Jamaikalainen "shotta" Courtney kirjassa Born Fi´ Dead
Woman hold her head and cry
Cause her son had been
Shot down in the street
And died
Just because af the system
Bob Marley - Johnny Was
Laurie Gunst - Born Fi´ Dead, A Journey Through the Yardie Underworld (1995)
Cess Silvera (ohj.) - Shottas (2002 )
Bunny Wailer - Don´t Touch The President (single, 2009)
Jamaikalainen rikollispomo Chistopher "Dudus" Coke tuomitiin äskettäin Yhdysvalloissa 23 vuodeksi vankilaan. Tuomio tuli pääasiassa aseiden ja laittomien huumeiden salakuljetuksen junailusta. Donin oikeussaliin saamista edelsi pitkällinen ja verinen kamppailu Duduksen kotikulmilla, Kingstonin Tivoli Gardenissa vuonna 2010. Poliisit ja sotilaat tekivät useiden viikkojen ajan invaasiota asukkaiden barrikaadeilla ja tuliaseilla puolustamaan Tivoli Gardeniin. Kamppailun kuluessa noin 100 ihmistä sai surmansa ja Kingstonin National Arenalle perustettiin keskitysleiri, koska kaikki yli 1000 pidätettyä eivät sopineet vankiloihin.
Cokea ei koskaan löydetty Tivoli Gardenista. Hänet napattiin tien päältä naiseksi naamioituneena erään julkkispastorin auton kyydistä. Don luopui oikeudestaan valittaa siirtomääräyksestä USAan (koska pelkäsi, että hänet tapetaan sinä aikana kun hän odottaa päätöstä) ja hänet kiidätettiin saman tien jenkkeihin. Myöhemmin on käynyt ilmi, että Dudus oli piileskellyt Jamaikan hallituksen ulkomaisille vieraille tarkoittamassa Protocol Housessa. Tämä selittyy sillä, että Duduksella oli paljon ystäviä Jamaikan isokenkäisten joukossa ja yhdellä hänen yhtiöistään oli useita isoja bisneksiä vireillä Jamaikan hallituksen kanssa.
Yhteydet jamaikalaisten rikolliskoplien ja poliitikkojen välillä solmittiin jo kauan ennen Duduksen valtakautta. Itse asiassa jengit ovat poliitikkojen aikaansaannoksia. Jamaikan kahdella pääpuolueella - oikeistolaisella Jamaican Labour Partylla (JLP) ja jenkkien demokraatteja vastaavalla People`s National Partylla (PNP) - on ollut omat kriminaalit possensa jo kymmeniä vuosia. Poliitikot näet alkoivat 60-luvulla, Jamaikan itsenäistymisen jälkeen värvätä itselleen turvakaartilaisia kannatusalueidensa kovista pojista. Palkkalistoille otettiin myös karkskeja kavereita häiritsemään vastapuolueen kampanjoita. Näistä janttereista muodostui krimaaliporukoita, joiden rötöksillään hankkimista rahoista puolueet kantoivat veroa.
70-luvulla ja vielä 80-luvun alussa jamaikalaisten jengien toiminta oli näkyvästi poliittissävyistä ja väkivaltainen toiminta aktivoitui aina vaalivuoden koittaessa. Pelkästään tietyn olutmerkin juomisesta väärässä paikassa saattoi tuolloin menettää henkensä: JLP:n porukka näet kohteli kaltoin punaisella etiketillä varustetun Red Stripen juojia ja PNP:n porukat puolestaan lahtasivat Heinekenin lipittäjiä.
Amerikkalaisen Laurie Gunstin kirja Born Fi` Dead (1995) käsittelee jamaikalaisia rikollisjengejä ja niiden yhteyksiä politiikkaan. Fokuksessa on erityisesti porukka nimeltä Showers, jonka johtaja Dudus Coke oli (nimensä jengi on saanut sen tavasta kuularuiskuttaa vihollisensa kuoliaaksi). Kirjaansa varten Gunst on haastatellut kymmeniä ihmisiä Jamaikalla ja pyörinyt kuukausikaupalla Kingstonin slummeissa. Kolmasosa tutkimuksesta sijoittuu Amerikkaan, josta Showersit nykyisin suurimman osan ansioistaan hankkivat.
Rahaa on jenkkilässä taottu ganjan ja erityisesti kokaiinin ja kokaainicrackin avulla. Monen monta iltaa Laurie Gunst viettääkin informanttiensa seurassa New Yorkin ja Miamin crack mestoissa, jotka useimmiten ovat hyvin tylyjä luukkuja: rautaovella suojattuja, pimeitä kerrostaloputkia, joista saattaa putkistoinnin puuttumisen takia vessana toimia alkoviin sijoitetut muovipussit. Kirjassa haastatelluista jengiläisistä juuri kukaan ei arvosta puolueita pätkän vertaa. He vain haluavat selvitä eteenpäin ja ainut tapa selviytyä on olla säälimättömän kova ja pysyä sisällä koplassa.
Musiikilla on omanlaisensa, tiivis kytkentä jamaikalaiseen gangsterismiin. Asenteet rikollis- ja musiikkipiireissä ovat usein hyvinkin yhteneväiset - ja jamaikalaisen gangsterismin tavoin myös reggae on saanut runsaasti virikkeitä kungfu-leffoista, spagettiwesterneistä ja amerikkalaisista mafiafilmeistä. (Keskusteluun väkivaltaviihteen vaikutuksesta nuorison käyttäytymiseen tuo kirjassa paljon esiintyvä jamaikalainen Bones oman lisänsä huomautuksella, jonka mukaan valkoiset voivat katsoa Kummisetää ryhtymättä itse väkivaltaisiksi, mutta getoissa tilanne on erilainen, koska tappaminen on siellä arkipäivää ja siihen saadaan hohdokkuutta Kummisedän ja Arpinaaman kaltaisista filmeistä).
Iso liuta reggaehahmoja on ollut ja on mukana rikollisjengien puuhissa. Esimerkkeinä mainittakoon vankilasssa kuollut, yhteydestä yli 30 murhaan epäilty 70-luvun deejiipäällikkö Ranking Dread, kokaiinidiileriksi Amerikassa ryhtynyt & siellä murhattu, nuori laulajalupaus Tenor Saw ja Amerikassa lusinut tuottajalegenda Junjo Lawes, joka ammuttiin kadulle Lontoossa. Äskettäin Jamaikalla pidätettiin parhaiten hitistään Step Out tunnettu Busy Signal epäiltynä huumetrafiikista Yhdysvaltoihin.
Bob Marleyn yhteydet gettojengeihin ovat yleisesti tiedossa. Näiden yhteyksien myötävaikutuksella Kingstonissa järjestettiin vuonna 1978 One Love Peace Concert, jonka piti lopettaman väkivalta Jamaikalla. Konsertissa extaasissa tanssinut Marley kutsui kilpakumppanit Manleyn ja Seagan lavalle ja yhdisti heidän kätensä rauhan merkiksi.
Rauha oli lyhytaikainen ja näennäinen. Gunstin kirjassa em. Bones kertoo, että rauhankonsertin valolaitteiston mukana Jamaikalle salakuljetettiin USA:sta iso määrä aseita JLP:n päämiehen Edward Seagan tukijoukoille. Myös silloisen pääministerin, PNP:n Michael Manleyn väki hinkusi lisää tulivoimaa, mutta Manleyn yhteydet Kuubaan poikivat vain vanhoja, rämiä konepistooleja. Castro vieraili Jamaikalla 70-luvulla, jolloin maata johtanut Michael Manley oli demokraattisen sosialismin huumassa, mutta hän ei vakuuttunut jamaikalaisista; ilmeisesti heistä ei Castron mielestä ollut vallankumouksellista ainesta.
Kaksi vuotta ennen Kingstonin rauhankonserttia Bob Marley joutui murhayrityksen kohteeksi kotonaan Hope Roadilla ja heti sen jälkeen Marley esikuntineen häipyi saaarelta pitkäksi aikaa. Gunstin kirjassa kerrotaan, että vuonna 1978 Marley näki pihallaan Bonesin kanssa asioivan miehen, jonka tunnisti yhdeksi murhayrityksen tekijöistä. Hän kysyi Bonesilta miehen nimeä. Se oli Jim Brown. Tätä nimeä kantoi Dudus Coken isä, Lester Coke. Edward Seagan entinen henkivartija, josta oli tuolloin tullut kärkimies länsi-Kingstonissa lymyilleeseen tappajaryhmään, jota 80-luvun alussa alettiin kutsua nimellä Showers. Jim Brown kokosi itselleen miljoonaomaisuuden ja hänen valtansa oli niin suuri, että hän saattoi ampua miehen kadulla kymmenien silminnäkijöiden edessä, koska tiesi, ettei kukaan rohkenisi todistaa häntä vastaan.
Molemmat Marleyn kanssa Peace-konsertin ideoineet jengipäälliköt - Claude Massop ja Bucky Marshall - surmattiin pian rauhankonsertin jälkeen uudelleen leimahtaneessa sodassa PNP:n ja JLP:n joukkojen kesken. Kahakointi huipentui vuoden 1980 vaaleihin, jotka olivat Jamaikan historian verisimmät. Seaga peittosi silloin Manleyn ja väitetään, että samaan aikaan Seaga avasi kokaiinimarketin Jamaikalla.
Rastoja sympatiseeranneen Manleyn hallituskausi oli ollut yrtin viljelijöiden ja salakuljettajien kulta-aikaa, mutta sille tuli Seagan kaudella äkkiloppu. Seaga aloitti Yhdysvaltain tuella rankan ganjasodan ja hänen esikuntansa värväsi marihuanan salakuljetusorganisaatiota kuskaamaan Kolumbiasta kotoisin olevaa kokaiinia Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Aikaisemmin Jamaikalla tuntematonta kokaiinia alettiin kaupitella myös Kingstonin kaduilla ja siitä kokattiin halpisversio crackia, joka hetkistä myöhemmin räjäytti potin myös Amerikan mantereella.
Amerikka alkoi 80-luvulla vaatia Jim Brownia oikeuteen Yhdysvaltoihin, mutta vasta Seagan hävittyä vaalit 1988 nämä vaatimukset saivat vastakaikua Jamaikan hallintoportaassa. Vuonna 1990 Brownin pidätysmääräys peruttiin tivoligardenilaisten uhattua muussa tapauksessa lähteä Montego Bayn kaupunkiin tappamaan turisteja, mutta kaksi vuotta myöhemmin Jim Brown saatiin lopulta napatuksi. Hän kuoli sellissään odottaessaan vahvistusta siirtomääräykseen, jonka oli reklamoinut. Vankilassa syttyi tulipalo ja sen uhriksi Jim Brown joutui. Ennen sitä hän oli maininnut yhdelle vankitoverilleen, että jos hän menee nurin, niin huonosti tulee käymään myös Seagalle. Gunstin kirjassa esitetäänkin useiden ihmisten arveluita siitä, että kyseessä oli tuhopoltto, johon määräys oli annettu hyvin korkealta taholta.
Jim Brownin paikalle nousi hetkeksi hänen poikansa Jah T, joka surmattiin PNP:lle lojaalien tappajien väijytyksessä sillä aikaa kun hänen isänsä uuvutti vankilassa. Pääministeri Edward Seaga osallistui molempien hautajaisiin. Jonkun aikaa tämän jälkeen länsi-Kingstonin lukoksi tunnustettiin Jim Brownin toinen poika, Dudus Coke. Hänen astuessaan puikkoihin rikollisjengit eivät enää olleet poliitikkojen talutushinnassa, vaan itsenäisiä toimijoita, vaikka edelleenkin saattoivat tehdä rikoksillaan rahaa valtaeliitin jäsenille. Muutokseen mahdollisti Showersin kohdalla se, että liigan toiminnan painopiste oli siirtynyt Yhdysvaltoihin, josta posset eivät suinkaan lähettäneet rahaa puolueiden käyttöön Jamaikalle.
90-luvulla Ziggy Marley yritti isänsä tavoin rakentaa rauhaa vihollisjengien välille ja tämä mielessään rakennutti studion Tivoli Gardenin ja Reman kaupunginosien välimaastoon. Hän ei kuitenkaan antanut rakennusurakoita Dudus Coken firmalle ja tämän Showers posse kosti väkivaltaisilla iskuillaan Remaan.
Kokaiinin ja crackin yleistymisellä Jamaikalla oli reggaeseen kiihkoittava vaikutus ja yhtä aikaa kokkelin kanssa ilmaantuivat hakkaavat konerytmit ja aikaisempaa härskimmällä tavalla provokatooriset artistit. Siinä missä alkuperäisen roots-reggaen läpikäyvä prinsiippi ja suuri teema oli ollut "peace and love ", digireggae kääntyi 90-luvulla karkealla seksismillä höystetyksi tulen lietsonnaksi. Sadoissa biiseissä ovat jamaikalaisten dance hallien halla-ahot viime vuosina mananneet roviolle sitä sun tätä. Artistit tosin aina haastatteluissaan muistuttavat, että heidän "fyah bun" - yllytyksensä ovat retoriikkaa, jota ei pidä ottaa kirjaimellisesti.
Myös arvonimillä "President" ja "Press" tunnetun Dudus Coken tapaus on ollut inspiraation lähde lukuisille levytyksille Jamaikalla viime vuosina ja yleensä artistit tukevat biiseissään don Dudusta. Jopa reggaen kultakaartin kärkimies ja pitkän linjan rastalaulaja, Bunny Wailer on antanut äänensä kymmenien raakojen murhatöiden käskijäksi tiedetyn Duduksen puolesta singlellään Don´t Touch the President. Bunny on vakuuttanut, että hänen vaikuttimensa levytykseen eivät olleet kaupalliset eli, hän ei ole populismin tai katu-uskottavuuden asialla, vaan ihmisten puolella. Reggaepäällikön mukaan ihmisille länsi-Kingstonissa koittavat tukalammat olot kun Dudus on poissa.
Duduksen nimittäminen Bunny Wailerin kappaleen tavoin Robin Hoodiksi ei ole lopullisessa analyysissa perusteltua, mutta muuten ei voi väittää vanhan Wailerin täysin hakoteillä olevan. Presidentti piti omilla kotikulmillaan olot turvallisina, välitti ihmisistä enemmän kuin Jamaikan valtaapitävät ja jelppasi satoja, jos ei tuhansia köyhiä kansalaisia almujen, stipendien ja (laillisten ja laittomien) työpaikkojen avulla. Tähän hyväntekijän rooliinsa Dudus Coke vetosi oikeudenkäyntinsä aikana. Hän jopa lähetti käsinkirjoitetun kirjeen tuomarille, jossa ensin kertoi miten huonosti hänen perheensä on voinut Duduksen pidätyksen takia ja sen jälkeen luetteli ison liudan yleishyödyllsiä projekteja ja hyväntekeväisyystempauksia, jotka hän on rahoittanut.
Duduksen kirjeen naivius on sääliä herättävää. Miten Coken kaltainen kovanaama ja gangsteripomo saattoi kuvitella oikeuslaitoksen katsovan läpi sormien hänen elämäntyötään raakana rikollispäällikkönä saatuaan kuulla miehen ansioista asuinpaikkansa hyväntekijänä? Duduksen kirjeeseen sisältyvä ansiolista on kuitenkin karutonta kertomaa siitä missä käsissä on Jamaikan köyhän kansan hyvinvointi. Jamaikan valtaelitiin vastaus kansalaisten ahdingosta kumpuavaan ahdistukseen on kerrasta toiseen sama: lisää poliiseja ja sotilaita liikekannalle - ja jos valtion taholta jotain progressiota on ihmisten elämään tarjolla, esim. rakennuprojektien muodossa, niin resurssit kohdistetaan kulloinkin vallassa olevan puolueen kannatusalueille.
Jamaikalla Dudus Coke on ollut tunnettu henkilö vuosikaudet, mutta hän ei koskaan ole itse hakenut julkisuutta persoonalleen. Jotkut jamaikalaiset donithan ovat louskuttaneet mieluusti läppää radiossa ja teeveessä oman vallantuntonsa huumassa ja tehneet itsestään numeron missä ikinä ovat näyttäytyneet, mutta Coke oli matalan profiilin kippari. Jos Press piipahti sound systemissä hän pysytteli sivummalla, eikä halunnut mitään tervetulias -ja kunnioituskuuutuksia mikkimiehiltä. Nyt miehen ollessa maailmankuulu, niin ihme ja kumma, jos don ei kohta sanele muistelmiaan, joiden pohjalta tehdään sitten elokuva. Dudus Coken tarina on selkeästi elokuva-ainesta.
Dudus-leffaa odotellessa voi katsastaa tähän mennessä ilmestyneitä jamaikalaista rikollisuutta sivuavia elokuvia. Ensimmäinen ja kuuluisin niistä on tietysti Perry Henzellin ohjaama Harder They Come vuodelta 1972. Se demonstroi tietyn peruskaavion jamaikalaisessa elämänkentässä ja antaa värikylläisen välähdyksen "vanhasta Jamaikasta". Cess Silvera ohjaama Shottas (2002) on Harder They Comen päivitetty versio. Sen aiheena on parin jamaikalaisen, nuoren gangstan säpinät Kingstonissa ja Miamissa. Pääosassa on Bob Marleyn poika Kymani Marley, jonka pehmopornokohtaukset eivät luultavimmin rastapiireissä ole Marleyjen mainetta kohottaneet.
Eräässä amerikkalaisessa leffa-avostelussa ihmeteltiin sitä, miten Kymani Marley voi esiintyä tälläisessä verilöylyjä ja kamanvetämistä ihannoivassa elokuvassa. Oman ymmärrykseni mukaan Shottas ei kuitenkaan suhtaudu verileikkeihin ynnä muuhun ihannoivasti, vaan esittää pelkistetysti, näköisyyttä tavoittelevalla tavalla sitä todellisuutta, jossa jamaikalaiset shottat rymyävät. Kömpelyydestään huolimatta leffassa on vetoa ja jännitettä. Samat sanat sopivat Frank E. Flowersin vuonna 2004 julkaistuun elokuvaan Haven, jossa Kymani Marleylla on myös pieni rooli.
Havenissa ei pyöritä Jamaikan getoissa, vaan tapahtumapaikka on Cayman Island. Yhteyksiä Jamaikan rikollisuuteen tämä rikosdraama kuitenkin omaa. Haven on elokuvana Shottasia sofistikoituneemmin toteutettu, mutta kumpaakaan toimintateosta en uskalla suositella muuta kuin heille, joita aihepiiri ehdottomasti ja nimenomaan kiinnostaa. Jamaikalla kuvattu Third World Cop (1999) uppoaa jo niin syvälle B-sarjaan, että vain todella hardcore-Jamaika-fani saattaa kyseisestä kökköilystä kiksejä irrottaa.
Oma suosikkini po. genren filkoista on Dickie Jobsonin romanttisella saagalla sävytetty toimintadraama Coyntryman (1982).Siinä on synopsiin saatu sisällettyä aseiden ja huumeiden salakuljetusta, CIA:ta, jamaikalaista poliisibrutalismia, gangsterismia, rastafilosofiaa ja luontomystiikkaa. Osittain filmi hajoaa silppusäkiksi ja jotkut roolisooritukset menevät ylinäyttelemisen puolelle, mutta vahvan ja väkevän tiheytensä ansiosta Countrymanissa on kestävää karismaa. Soundtrack elokuvaan on koostettu pääasiassa Bob Marleyn tuotannon parhaimmistosta.
Ylimmässä kuvassa Manley, Marley ja Seaga, alakuvassa "maailman vaarallisin rikollinen" Dudus Coke
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.