tiistai 1. marraskuuta 2011

Tavaramarkkinat


Tavaraa minä rakastan.
Varsinkin tavaranpaljoutta.
Uutuuttaan kiiltävien tavaroiden runsautta.
Jos erottaa yhden esineen tavaroiden runsaudesta
ostaa sen kaupasta ja vie kotiin
niin tavara alkaa vaikuttaa orvolta
Se ei ole enää kaltaistensa joukossa.
Kotona tavaraan myös herkästi kyllästyy
koska siellä se muuttuu katseen objektista
arkiseksi käyttöesineeksi.
Joissain tavaroissa
varsinkin kirjatavaroissa ja lehtitavaroissa
kiehtovinta on niiden pakkaus:
rasia kotelo laatikko
kansikuva etiketti.
Katalogeissa viehättävät
selkeästi järjestetyt kuvat tavaroista
ja tuotevariaatoiden moninaisuus
mutta myös tekstimuotoisten
esitteiden listat sarjanumeroineen
ovat täyttä tavaraa!





Lasna ollessani tavaroita käytiin katsomassa koko perheen voimalla sunnuntaisin kauppojen näyteikkunoista. Isomman näkymän tavarataivaaseen sai Anttilan - silloin Kalle Anttilan - tuotekuvaston välityksellä. Sen äärellä leikittiin pikkubroidin kanssa "ottamista". Toinen meistä availi katalogia aukeama kerrallaan ja molemmat löivät nopeasti kämmenensä jommalle kummalle puolelle aukeamaa. Kumpikin sai oman kätensä merkkaaman sivun tavarat, joita sitten vaihdeltiin: luistimet vs hopealusikat tai kolme lämpömittaria vs kahvikalusto jne.





60-luvulla Anttilan ison kirjan lisäksi ilmestyi myös TM eli toimitusmyyntiluettelo. Siinä olevia tavaroita ei voinut tilata postitse, vaan tilaus tehtiin TM-palvelussa mukana olevissa kaupoissa, joista tuotteet myös noudettiin. Hallussani olevassa, lähes satasivuisessa TM-kuvastossa (syksy-talvi 1960-61) on tusinan verrana värikuvasivuja, joiden technicolor-tyyppinen koloriitti säväyttää hermostoa yhä vieläkin, mutta vaikuttavia ovat myös hyvälle, kiiltävälle paperille painetut, lähes surrealistisella tavalla skarpit ja steriilit mustavalkosivut. Niistä olen aistivinani ranskalaisen eksistentialismin ja 60-luvun uuden aallon elokuvan atmosfääriä.



Anttilan nykyisissä tuote-esitteissä ei ole enää 50- ja 60 -luvun kuvastojen poweria. Vanhojen kuvastojen valtti oli niiden tekijöiden kyky yhdistää kliininen presentaatio ja lämminhenkisnn kotikuotoisuuden tunnelma. Kuvastojen vaatemannekiinit näyttävät mannekiineilta, eivät pesunkestäviltä taviksilta, jollaisia osa varhaisten Anttila-kirjojen malleista ilmeisesti olikin ja saman, kirkkaan valkoisen sivupohjan käyttäminen läpi luettelon tekee siitä tasapaksun ja steriilin.

Kuvastojen esittämisä tavaroista itsesäänkin on karisma varissuton. Tavaraahan on nykyisin joka iikalla, eikä esineiden yksilöllisyydestä ei voida juuri puhua kun esim. pesukoneet ja tietokoneet ovat melkein saman näköisiä.

Verkkotavaratalo netAnttilan kuvastossa joulu 2011 onnistuinen aukeama on mielestäni sivuilla 222 - 223. Esillä erilaisia musiikki-instrumentteja, yksi levysoitin ja pari videokameraa. Arvostan myös ruokailuvälineitä esittelevää sivua 210. Siinä on Kalle Anttilan ajoista periytyvää klassisen kiihkotonta ja pragmaattisa eleganssia, jota tosin Iittallan liian iso logo rikkoo. Luettelosivujen haaleat, modernit värisävyt eivät tietenkään svengaa samanlailla kuin vanhoissa tuotekirjoissa, mutta minkäs teet, se(kin) on tätä aikaa, haalea laimeus.


- Erkki Pirtola (katkelma keskusteluhaastattelusta v. 1988- 90. yhdessä Kari Kosmoksen kanssa):

" ... kulttuurin voima on mielikuvituksessa. Eli herkkyydessä. Koska herkkyyshän on just sitä, että sulla on paljon mielikuvitusta, jolloin sä voit voimakkaasti katsoa asioita, esineitä nopeasti eri tahoilta. Tarkotan nyt myös arvomielikuvitusta. Sehän on just tätä, että oot esineen ulkopuolella ja alat täyttää sitä. Että ei oo vaan pelkkiä ajatuksia, jotka on siitä kohteesta syntyvää heijastusta, vaan sä yrität nähdä, eläytyä kokonaan. Siitä tulee herkkyys myös tähän ympäröivään mikä ei ole enää esinettä.

Tällänen herkkyys on kadonnut, mielikuvaherkkyys on kadonnut. On jäänyt vain noi esineet ja niihin kohdistuvat heijastumat. Tämmönen ajatus-, aistimusheijastus. Ja ehkä myös tahto: mä ostan sen - how much? Siitä syntyy tää Andy Warhol-efekti: kerätään kaikista mahdollisista tavarataloista oma Andy Warhol-tavaratalo. Ostetaan ja siirretään sinne da Vinciä, Beuysin teoksia tai ketsuppipurkkeja...
Mut tää mekanismi itsessään, se on puhdas kela: aistimisen halu ja ostamisen ja esittämisen tarve, joka myydään taas esineenä eteenpäin. "

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.