King Tubby - koko tuotanto
Dub, dubstep, bass n drum, jungle... Miksauskeskeisen sähkömusiikin alkuimpulssia jäljitettäessä päädytään Jamaikalle, Osbourne Ruddock -nimisen miehen komeroon osoitteessa Dromily Road 18, Kingston. Paremmin nimellä King Tubby tunnettu Ruddock rakensi kyseiseen komeroon 60-luvun puolivälissä studion, joka oli varustettu yhdellä kaksiraitanauhurilla ja yhdellä neliraiturilla plus muutamalla efektilaitteella. Siellä hän miksasi moninaisten levytyssessioiden matskua niin suvereenilla ja luovalla otteella, että sai äkkiä kunkun kruunun päähänsä.
King Tubby aloitti uransa musiikissa jo Jamaikan rock steady -kaudella pyörittämällä omaa sound systeemiä Tubby´s Home Town Hi-Fi, jonka laitteiston hän oli pääsosin itse rakentanut. Tuohon aikaan remiksausten teko ei ollut musakuvioissa rutiinikauraa ja täten Tubby harjoittikin varsinaista pioneeritoimintaa miksaamalla levytyksistä sound systeminsä käyttöön spessuversioita, dub plateja, jollaisista 70-luvun alussa - reggaen syntymän jälkeen - tuli tunnusmerkillinen ilmiö Jamaikan musakulttuurille.
Dub-albumeja Tubby miksasi suunnilleen kaikille merkittäville jamaikalaistuottajille, kuten Bunny Leelle, Lee Perrylle, Yabby Youlle ja Augustus Pablolle. Myöhemmin Tubbysta itsestäänkin tuli levytuottaja. Hän rakensi 1980-luvulla ison studion Kingstoniin ja ryhtyi julkaisemaan musiikkia omilla levymerkeillään Firehouse, Waterhouse ja Taurus. Tämä touhu katkesi siihen kun Tubbby helmikuussa 1989 murhattiin kotiovellaan.
Legendaarisin Tubbyn mikseistä on yhteistyössä Augustus Pablon kanssa syntynyt LP King Tubby Meets The Rockers Uptown vuodelta 1974. Yhtä lailla keskeisiä teoksia ovat Bunny Lee -tuotannoista kootut dub-albumit Presents The Roots of Dub ja Dub From The Roots. Nämä kiekot sisältävät reggaen ässärytmejä (=bassokuvioita) Jamaikan huippujen soittamina ja King Tubbyn miksaamana soitot sykkivät, sähisevät ja aaltoilevat hillittöminä ja suggestiivisina tajunnallisten läpimurtojen kajahtaneena soundtrackina. Trooppiseksi minimalismiksi nämä taltioinit voisi luokitella, jos ne käsitetään biletysfunktion lisäksi myös taidepaukkuina.
King Tubby ei ole dubin "keksijä", mutta hänen miksauksensa antoivat suuntaa ja määrittivät laatudirektiivejä koko Jamaikan dub genrelle. Tubbylle on annettava kreditit myös siitä, että hänen pikkuruinen studiokoppinsa toimi opinahjona nuorelle, innokkaalle ääni-inssille, Hopeton Brownille, joka 80-luvun alussa opittiin tuntemaan huippumiksaajana nimellä Scientist. Hänen levyään Scientist Rids the World of the Evil Curse of the Vampires on käytetty pelissä Grand Theft Auto 3 ja monet muutkin hänen miksinsä ovat löytäneet tiensä erinäisten pelien taustamusaksi.
Reggaedubin tekijöiden lisäksi Tubbyn nerokkaat miksausratkaisut ovat vaikuttaneet kaikkiin dubia seuranneisiin moderneihin, miksaustaiteellisiin tyyleihin, kuten hiphoppiin, teknoon ja bass n drumiin. Tätä seikkaa korostavat monet musiikkimiehet espanjalaistuotantoa olevassa filmissä Dub Echoes. Haastateltavina on yli 40 asianosaista, mm. Robbie Shakespeare, Bunny Lee, Mutabaruka, Bill Laswell, Don Letts, Zion Trainin Neil Perch, Beat Junkies -posse ja Lee Scratch Perry. - Scratch muuten paljastaa puheenvuorossaan syyn siihen, miksi aikoinaan tuhosi Black Ark -studionsa: mesta ei ollut enää "puhdas", koska siellä oli levytysten aikana nautittu rommia, tupakkaa ja ganjaa.
Dubin varhaisvaiheiden ohella Dub Echoes kertaa tarkasti reggaen dj-tyylin liikkeelle lähdön. Sen syntymisen teki mahdolliseksi dub. Kun sinkkujen toiselle puolelle tuli tavaksi tällätä dub-instrumentaali a-puolen laulusta, oli näitä kiekkoja kätevä käyttää tansseissa levynpyörittäjien omien pölinöiden ja pulinoiden taustana. Näin monesta levynpyörittäjästä tulikin vähitellen vakinaisesti rytmeihin röpöttäviä lausunta-artisteja, toustaajia.
Dubista ja sen johdannaistyyleistä kuullaan dokkarissa monia, hauskoja ja avartavia näkemyksiä ja selityksiä. Eräs Jamaikan gettojen kasvatti kertoo, kuinka reggaen bassot olivat hänelle ravintoa hänen ollessaan nuori ja nälkäinen. Poliittinen aspekti löydetään dubista sitä kautta, että dub räjähtävine efekteineen kaikkineen horjuttaa "babylonia". Aiheellisesti dokkariin on kirjattu myös huomio siitä, että levyjen perusteella Tubbysta syntyy mielikuva jättispliffi huulessa, suuren savun keskellä mikserin hanikoita kääntelevästä dreadlock-päälliköstä, mutta Tubbyhan oli otsakaljun omaava, streitti kristitty, joka ei käryyttänyt edes savukkeita.
Enää "oikeasta" dubista ei ole kuultavissa muuta kuin menneisyyden kaikuja. Jamaikallahan dubia ei ole tuotettu yli kahteenkymmeneen vuoteen. 80- ja 90-lukujen vaihteessa dub-tuotannon painopiste siirtyikin Englantiin, jossa tyylin painopiste puolestaan siirtyi bassosta koskettimiin. Tekijöinä oli yhä useammin ehtejä engelsmanneja, kuten esim. combojen Disciples ja Alpha & Omega kohdalla.
Hengellisten ja transesdenttisten taajuuksien tavoittelu oli erityinen tendenssi 90 -luvun uus-dubissa ja se synnytti paljon sekä pakonomaisen kiihkeää marssibeattia että ohutta, itkuvirsimäistä syntikkahaikeutta. Minun korvissani esim. Alpha & Omega -duo kuulostaa kliiniseltä kelailulta ja kolinalta ilman kirkastunutta, ohjaavaa visiota. Esikuvanaan monella brittidubistilla on ollut jamaikalaissyntyinen Jah Shaka, jonka katalogista löytyy sekä tietoisuuden kalvoja poksauttelevaa, korkeatasoista aivokirurgiaa että teräshakulla kuulijan kalloa vasaroivaa robotismia.
Oma lukunsa brittidubissa ja yleensä brittireggaessa on englantilainen tuottaja Adrian Sherwood. Jo hänen On-U Sound -merkillään julkaisemiensa levyjen - yleensä mustavalkoiset - kannet poikkeavat selkeästi perinteisestä reggaekansityylistä, eikä hän musiikillisestikaan ole seurannut tuttuja uria. Sherwood-soundi on psyykkinen ja urbaani, eurooppalaisittain modernistinen. Äärimmilleen Sherwood vei linjansa muutamilla, rankoilla industry-soundeilla toteuttamillaan reggaealbumeilla. Hän on hääräillyt myös reggae genren ulkopuolella, eli remiksannut mm. sellaisia bändejä kuin Depeche Mode ja Primal Screen.
Digitaalinen tekniikka on avannut dubbailuun uusia ulottuvaisuuksia, mutta se on myös kaventanut dubin ilmaisuskaalaa. Tietyt dubille perinteisesti tyypilliset elementit on näet mahdollista manifestoida vain analogisen äänitystekniikan avulla. Kyse ei ole vain analogisen soundin lämmöstä, vaan esim. siitä, että tiettyjen instrumenttien äänitysvolyymin särölle päästämistä on tapahtunut useiden, vanhan koulun dub-levyjen studiosessioissa, mutta nollilla ja ykkösillä pelatessa soundihässäkkää ei ole ihan iisiä päästää punaiselle tai saada koko pakettia "luonnollisesti" yliohjautumaan...
Tubbyn ja muiden dub-mestareiden luomukset otettiin aikoinaan Jamaikalla ja europpalaisten reggaen harrastajien keskuudessa ilolla vastaan, mutta taustakohinaa dub kuitenkin 70- ja 80- luvulla oli. Marginaali-ilmiö. Purppurarinteellä kuunneltiin 80-luvulla ahkerasti mm. Scientistin levyjä, joilla pitkät ajat saattaa olla esillä pelkkää basson pumppausta ja virvelirummun pamahduksia tai haitsun sihinää - ja sillloin olisi ollut ihan mahdoton ajatus, että musan valtavirta voisi olla jotain Scientist/Tubby-sukuista, sähköistä sykintää ja että pelkkä bass n drum -putki voi imaista ihan perusjengin tuntikausiksi tanssimaan...
Ajat ovat siis suuresti muuttunet. Ja ajankäsitys on muuttunut. Lineaarisena viivana kohti tulevaisuutta etenevä käsitys ajasta on murtunut miljoonissa mielissä ja cyberbittinen, sähköinen säläsade saa suurenmoista vastakaikua reivaavissa massoissa. Voidaan ajatella, että 2000-luvun musan bitti-pirstaleisuus peilaa länkkäripsyyken pirstoutuneisuutta, mutta yhtä lailla se ilmentää vapautumista kellon pyörivältä kehältä ja linearisuuden latteudesta. Todellisuus on sykkivää, aika on sykkivää, ilo on sykkivää - tälläistä sanomaa dub käsittääkseni ihmiskunnalle välittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.