keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kuuskytlukulaisia U-strippejä ja yllätyskuvia

Timo Aarniala - Kyynelten tie ja muita sarjakuvia
Timo Aarniala - Yllätyskuvia: sarjakuvia vuosilta 1968 - 1998



Timo Aarniala (1945 - 2010) oli 60- ja 70- lukujen taitteessa sarjakuvan tekijänä samaa mitä Jarkko Lainen kirjallisuudessa. Molemmat kyvyt lukeutuvat suomalaisen undergroundin pioneereihin ja he luovivat luovasti kulttuurihistorian, taiteen, kitsin, mainonnan, viihteen, filosofian, popin ja avantgarden moninaisissa kerrostumissa ja väläyttelivät teoksissaan psykopoliittisesti päivitettyä katsantokulmaa uuteen maailmaan. Laineen varhaiset runot olivat joskus kuin pop-sarjamielikuvia ja vastaavasti monet Timo Aarnialan piirrokset urbaania runoutta.

Omasta nuoruudestani muistan, että Laineen kirjat ja Aarnialan piirrokset tekivät minuun hyvin samankaltaisen vaikutuksen ja ikään kuin täydentivät toisiaan. Ne kajauttivat hillittömyyden tykillä pysähtyneen maailman dogmit taivaan tuuliin ja vatkasivat ilmoille vapauttavan anarkistista svengiä, johon vispattiin mukaan Elvikset, Maot, Ho Tchi Minhit, Mandraket, Jesse Jamesit ja Jimi Hendrixit.



Aarnialan sarjakuville on ominaista elokuvamainen luisto, laajuus ja montaasi. Stripit ovat surrealistisia ja hallusinatoorisia, sekä poptaiteen että fotorealismin suuntaan filirttailevia, mutta myös tarvittaessa perinteistä pilapiirrostyyliä tai seikkailusarjiksia mukailevia. Amerikka oli keskeinen aihe Aarnialan sarjakuvissa underground-ajan kuvituksissa. Yhtäältä CIA, imperialismi, Nixon ja sitten Elviksen, Dylanin ja Hendrixin kaltaiset pop-ikonit - ikonikehyksistä irrotettuina, ihmisinä. Aarnialan näköala oli globaali, mutta monet hänen piirroksistaan heijastavat syntymähetkensä Suomen yhteiskunnallisia vinoutumia ja tabuja.



Ensimmäinen kohtaamiseni Timo Aarnialan taiteen kanssa oli varmasti vuonna 1968, jolloin Teinilehdessä ilmestyi Aarnialan aavemaisen surumielinen sarjakuva Elviksestä. Eräitä Teinilehdessä ilmestyneitä sarjakuvia julkaistiin uudestaan vuonna 1998 kirjassa Yllätyskuvia - sarjakuvia vuosilta 1968 - 1998 (Like, 1998). Tästä julkaisusta löytyy myös Seesam -kuva, joka sekin jysähti 70-luvulla varsin lujaa omaan tajuntaani. Pari näytettä on myös Aimo seikkailee-sarjakuvista, joita Aarniala teki mm. Iiris-nimiseen alakulttuurijulkaisuun vuonna 1970. Samoihin aikoihin Aarniala kuvitti myös underground-lehti Ultraa.

Tipi Larmelan toimittaman Ultran linja kulki underground-anarkismin vasenta laitaa. Yhden pääkirjoituksen mukaan "tulevaisuus kuuluu työväenluokalle ja dialektinen ja historiallinen materialismi näyttävät tien työväestölle taistelussa kapitalismia vastaan". Trippailu ja pajauttelu olivat kovista, poliittista sävyistä huolimatta Ultrassa ehkä näkyvimmin esillä kuin missään muussa kotimaisessa u-julkaisussa (mukaanluettuna Jorma Elovaaran Tähti). Juttujen otsikot Ultrassa numero 2/70: Porvarianarkistit, Anarkismi ja sosialismi, Lenin ja tiede, Kapina armeijassa, Kärpässieni, Näin valmistat hassista (Lisäksi pääkirjoitus ja kaksi sivun mittaista sarjakuvaa, toinen kertoo tötsyjä vessassa skemaavista, aimomaiset nenät ja hampaat omaavista kundeista ja toinen Leninistä.).



Jarkko Laineen tavoin Aarniala oli mukana suomalaisen underground-jengin suurproduktiossa Suomen Talvisota 1939 - 40: Undergroud-rock. Laine loisti tekstipuolella ja Aarniala vastasi LP:n kansikuvituksesta. Sen jälkeen Aarniala piirsi ja suunnitteli lukuisia muita levykansia ja kirjojen kuvituksia. Loisteliain työ tältä alueelta on mielestäni Rauli Badding Somerjoen ensi-LP:n kansi. Nuorena levy kuulosti paikoitellen omissa korvissa lepsulta, mutta sitten kun vilkaisi levyn väkevästi houreista kansikuvaa, oli taas fiiliksissä ...



Yllätyskuvia-kirjaa selaan itse useimmin siltä kohtaa, josta löytyy sarja teoksia teemalla "Kuva jota ei otettu". Tähän satsiin kuuluvat mm. piirrokset alastomasta Lenitasta, joka "yrittää kiinnittää Jumalan huomion itseensä erämaassa", Jimi Hendrixistä hotellihuonetta hajottamassa ja Jacqluine Kennedystä Texasin sydämessä -kappaletta kuuntelemassa. Nämä usein syvästi surumieliset grafiikat ovat kuin antiteesejä Andy Warholin pop-papupurkeille ja värikkäille Mao ja Jacqluine Kennedy ym.- aiheisille silkkipainovedoksille.

Aarnialan ura sarjakuvapiirtäjänä jäi miehen muiden projektien vuoksi 70-luvulle, mutta yksi Yllätyskuvien sarjakuvista, Kuu-ukko -tarina, on päivätty 1982-1998. Se on yhtä aikaa Tuomari Nurmio -tribuutti ja pienimuotoinen oodi yölliselle Helsingille. Yöllinen kaupunki on usein pääosassa Aarnialan grafiikkakirjoissa, joista ensimmäisenä ilmestyi Valot(1978) ja viimeisenä Kuolemantanssi(2006).



Ultra-jengin voimin saatettiin rotaatioon sarjakuvavihko nimeltä Salaisuuden varjo jo 60-luvun lopussa. Aarnialan ensimmäinen oikea sarjakuvakirja on 1971 ilmestynyt Kyynelten tie ja muita sarjakuvia (Otava). Kirjan nimikkosarjiksessa päähenkilönä on elokuvaohjaaja Cocteau, joka liukenee kylpyveteen kuin suola. Runollisen humanismin uskallan nimetä Kyynelten tien kuvien läpikäyväksi prinsiipiksi.

Kyynelten tiessä ja yleensä Aarnialan varhaistuotannossa lumoavaa on se tyylikäs ja näkemyksellinen ote, jolla yhteiskunnallinen huomiointi ja poliittiset teemat risteytetään unenomaisiin tasoihin, fantasiaan ja kreisin huumorin (ertyisesti Aimo seikkailee) syövyttämiin visioihin. Ne esittävät tiiviisti mitä oli 60- luku ja 60-lukulaisuus, kuten ne myös todistavat, että kaikki 60-luvun sekalainen säätely ei kuollut ko. vuosikymmenen myötä, vaan omaa yhä pätevää taiteellista kvaliteettia ja potkua.

Aarnialan kuvallisia luomuksia kokonaisuutena, kuvavirtaa underground-ajoista 2000-luvulle voidaan ajatella myös eräänlaisena suomalaisen elokuvahistorian haamuraitana, "elokuvina joita ei filmattu". Olisikin ollut suuri rikaste suomalaiselle elokuvalle, jos Timo Aarniala olisi saanut ideansa näkymään valkokankaalla. Visio ja valotus Aarnialalla oli valmiina.







Yllä Ultra-lehti 2/70 -kansi (by L.Welz) ja pari ruutua kyseisen numeron sarjakuvasivulta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Lähetä kommentti