Sean Connery -kauden James Bondeissa on tyylikkästi hölmöä charmia ja camp-karismaa, mutta sen jälkeiset Bondit tuomitsen tasapaksuksi toimintasoodaksi kaikki. Niiden erikoistehostepitoista ja epäelokuvallista pitkäveteisyyttä ei kukaan nimiroolin esittäjistä pelasta eikä pahenna. Silti varsinainen emämunaus Bondin tekijöiltä oli Roger Mooren pestaaminen 007:n rooliin noin 30 vuotta sitten. Eihän Moore voi olla Bond, koska hän on jo Pyhimys!
Roger Moore iskostui 60-luvulla koko tv:tä katselevan maailmaan tajuntaan Pyhimyksenä näyteltyään sitä ennen pääosaa lasten suosimassa Ivanhoe-sarjassa. Moore teki myös kaksi pitkää elokuvaa Simon Templarin eli ST:n eli Pyhimyksen roolissa.
Ennen tv-sarjaa olivat kirjat. Simon Templar on Leslie Charterisin dekkarisarjan seikkailijahahmo. Charteris kirjoitti itse Pyhimys-romaaneja vuoteen 1963 saakka, jonka jälkeen sarjaa jatkoivat haamukirjoittajat. Sekä tv-tuotannoissa että kirjoissa esiintyy Pyhimyksen logo, sädekehällä varustetu tikku-ukko. Templar käyttää tätä merkkiä touhujensa tagittamiseen samaan tapaan, kuin Zorro Zetaa ja Fantom pääkallosormuksen leimaa.
Yhtenä esikuvana Charterisilla on Pyhimystä kirjoittaessaan ollut Robin Hood. Kirjoissa Templar, entinen rikollinen, ottaa itselleen osan ryöstösaalista ennen kuin palauttaa sen rikkaalle omistajalleen, jolta Pyhimyksen nappaamat konnat ovat sen anastaneet. Konnuuksia selvittäessään Pyhimys ei kaihda kovia otteita:
... Neekerillä ei aivan yksinkertaisesti ollut aikaa ryhtyä vastustamaan ilmiötä. Sillä tuossa liikkeessä ei nopeuden ohella ollut mitään ominaisuutta, joka ei olisi ollut kouraantuntuva. Selvästi havaittava oli esimerkiksi tietty, nopea kosketus, joka varmaan oli kaikkein tuskallisimpia kouraantuntuvia kokemuksia, joita sen uhrille oli koskaan sattunut. Sen likkeelle paneva voima sai alkunsa Pyhimyksen vasemman jalan viidestä varpaasta, voima kohosi värähdellen hänen vasenta pohjettaan, kohahti hänen vasempaan reiteensä ja keräsi itseensä lopullisen voiman allon hänen lanteidensa isoista lihaksista. Sen jälkeen Pyhimyksen vartalon kiertoliike ohjasi sen toiseen kanavaan: se laskeutui pitkin oikean alaraajan pingottuvia kudoksia, kokosi uutta voimaa matkansa jokaiselta tuumalta ja purkautui aivan hänen kenkänsä kärjestä yhtä räjähtävän väkivaltaisesti, kuin puutarhaletkuun ahdetun kymmenen tonnin vesivirta purkautuu kaikkein ahtaimmasta suuttimesta. Ja juuri sillä hetkellä, kun jokainen tuon vauhdin ja painon molekyyli oli keskittynyt hänen oikean jalkansa kengän kärkeen, tuo kärki osui tarkasti kuin mittausopin avulla määriteltynä neekerin vatsan keskipisteeseen.
Kenkänsä osuessa Simon kuuli mehevän mäiskähdyksen ja näki miehen horjahtavan taaksepäin, aivan kuin hän olisi joutunu nopeatehoisen muurinsärkijän tielle. Vinkuva pihahdus äkillisesti tyhjentyvistä keuhkoista säesti mäiskähdystä ja päättyi ähkäistyyn murahdukseen. Sen jälkeen neekeri näytti sulavan maantien pintaan kuin ylettömästi lämmitetyn lieden lähelle pantu voiveistos ...
(Leslie Charteris - Pyhimys on kovaa valuuttaa)
Pyhimys-sarjafilmin tunnelmia ei tuosta katkelmasta tunnista. Tv-sarjassa Pyhimys antaa kyllä hänkin nyrkkiensä nakuttaa ja pysssyn paukkua, mutta enemmän hänen pärjäämisensä perustuu nokkeluuteen ja oveluuteen kuin rankkaan väkivaltaan. Toisinaan Pyhimys vetääkin tappelukohtaukset läpi virne silmässä tai muuten vain iisillä säädöllä. Panttivankia vapauttaessaan hän saattaa samalla napostella konnien kidnapatulle tuomia voileipiä, ja jos viholaiset hyökkäävät kesken illallisistunnon Templar nappailee herkkupaloja pöydältä taiston tuoksinassa. Savukkeita (joissa on valkoinen filtteri) ja drinkkejä Pyhimykseltä kuluu tasaista tahtia, mutta hengästymättä ja valppaana hän silti häärii pelipaikoilla. Pyhimys tosin mieluimmin autoilee kuin juoksee yhtäkään ylimääräistä mailia.
Pyhimys pukeutuu liivipukuun ja solmioon, viihtyy gurmeeravintoloissa, coctail partyissa, hienostokartanoissa ja taidegallerioissa ja matkustelee jatkuvasti eri puolilla maailmaa: monet jaksot alkavatkin joltain lentokentältä tai hotellin aulasta. Poikamainen huumori yhdistyy herrasmiehen elkeisiin Pyhimyksen karakteerissa ja ns. kaunottaria on yleensä kuvassa mukana siellä missä Templar tarpoo. TV-sarjassa Simon Templaria ei esitellä kriminaalina oikeastaan olleenkaan. Hän vaikuttaa omia lakejaan noudattavalta, kosmopoliittilta seikkailijalta, joka tuntee kaikki tärkeät ja rikkaat henkilöt ja on sekä poliisien että rosvojen tuttu.
Pyhimystä tuotettiin aikoinaan 118 jaksoa, joista YLE esitti 72 vuosina 1963 - 1969. Sarjan päättymisen jälkeen Simon Templarin fanit eivät jääneet täysin tyhjän päälle, sillä vuonna 1970 Pyhimys alkoi ilmestyä Suomessa sarjakuvalehtenä. Tämä aina vuoteen 1984 asti julkaistu lehti sisälsi kiitettävän vauhdikkaita ja näpsäköitä seikkailuja Martin Salvadorin kuvittamina. Muitakin - vähemmän osaavia - piirtäjiä käytettiin ja sen takia tiettyjen Pyhimys-lehtien numeroista löytyy aika kökköä. vähintäänkin valjua piirrosjälkeä.
Pyhimyksen tv-seikkailuja on jo vuosia ollut saatavina jykevinä, tyylikkään näköisinä dvd-bokseina. Levyjä kannattaa napsia esiin laatikoista yhtä hillityllä otteella kuin keksejä englantilaisilla teekutsuilla. Sarjafilmin tarinat ovat sinänsä nastoja, mutta sapluunan sukeutuneisuuden takia sarjasta ei maratonistuntoihin tarvittavaa magneettisuutta tarpeeksi säteile. Puvustus, lavastus, värit ja miljööt ovat kuitenkin suloista staffia joka jaksossa ja nyt niitä katsoessa koskettaa tietysti myös menneen maailman lumo.
Pyhimyksen kaltaiset, ilman sidosryhmiä toimivat veijariseikkailijat ovat nykyajan dekkarijutuissa vähissä. Tämän päivän etsivä- & agenttiviihteen yksinäiset sudetkin ovat turmeltuneita ja stressaantuneita pahoja poliiseja ja työnantajansa kanssa jatkuvasti kahnauksissa olevia, äärimmäisen väkivaltaisia ja ahdistuneita agentteja. Eivät nämä Medusan verkossa rimpuilevat jackbauerit ole yhtään sen realistisempia hahmoja kuin Templarkaan, mutta syvempiä ne ovat. Pyhimys on puhdasta POPpia, pelkkää pintaa. Siinä missä 24 reflektoi länsikulttuurin ympärivuorokautista stressiä Pyhimyksen seikkailut ilmentävät kuuskytlukulaista rentoutta ja Kennedy-henkistä optimismia. Tätä kautta voidaan ymmärtää, että Pyhimykset ovat vuonna 2012 klassikkopoppia.
Koko Pyhimyksen elämän siedettävä keveys on kateissa vuoden 1997 Pyhimys-elokuvasta. Sillä ei nimen lisäksi ole muuta yhteyttä originaaliin Pyhimysmaailmaan. Astetta ansiokkampi tekele leffa olisi saattanut olla, jos pääosaa olisi Val Kilmerin sijasta näytellyt politiitinen pyhäinjäännös ja alati itsevarma showmies Paavo Väyrynen. Onhan Pate ilman silmälaseja vähän Roger Moore -Pyhimyksen näköinen. Ainakin sama pilke, viidenkymmenen vuoden viiveellä, Paten silmään on ilmaantunut. Jollain tasolla mennyt maailma siis aina palaa näyttämölle. Ilman veijareita ja pyhimyksiä ei täällä jakseta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.