sasha nautti jonkun muun kuin itsensä kokkaamaa hallusinogeeniä.

Meskaliini oli Shulginille ennen kaikkea syvällinen esteettinen kokemus. Pihkalissa hän kertoo, ettei ollut aikaisemmin kiinnittänyt väreihin erityistä huomiota, mutta meskaliinissa kaikki värit humahtivat hänen silmilleen sadoin eri vivahtein. Hänestä tuntui, että hän näki maailman yhtä kirkkaana ja "autenttisena" kuin lapsena ollessaan.

Tärkeintä kokemuksessa oli Shulginille se, että hän tajusi koko universumin olevan ihmisen sisällä. Monet myöhemmätkin kokeilut psykedeeleillä inspiroivat Shulginia kosmisiin ja uskonnollisiin elämyksiin. Tätä kokemuskenttää hän ei kirjassaan tarkemmin esittele eikä erittele. Metafysiikka ja sofistikoitunut filosofointi ylipäätään ei tunnu olevan sinänsä mentaalisesti vahvan Sashan olennaisinta osaamisaluetta.

Learysta ja McKennasta Shulgin poikkeaakin siinä, ettei hän hallusinogeenien virittämänä ole ryhtynyt laajaan transesdenttisten elämäntasojen analysointiin ja ihmiskunnan hermostollishengellistä tulevaisuutta sivuavaan visiointiin. Mitään erityisempää tajunnanlaajennuksen teologiaa tai teoriaa hän ei kirjassaan kehittele. Shulgin vain vähän väläyttelee niitä, kieltämättä huimia mahdollisuuksia, joita fenyylietyyliamiinit ja tryptamiinit omaavat psyyken tutkimuksessa ja ihmisten itsetietoisuuden kartuttamisessa. Tohtori Shulginin aihetta käsittelevät akateemiset työt ovat pääasiassa normitieteen raameissa pysytteleviä, farmalogisia ja psykofarmalogisia tutkielmia.

Timothy Learysta Shulgin poikkeaa radikaalisti myös metodiikkansa osalta. Learyhan korosti trippailun yhteydessä "set & setting" ín tärkeyttä, eli sitä, että tajunnanmatkaan on virittäydyttävä jo etukäteen ja järjestettävä sessiolle hyvät, turvalliset ja inspiroivat puitteet. Shulginin tyyli sen sijaan on usein se, että hän nielee syntetisoimansa kemikaalin ja sen jälkeen - ellei jää touhuilemaan labraansa - istuu alas, avaa radion, ottaa vaikkapa jonkun lehden selattavaksi ja tarkkailee sitten omia havaintojaan ja tuntemuksiaan.

Shulgin sanoo suhtautuvansa psyyken tilaa muuntaviin aineisiin oppimisen kannalta. Tämän vuoksi hänellä ei ole ollut kiinnostusta esim. heroiinia kohtaan. Hän kokeili sitä ja totesi, ettei siitä ole mitään hyötyä, heroiinista ei opi mitään. Samalla tavalla hän suhtautuu kokaiinin. Kokeillessaan kokaiinia Shulginille tuli tunne, että hän on maailman katolla, mutta samanaikaisesti hän näki tuon tuntemuksen valheellisuuden.

Oppiminen psykedeelien vaikutuksen alaisena tarkoittaa Shulginin kohdalla milloin traumaattis-psykoanalyyttisten, milloin euforisten ja ekstaattisten tietoisuudentilojen läpikäymistä ja näissä tiloissa syntyneitä oivalluksia ja havaintoja elämästä ja kuolemasta. Tärkeimpinä psykedeelien aiheuttamista, pitkäaikaisista vaikutuksista elämäänsä Shulgin mainitsee värien kirkastumisen, ihmissuhteiden syventymisen ja maistamisen, tuoksujen tuntemisen ja muiden aistien herkistymisen.

Sen jälkeen kun Sasha alkoi riijata Ann´an kanssa, hänen psykedeelisessionsa ovat päätyneet yleensä lemmiskelyyn. Ann Shulgin onkin todennut, että heitä kiehtovat ainoastaan aineet, joiden vaikutuksen alaisena sekstaaminen on mahdollista. Pilvessä pariskunnan petipuuhat eivät suju ja se on yksi siihen, miksi he eivät kannabiksesta pidä. Alkoholista Pihkalista ei löydy kommentteja ja ilmeisesti on myös niin, että vodkan ja viinien ystävä Shulgin ei ole koskaan valmistanut synteettistä alkoholia ja testannut sen mahdollisia psykotrooppisia ulottuvaisuuksia.

Ann tuli vuonna 70- ja -80 -lukujen taitteessa jäseneksi ryhmään, jonka kanssa Shulgin oli 60-luvulta saakka säännöllisesti ja systemaattisesti testaillut keitoksiaan. Ryhmä kokoontui Shulginin talolle, ryysti koeputkesta veteen sekotetun sulfaatin ja oli sen jälkeen vapaa puuhailemaan kukin oman mielensä mukaan. Session jälkeen osallistujat luonnehtivat kokemustaan verbaalisesti ja antoivat aineelle numeroarvosanan.

Yksi erikoisimmista tapauksista koeryhmälle sattui 80-luvun alussa Sashan syntymäpäivillä, jolloin joukkue otti 5-TOM -nimistä yhdistettä. Siitä aiheutui useimmille ihmisistä lieviä psykedeelisiä efektejä ja osalle joukkueesta epämiellyttäviä, psykofyysisiä tuntemuksia, mutta yksi testaajista, George, vajosi 5-TOMin kanssa erikoislaatuisen syvälle kallonsa uumeniin. George oli pari tuntia täysin katatonisessa tilassa eteensä tuijottaen, ei pystynyt liikkumaan eikä huomioinut lainkaan ulkomaailman olemassaoloa. Takaisin normitajuunsa palattuaan hän kertoi kelluneensa huippufiiliksissä supermakeissa maisemissa. George oli seurueesta ainut joka olisi halunnut ottaa 5-TOMin kanssa uuden erän, mutta Shulgin ei suostunut enää koskaan sitä purkkia avaamaan.

Erikoislaatuinen on myös Ann Shulginin kokemus aineesta nimeltä Desoxy (3,5 -dimethoxy - 4 - methylphenenethylamine). Sitä otettuaan hän törmää ulkona ympäristöä katsellessaan voimalliseen, kylmästi kaikkea tarkkailevaan läsnäoloon ja tietoisuuteen, joka ei siirry syrjään vielä seuraavana päivänäkään...

Tiesin, että olin virittynyt puhtaan tietoisuuden rajoittamattomaan älykkyyteen ja ehdottomaan selkeyteen, kristallinkirkas hereilläolon tila vallitsi kaikkialla; se katseli kaikkea ilman mieltymystä, vastenmielisyyttä tai muita tunteita. Se tarkkaili rakkautta ja vihaa ja tallensi ne itseensä, se tarkkaili tuskaa ja orgasmia ja tallensi ne. Se oppi kaikesta ja se oppi kaiken aikaa.


Ann Shulgin vietti tässä oudossa, osin hyvinkin kolkossa tajunnantilassa viikon. Sen jälkeen Shulgin itse otti Desoxya yhtä ison annoksen kuin Anna, mutta se ei vaikuttanut häneen mitenkään. Myös Ann otti myöhemmin samaa lääkettä toistamiseen ilman vaikutusta.



Pihkal ei kerro vain rakkaudesta fenyylietyyliamiineihin ja tryptamiineihin. Se on myös inhimillinen, omaelämäkerrallinen rakkaustarina, josta osan on kirjoittanut Sasha, osan Ann ja loput Ann ja Alexander yhdessä.

Lähtöasetelma on sellainen, että Shulginin vaimo on kuollut ja hänellä on kaukosuhde Saksassa asuvaan, naimisissa olevaan naiseen. Silti hän aloittaa suhteen Ann´aan, johon on tutustunut eräissä Mensa-jengin kotihipoissa. Shulginin juttu saksalaisnaisen kanssa menee mynkään ja Ann ja Alexander menevät kolmen vuoden tuttavuuden jälkeen naimisiin 1981.

Kolmiodraama, joka esitellään Ann Shulginin kirjoittamassa osuudessa on hysteerisyyteen asti sekava, sentimentaalinen ja kompleksinen. Automaattista emootioiden ja mentaalisten kerrostumien yhteenrakentavaa vaikutusta psykedeelisten aineiden käytöllä ei kertomuksen perusteella ole... Shulgin itsekin toteaa Pihkalissa, että psykedeeliset aineet eivät muuta ihmistä, ellei hän itse halua muuttua.

Shulginit ovat käyneet läpi ilmeisen radikaaleja siirtymiä tunnetasolla, mutta suuria yhteiskunnallisia siirtymiä promotoivia vaihtoehtoeläjiä heistä ei psykedeelisistä kirkastumisistaan huolimatta ole tullut. He vaikuttavat normikeskiluokkaisuuteen nojaavilta, joskin samalla boheemeilta, periamerikkalaisilta säätäjiltä.

Pyrkimys aistiherkkyyden lisäämiseen ja emootioiden syventämiseen on selkeästi tärkein läpikäyvä prinsiippi Shulginien elämäntyössä. Pihkal ei sisällä juuri lainkaan selostuksia psykedeelien vaikutuksesta esim. kognitiivisiin taitoihin, eikä ylipäätään mitään erityisen kekseliästä mielen rakenteen ja toiminnan analyysia tai tajunnanlaajennuksen tarkoituksien tarkastelua.



Pihkalin kakkososa, eli noin puolet kirjan tuhannesta sivusta, esittelee 179 Shulginin laboratoriossaan valmistamaa substanssia. Jokaisesta aineesta esitetään sen kemiallinen kaava, valmistusohjeet ja huomioita sulfaatin ominaislaadusta ja kemiallisesta rakenteesta. Useimpien yhdisteiden kohdalla Shulgin lisäksi kertoo sen vaikutuksesta omien kokemustensa perusteella.

Amerikan huumevalvontaviranomaisten, DEA:n, kiho Richard Meyer onkin todennut, että Shulginin teokset Pihkal ja Tihkal ovat vaarallisia, koska ne ovat "laittomien huumeiden keittokirjoja".

Vuonna 1994 DEA teki ratsian Shulginin laboratorioon ja Sasha sai isot sakot. Tämä oli yllättävä ja kiintoisa käänne, koska ennen ratsiaa Shulgin oli vuosikausia tehnyt tutkimustyötä DEA:n luvalla ja toiminut syyttäjän asiantuntijana lukuisissa huumeoikeudenkäynneissä. Tämä kaikki on sellaista Shulginin elämän harmaata aluetta, josta tällä hetkellä ei tiedetä kovin paljon.



Pihkalin ilmestymisestä kuluneiden, yli kahdenkymmenen vuoden aikana uusia, yleensä anonyymeja, shulgineita on ilmaantunut maailmaan roppakaupalla ja normilabroissakin syntyy oheistuotteina jatkuvasti erilaisia kemikaaleja, jotka päätyvät pääasiassa nuorien psykonauttien testattavaksi. Enemmän tai vähemmän psykoaktiivisten muuntohuumeiden ja tutkimuskemikaalien kirjo on nykyisin valtaisa ja niiden levinneisyys laaja.

Vaikka Shulgin onkin nykyisiä huumelakeja vastaan ja on kritisoinut sitä, ettei ihminen saa itseoivalluksen lisäämiseksi käyttää esim. tiettyjä psykotrooppisia yhdisteitä, hän tuskin on ilahtunut nykyisestä muuntohuumeiden hallitsemattomasta hyökyaallosta. Ja kukapa, vähääkään tolkuissaan oleva taho, voisi olla?

Psykoaktiivisten aineiden kohdalla liikutaan aina erityisen herkällä alueella ja absoluuttisen vaarallisella tiellä ollaan silloin, kun napsitaan esim. joitain vaikutuksiltaan hyvinkin vähän tunnettuja tutkimuskemikaaleja. Ja mitä enemmän nimenomaan nuorten uteliaisuus kohdistuu tälläisiin aineisiin, sitä runsaammat ja laajemmat ovat ja tulevat olemaan näiden yhdisteiden käytöstä koituvat haittavaikutukset.

MDMA saattaa olla "penisiliiniä sielulle", kuten Shulgin kirjoittaa, mutta kuten tiedämme, penisiliissäkin on vaaransa ja se voi tietyissä olosuhteissa olla tehotonta. Psykoaktiiviset stimulanit ja katalysaattorit eivät sovi läheskään kaikille ja ikuisen onnen avaimia niistä on turha kenenkään hakea.

Kriminaalipolitiikalla ihmisten kemikaaliharrasteisiin vaikuttaminen on tehotonta ja typerää, vaan mikä sitten olisi järkevä suhtautuminen esim. psykedeelien läsnäoloon nyky-yhteiskunnassa ja miten niiden turvallista käyttöä voisi edistää? Nämä ovat isoja, pulmallisia kysymyksiä, joihin vastausta ei ainakaan Alexander Shulginilta kannata mennä kyselemään. Vakavista sydänoireista vuodesta 2008 asti kärsineen Sashan vaivana on näet nykyisin myös dementia. Ann Shulginin mukaan hänen miehensä terveysongelmilla ei ole mitään yhteyttä hänen psykonauttiseen menneisyytensä - ja voihan se niinkin olla ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.