Otto Donner psykedelian ylipappina 60-luvulla

Säveltäjä, muusikko Henrik Otto Donner on tehnyt paljon merkittäviä asioita. Hän on yksi Love Recordsin ja Elmun perustajista, kymmenien hienojen levytysten säveltäjä, tekijä ja/tai tuottaja, veturihahmo moninaisissa jazzin, taidemusiikin ja rockin rajoja ylittävissä projekteissa kymmenien vuosien ajan. Otto Donner on myös yksi psykedelisen kulttuurin varhaisista äänitorvista Suomessa.



Seuran numerossa 15-16/ 1965 Otto Donner esiintyy kannabiksen ja muiden psykedeelisten stimulanttien puolustajana. Aapo Ketton kirjoittaman jutun otsikkona on Vaarallista leikittelyä.

"Huumausaineiden käyttö on pesiytymässä nuorten suomalaisten taiteilijoiden ja opiskelijoiden keskuuteen. Eniten käytetään hasista eli marihuanaa, mutta myös meskaliinilla on sijansa. Se ei ole salakähmäistä tai häpeilevää nurkantakana polttoa, vaan kerskailevaa, avointa erikoisuuden tavoittelua, nautintoihin hakeutumista. Aineita joiden maahantuonti ja myynti on laissa kielletty, kuuluu olevan helppo tuoda tai tuottaa esimerkiksi Ruotsista tai ostaa välittäjältä vaikkapa helsinkiläisestä baarista. Vaarallisella leikillä on oma pääpappinsa, muusikko Henrik Otto Donner, josta tässä vieressä on kuva, mutta jonka kannattajoukon suuruudesta ei ole kovin selvää kuvaa. On vain hätkähdyttävä tieto - se on kasvamassa. Marihuana on vaarattomampaa kuin alkoholi, uskottelee Donner. Marihuana aiheuttaa mielisairautta muistuttavan tilan, sanoo lääkäri."

Kannabiksen ja musiikin yhteydestä Donner toteaa Seuran jutussa seuraavaa:

"Kuunnellessani levyjä tai konsertteja huumattuna pomppivat pinnalle eri asiat kuin selvänä ollessa. Asioita katsoo eri tasolta, eri kulmasta. Olen myös soittanut aika paljon marihuanan vaikutuksen alaisena. Silloin pitemmät rytmijaksot asettuvat paikoilleen, samoin sointuväreihin ja määrättyihin yksittäisiin äänisuhteisiin kiinnittää huomiota."




Jo vuosi ennen Seuran juttua Otto Donner oli framilla Suomen kuvalehdessä psykedeelikon ominaisuudessa. Suomen kuvalehden numerossa 45/1964 on raportti Helsingissä järjestetystä keskustelutilaisuudesta, jonka aiheena oli huumausaineet. Keskustelijoina olivat tohtori Lenni Lehtimäki ja Otto Donner.

Suomen kuvalehden toimittaja Maarit Niiniluoto referoi keskustelua seuraavasti:

"Lenni Lehtimäki: Kaikkiin huumausainesiin liittyy tottumisen vaara. Alkuperäinen käyttötarkoitus unohtuu, tilalle tulee himo. Ollaan riippuvaisia lääkkeistä. Narkomania on lopullinen tila, jossa on menetetty kontrolli. Seurauksena on vaikeita psyykkisiä ja fyysisiä häiriöitä, jotka vaativat pitkäaikaista hoitoa. Minulla ei huumausaineisen takia ole ollut aihetta optimismiin.

Otto Donner: Kyllä minä ymmärrän, ettei siinä hyvin kävisi, jos alkaisin tässä pöydältä tarjoilla heroiinia. Mutta ei alkoholikaan ole hyvä huumausaine: se johtaa ikävään sammumiseen ja krapulaan, puukkotappeluihin, autohurjasteluihin jne. Miksei alkoholia kielletä ja keksitä jotain uutta, joka johtaisi miellyttävämpään humalaan. Voin suositella kahta ainetta nimittäin marihuanaa ja meskaliinia. Edellisellä on positiivisia puolia: huomaa olevansa humalassa, laskuvaiheessa tulee nälkä, eikä koko ilosta tule lainkaan krapulaa. Meskaliini taas suurentaa ja syventää taiteellisia elämyksiä, humalatilassa koetaan voimakkaita hallusinaatioita ja visuaalisia elämyksiä.

Ääni yleisön joukosta: Kyllä minä olen yrittänyt saada meskaliinia.

Otto Donner: Kyllä sitä saa.

Toinen ääni: - - - Mistä saa meskaliinia - - -

Puheenjohtaja Otso Appelqvist: Kysymys ei kuulu keskustelun piiriin."



Vuonna 1981 Otto Donner oli M. A. Nummisen kanssa Uuden Ajan Aura -lehden keskusteluhaastattelussa. Tässäkin jutussa psykedeelejä hieman sivuuttiin, musiikin yhteydessä. Reggaen virtaavan suggestiivisuuden salaisuutta pohdiskellessaan Donner, Man ja haastattelijat päätyvät "yrttiin". Oso Laakso jatkaa siitä kysymällä, mikä se yrttijuttu musiikissa sitten oikein? Siihen Otto Donner:

"Mutta siinä voi tulla sellanen vaihe, että alat tarkkailla jotain hyvin pientä asiaa, voihan se tulla rokissakin tai intialaisessa... Kun sä olet siinä sisällä niin sä alat katsoa niitä pieniä asioita... Se siirtyy just vain noin (elehtii) vähän ja meni... Mutta se saa jonkun konserttimusiikin kuuntelijan kuuntelemaan niin kuin jotain Terry Rileyn In C:tä... `täähän on kiva jutu` ., mutta se ei ole sillä lailla asennoitunut, että kuuntelisi sen toiseen kerran, koska se ei itse asiassa kuuntele todella. Tälläiselle kuulijalle siinä ei oikein tapahdu. Vaikka siinä tapahtuu helvetisti, koko ajan. Ja kuuntelee uudestaan: vielä uusia asioita. Ja jos sitä soitetaan uudestaan, niin siitähän tulee ihan eri juttu. Tämä liittyy siihen avoimeen suhtautumiseen."