sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Suosikin nousu ja tuho


Isto Lysmä on kuollut. Suosikki lakkautetaan.

Nämä kaksi uutista tulivat tietoon perättäisinä päivinä. Synkroni on jännittävä. Olihan Isto Lysmä entinen Suosikin päätoimittaja.


Isto Lysmä toimitti vuonna 1961 perustettua Suosikkia 60-luvun keskivaiheilta vuoteen 1968 saakka. Läpimurtonsa suomalaisen nuoriso-ja poplehdistön ykköseksi lehti teki Lysmän kaudella, jolloin Suosikki oli avarin ikkuna Härmästä kansainvälisen, etenkin brittiläisen popkulttuuriin maisemiin. Lehti oli myös svengaavalla ottella toimitettu ja ilmensi layoutillaan modernia, uuden aallon tulokulmaa.


Lysmä aloitti Suosikissa keskiaukeamajulisteiden julkaisu. Minun ensimmäinen kosketukseni Suosikkiin ja samalla myös popestetiikan taikaan olikin lakanakokoinen Elvispärstä, jonka näin serkkutyttöjeni aittakammarin seinään nastoitettuna 60-luvun puolivälissä. Siihen aikaan kuvamateriaali Suosikissa, kuten muissakin lehdissä oli usein tyylikkään punaruskeaa, josta popparikuviin tuli tietty kaukaisuuden tai tuonpuoleisuuden tunnelma.


Jyrki Hämäläinen ryhtyi päätoimittajaksi Suosikkiin vuonna 1968. Vielä sen jälkeenkin Isto Lysmä teki lehteen paljon juttuja tunteikkaalla ja suureellisella tyylillään. New Musical Expressin entinen päätoimittaja Andy Gray olisi ikänsä puolesta voinut jo siirtyä eläkkeelle nuorisolehdestä, mutta hänkin jatkoi Suosikin avustajana. Hämis itse ei enää juurikaan tekstiä tuottanut Suosikin johtopallille päästyään.



Hämäläisen päätoimittajuus alkoi hippiaatteen kukoistuskaudella. Suosikki suhtautui hipismiin myönteisesti, joskin aihepiiristä otettiin aina kaikki kohuaines irti kun vain tilaisuus tarjoutui, tyyliin: Tämä on shokki ja vallankumous shown historiassa. Tämä on rock and roll-flower power musical, joka kaataa viimeisetkin raja-aidat. Tämä on show, jollaista ei tulla näkemään Suomessa ennen vuotta 2000! Shown nimi on Hair (Suosikki 10/68), tai, Tämä on järkyttävä tarina aikamme suurimman hippien elämästä, elämäntyöstä - ja katoamisesta ...(Suosikki 11/1969). Samassa hengessä oli aikaisemmin lähestytty beatnikkeja, joista kirjoitettiin mm. otsikolla "Saastan hyeenoita vai auringon lapsia?".


Helsingin Hairissa esiintynyt Anki Linqvist toimi Suosikin vierailevana levyarvostelijana, samoin mm. Poppamies-showtaan radiossa vetänyt Pentti Kemppainen. Suomalaiset pop-piirit ja viihde-elittii olivat 60-ja 70--lukujen taitteessa vielä yhtä, onnellista perhettä, eikä Suosikille ollut oppositiota. Ainoat jukiset kränät aiheutti Jyräyksen ja hänen myötääm Suosikin sitoutuminen Dannyyn.


Kritiikkiä Suosikin pintaliito alkoi saada osakseen 70-luvun alkupuolelta lähtien. Silloin vasemmistolaisessa nuorisoliikkessä nähtiin Suosikki kapitalistisen hapatuksen ja eskapismin äänitorvena. Kommareita aktiivisemmin inhoa Suosikin makeilevaa, starakeskeistä tyyliä kohtaan ilmaisivat kuitenkin Musa -ja Soundi-lehtien tekijät ja lukijat. Heille Jyräyksen jytäposti oli iankaikkinen pilkan aihe.


70-luvun punk-buumiin Suosikki vastasi aluksi parilla sensaatiojutulla, joissa punk esitettiin väkivaltaisena, enemmän tai vähemmän häiriintyneiden hemmojen häröilynä. Suosikki suosi rockabillya, mutta punkin uho kasvoi äkkiä niin suureksi, että sitä ei voinut kuitata pelkästään vääristelyillä ja dissaamisella. Veltto Virtanen pestattiin Suosikkiin kirjoittamaan hurjistuneita, anarkistisia kolumneja - jotka luultavasti menivät täysin yli lehden peruslukijoilta, ehkä muiltakin - ja Pelle Miljoona alkoi kirjoittaa raportteja maailmanympäryysmatkaltaan. Lisäksi Juho Juntusen (puisevat) LP-avostelut tarttuivat lehden sivuille moniksi vuosiksi. 60-luvulla älppärit muuten arvio promoottori Antti Einiö.

Pop-kulttuurin tähtitaivas uusiutui Suosikin historian aikana monet kerrat, mutta Jyräys piti huolta siitä, että tietyt artistit pysyivät vuodesta toiseen tapetilla: Elvis, Kirka, Danny ja Hurriganes (Tom Jonesia ja James Deaniakaan unohtamatta). Vanhan kaartin tähtien pakkosyötöllä Hämis yritti ikään kuin vastustaa yhtenäiskulttuurin hajoamista ja pitää hengissä vanhauskoista popikonikulttia ja punkin romuttamaa tähteyden glamouria. Popkulttuuri näytti olevan Hämäläiselle lähinnä idolin ja ihailijan välisen suhteen täyttämistä ja presentaatiota: muotia ja fanikamaa, ostamista, intoilua ja hysteerisiä (&tuotteistettuja) massatapahtumia.

Jyrki Hämäläisen vaihtuminen Katja Ståhliin vuonna 2003 merkitsi sensaatiojournalismin ja popnostalgismin feidaantumista ja tätä kautta ainoan, joskin absurdin särmän tasoittumista Suosikin toimituspolitiikassa. Ståhlin jälkeen lehti muuttui erityisesti tytöille suunnattuksi, "muotiin, tyyliin ja kauneuteen" erikoistuneeksi magazineksi.

Kesällä vilkaisin yhtä Suosikin numeroa, sitä, jossa oli juttua Räjäyttäjistä. Lehti vaikutti anorektisen laimealta ja kalpealta niin sisällön kuin ulkoasun puolesta. En yhtään ihmettele, että moiselle läpyskälle enää lukijoita löytynyt. Yltiökaupallisesta mentaliteetistaan huolimatta Hämäläisen Suosikissa oli kuitenkin tiettyä hillittömyyttä ja uniikkia idearuuvailua - vuonna 1969 lehden yhteystieto-ja kredittilaatikossa luki ylimpänä:
ei sanomaa
ei ongelmia
suosikki


Kuvassa Kauko Röyhkä ja Kari Kosmos: Tribuutti Jyrki Hämäläiselle vuonna 2008.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.