Purppurarinteiden ratsastaja: Suomalaisen anarkian loimu

"Jos jonkun lukijan silmään on ottanut tietyt epäselvyydet ja painojäljen epätasaisuus haluaisimme huomauttaa vielä kerran, että lehteä tehdää 1. pienellä rahalla 2. itsekouliintuneella ja nuorella työvoimalla 3. vanhoilla koneilla 4. osittain ilmaiseksi, osittain ruokapalkalla" (Loimu 1/1974, pääkirjoitus).

Loimu-lehti 1973 - 1976

Loimua voinee nimittää anarkistiseksi kulttuurivihkoksi, koska suurin osa lehden toimittajista oli anarkisteja (käsitteen laajassa/väljässä merkityksessä). Tai anarkeja, kuten loimulaisten keskuudessa suosittu ilmaisu kuului. Anarkien ideologisia oppi-isiä olivat ainakin amerikkalainen, Elämää metsässä -teoksen kirjoittaja Henry Thoreau (1817 - 1862 ) ja saksalainen individualistianarkisti Max Stirner (1806 -1856). Jälkimmäisen tesejä teki Suomessa tunnetuksi erityisesti edesmennyt filosofi Veikko Leväaho. Myös zenillä ja Krishnamurtilla oli vaikutusta loimulaisten filosofisiin asenteisiin.

Loimua julkaisi Jorma Elovaaran johtama Mysteeni r.y. (myöhemmin Syndicate Press), joka kustansi myös legendaarista Tähti-lehteä. Tähden numerossa 3/1973 Mysteeniä ja Loimua esiteltiin seuraavasti:

... Okkultismi, henkitieteet, ufot, syvyyspsykologia. Siinä Mysteenin tähänastisen kustannustoiminnan tuntomerkit. Nyt yllättäen uusvallankumouksellinen Loimu ilmoittaa näytenumerossaan, että lehden pyrkimys on iskeä kaikkia sivistysaloja koskeviin päivänpolittisiin kysymyksiin, ei vain henkisiin vaan myös taloudellisiin.
... On alkanut taistelu maailmankuvasta, oikeustaistelu, lähinnä kulttuuririntamalla.
Tähti-lehden päätoimittaja Jorma Elovaara, koko yrityksen sielu, haukuttu, kiitetty, ylistetty.
Loimun päätoimittaja uusi mies, nuori, notkea, pitkänhuiskea Juha Olavinen, nimi tähän asti tuntematon.
Loimun näytenumeron kirjoittajina esiintyivät mm. nimet Veikko Leväaho, Yrjö Koivukari, Kustaa Karmakelo, Leo Lindström, Olli Ruoho, Terttu-Marja Pallasaho, Urho Vähäniitty.

Myöhemmin kirjoittajakaartiin liittyivät mm. jyväskyläläiset Hannu Nousiainen ja Markku Kanninen. Eräs huomionarvoinen veto oli se, että sysmäläiseltä kansanparantajalta, teosofilta ja vapaa-ajattelijalta Anselm Kasteelta (k.1973) julkaistiin lehdessä postuumina artikkeli Terveyden ja sairauden syy-yhteydestä. Loimun toimitussihteeri oli Liisa-Mirjam Helimäki tittelillä teologian kandinaatti. Taitosta ja kuvituksesta vastasi taiteilija Jussi Heikkilä.

"Loimu ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa. Tehtävänään ehkä ei niinkään rajojen vetäminen kuin niiden ylittäminen ja ymmärrettäviksi tekeminen. Toiselta puolen kuuluu hiljaista naurunremakkaa. Pää kylmänä, pojat. Loimu on alkanut", sanoitti Olavinen Loimu ykkösessä. Se oli ohut, mustavalkoinen monistelätyskä. Leväaho kirjoitti sosio-ja kulttuuri-imperialismista, kirja-arvostelut koskivat Ervastin ja Karkaman Suomen kirjallisuushistoriaa, Wattsin Zeniä ja Elovaaran Sisäavaruuden lasta. Ulkomaan aiheista Chile oli esillä. Vapaa-ajattelijaveteraani Yrjö Koivukari kirjoitti otsikolla: "Kasvatus on väkivaltaa". Runo siellä, toinen täällä.

Ensinumeron jälkeen lehden sivumäärä kasvoi nopsakkaa vauhtia ja pian kansi alettiin painaa värillä. Aiheskaala säilyi laajana, kuten nämä otsikot kertovat: Lapsi on ihmisen isä / Ajatuksia naisesta / Sosiaalipartikkeliudesta ihmisarvoon / Intialainen filosofia / Ufotutkijan hätähuuto / Tapahtumia Kiinassa / Tottelemattomuus elämänohjeena / Geenipohjan kaventuminen, uhka maatalodelle / Kirkon kirous / Adolf Hitler, mies ja myytti ...

Kirkon ja kristinuskon kritiikki oli Loimussa toistuvasti esillä. Loimu 2/73:n pääkirjoituksessa Olavinen kirjoittaa: "Kyllä kirkko itsensä hautaan saattaa, siitä ei tarvitse ollenkaan huolehtia. Kehityksen jarrut tuhoutuvat aina omaan hölmöyteensä. Uusia yrittäjiä uskontopuolen markkinoille on taas merkittävissä määrin ilmaantunut. Perinteisen kristilliskaupallisen kaksinaamaisuuden lisäksi on tarjolla myös muunlaista sillisalaattia. Gurun alkua kyykkää lähes joka kiven takana ja mantrat tärisyttävät maanpiiriä ja kansalaiset voipuvat hurmokseen. Siitä se lähtee. Liikehdintä on aina seuraus jostakin enteellisestä mahdollisuudesta".

Uskonnon ja kirkon asemaan porauduttiin Loimussa myös itsensä Max Stirnerin sanoin. Stirneriltä julkaistiin katkelma teoksesta Yksityinen ja hänen omaisuutensa, jossa Stirner toteaa mm. seuraavaa: "Uskovan luoma maailma on kirkko, ihmisen luoma on valtio. Mutta se ei ole minun maailmani. Minä en koskaan abstraktisesti tee jotakin inhimillistä, vaan aina jotakin minulle kuuluvaa. Minun inhimilliset tekoni eroavat jokaisesta muusta inhimillisestä teosta ja ovat juuri tämän vuoksi todellisia, minulle kuuluvia tekoja. ... Kukaan muu kuin minä itse ei voi ratkaista olenko oikeassa vai en. Toiset voivat sanoa mielipiteensä ja kiistellä vain siitä, ovatko he samaa mieltä oikeudestani. ... Minä ratkaisen onko jokin minulle oikein. Ilman minua ei ole oikeutta. Jos asia on minulle oikein, se on oikein. ... Heikkoutemme ei johdu siitä, että vastustamme toisiamme, vaan siitä että pysähdymme puolitiehen. Emme erottaudu toisistamme, vaan etsimme yhteenkuuluvaisuutta, sidettä, pidämme yhteenkuuluvuutta ihanteena. Niinpä asenteeni maailmaan on tämä: en tee sen hyväksi mitään enää `Jumalan vuoksi ´, en mitään `ihmisen tähden´, vaan teen kaiken `itseni tähden´. Vain siten maailma tyydyttää minua".

Marraskuussa 1974 painettiin Loimun kaksoisnumero 5- 6, jonka ensilehdellä ilmoitettiin kyseessä olevan viimeisen Loimun. Tilalle luvattiin uusi aviisi, Loimu Avantgarde. Ensimmäisen (?) Loimu Avantgarden numeroksi on kuitenkin merkitty 4/1974. Saattaa silti olla, että kyseinen lehti on ilmestynyt vasta vuoden 1975 puolella (ellei Loimun avantgardeversiota ollut rotaatiossa jo v.-74.

Lyhytaikaiseksi jääneen Loimu Avantgarden päätoimittajaksi ryhtyi jo vanhaan Loimuunkin kirjoittanut Risto Moberg. Hänen aikanaan Loimu alkoi muistuttaa huomattavasti Elovaaran kustannustalon päätuotetta, Tähteä, jonka ominaispiirteitä olivat värien ja taiton psykedeelisyys, hyvin vaihtelevan tasoiset jutut ja hämyiset kuvat yläosattomista hippinuorukaisista.

Vuonna 1976 Loimu teki yhden numeron mittaisen comebackin päätoimittajana Teemu Lehto. Se oli ohut vihkonen, jonka jutut jäivät minulta aikanaan lukematta. Äskettäin lehdykkää plaratessani huomasin, että numero sisältää Marja-Leena Teivosen varsin mielenkiintoisen tutkielman Swami Vivekanandan filosofiasta. Muita aiheita ovat mm. Etelä-Afrikka ja psykofyysisen luovan dramatiikan ohjeet.

Loimun ja vuonna 1977 loppuneen Tähden eräänlaiseksi seuraajaksi syntyi Oraansuojelijoiden julkaisema Uuden Ajan Aura, jota Olavinen alkoi vuorotellen J. O. Mallanderin kanssa päätoimittaa vuonna 1976. Lisäksi vuonna 1975 ilmestyi ensimmäinen ja samalla viimeinen numero Olavisen toimittamaa, A5 -kokoista, mustavalkoista monistelehteä Anarkia. Se on erinomaisen tuhti katsaus aiheeseen, eikä mitään sen veroista anarkismin filosofiaa esittelevää julkaisua ole suomeksi vieläkään ilmestynyt. Kirjoittajina mm. Markku Graae ja Veikko Leväaho. Vuonna 1977 ilmestyi vielä yksi haarake Loimulähtöiseen lehtipuuhun: yksi, lähes 100-sivuinen numero Ovi-lehteä, päätoimittajana Juha Olavinen, kirjoittajina mm. Esa Sironen (Sven Krohnin filosofiasta) ja Erkki Kurenniemi (Muotojen teoria, Disneyn Tron).