Pönttösaarnaaja Hämäläinen
Jari Halonen (ohj.) - Joulubileet (1996/2013)
Jari Halosen luomukset ovat virkistäviä vastarinnan kiiskiä kotimaisen elokuvan steriilissä valtavirrassa. Halonen on omanäkyinen, valpas ja uskalias ohjaaja, jonka kuvissa Suomi-filmin parhaat perinteet kohtaavat ovelasti Turkan opit, kuten niissä ovat yhtä aikaa läsnä myös runollinen ja räikeä surrealismi ja paljon paljastava psykohistoriallinen kuvakulma.
Aleksis Kiven elämä (2002) oli Halosen ensimmäinen suuri ja laaja elokuva. Sitä edeltäneiden kolmen leffan leimaa antava piirre oli juuri kuvien ja interiöörien ahtaus. Ei siis ole mitään kummaa siinä, että klaustrofobia on yksi Halosen Joulubileitten teemoista. Tämä alunperin 1996 valmistunut elokuva on nyt julkaistu dvd:llä. Samoin sen edeltäjät Back to the USSR – takaisin Ryssiin (1992) ja Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma (1995).
Elokuvassa joukko pikkukonnia järjestää joulubileet keskellä kesää. Vaatekomeroa käytetään saunana ja grillivastusta kiukaana. Jouluherkut on pöhnitty kaupasta ja possu sikalasta. Lahjapuolta edustaa pornofilmi, jonka katsomisen ajaksi joulupukkiasuinen, uskoontullut rosvo, Hämäläinen lukitaan vessaan. Siellä tämä Oiva Lohtanderin esittämä herra alkaa hakea yhteyttä ulkomaailmaan wc-pönttöön huutelemalla.
Suurin osa elokuvasta tapahtuu Bonan (Jorma Tommila) ja hänen veljensä Miken (Antti Reini) nuhruisessa asunnossa. Sen näkyvimpiä sisustuselementtejä ovat kirjat ja klapipinot. Halonen itse esittää ilkeää ja uteliasta, Groucho Marxin näköistä naapuria (jonka karakteerista löydän sukulaisuutta Helge Heralan näyttelemään majuri Carl Gustaf Vadenblickin rooliin Matti Kassilan filmissä Tähdet kertovat, komisario Palmu). Joulut ja pääsiäiset meneväf Joulubileissä remuisan riemukkaasti sekaisin ja pyhän ja profaanin välille syttyy outo, absurdi yhteys.
Ennen tai jälkeen Joulubileitä on rikollisia kuvattu suomalaisessa elokuvassa harvoin yhtä nasevasti ja väkevästi. Halosen kriminaalit sählärit ovat samaa lajia kuin apurikonnat Kaurismäen Arvottomissa tai Mäkelän Vares-leffoissa, mutta he eivät näyttäydy meille Apon tekemän Väyryn tai Kari Hietalahden Tetsuo Sinkkosen kaltaisina, kliseisinä ja koomisina komeljanttareina, vaan totisina ja tosina, traagisina ja taistelevina hahmoina, jotka on käsikirjoitettu ja näytelty kunnioituksella tosielämän alamaailman hervottomia heppuja kohtaan.
Synkähköistä pohjaväreistään ja väkivaltaisista virityksistään huolimatta Joulubileet on erinomaisen hauska elokuva. Minun listallani se on hauskin suomalaisleffa heti Hilman päivien (1954) jälkeen. Näiden elokuvien tyyli ja tunnelma on täysin erilainen, mutta aivan niin kuin Hilman päivillä on tälläkin rujolla ja kreisillä kuvaelmalla hyvä, lämmin sydän.
LINKKI: Jari Halonen kertoo Joulubileisstä youtubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.