Florinda Donner - Being-In-Dreaming
Carlos Castaneda (1926- 1998) kirjoitti kirjansa, eli elämänsä ja myös kuoli suurenmoisen salaperäisyyden vallitessa. Hänestä ei ole olemassa kuin pari valokuvaa ja miehen elämänvaiheet ovat osittain tuntemattomat. Castaneda "häivytti menneisyytensä" (valehtelemalla ja vaikenemalla) aivan kuten hänen kirjoissaan opasti maagisen tiedon tien kulkijoita intiaanitietäjä, naguaali Don Juan Matos.
Don Juanista Castaneda kirjoitti alun perin antropologin ominaisuudessa - ja hankki kolmannella tutkielmallaan, Matka Ixtlaniin, tohtorin arvon - mutta mitään todisteita Matosin olemassaolosta ei ole ja lisäksi Castanedan teokset sisältävät paljon sellaista yliaistillista havainnointia, jota lukijan on vaikea todentaa. Kirjoja voi tietysti lukea vain tekijänsä mielikuvitukseen ja transkendenttisiin näkyihin ja oivalluksiin perustuvina kehityskertomuksina yksilön tajunnan laajentumisesta. Astraaliset näkymät ovat kirjoissa kuitenkin niin syvällisen väkeviä ja Don Juanin opetukset siinä määrin uniikkeja, kosmisia ja universaalisti osuvia, että väkisinkin alkaa miettiä mistä lähteestä tämä saaga oikein pulppuaa ...
Entistä merkillisemmäksi Castanedan tarina kääntyi 90-luvun alussa, jolloin Castaneda paljasti, että hänen lisäkseen Matosin noitakoulua oli käynyt samaan aikaan kolme naista. Heistä kaksi on kertonut asiasta myös julkisuudessa. Taisha Abelar kirjassa The Sorcerer´s Crossing - A Woman´s Journey (Penguin Compass, 1992) ja Florinda Donner kirjassa Being-In-Dreaming - An Initiation into the Sorcerers´ World (HarperSanFrancisco, 1991). Molemmat kirjoittajat olivat Castanedan rakastajattaria ja Florinda Donner oli lisäksi 90-luvulla hetken aikaa naimisissa Castanedan kanssa. Noitanaiset katosivat pari päivää Castanedan kuoleman jälkeen, eikä heistä ole sen jälkeen havaintoja.
Kummankin kirjan rakenne on samanlainen. Sallimuksen oikusta naiset saavat Meksikossa matkustaessaan kontaktin muinaisen intiaanisamanismin perinteeseen - noitien omilla käsitteillä ilmaistuna: naiset "pyydystetään" noitapiiriin. Taisha Abelarin kertomuksessa pyydystäjä on Clara-niminen meksikolaisnainen, jota Abelar seuraa syrjäiseen taloon, jossa majailee mm. Manferd-koira joka ei olekaan koira.. ja jossa oudot tapahtumat seuraavat toinen toistaan.
Iso osa kirjoituksesta käsittelee Abelarin meditaatioharjoituksia ja tämä säätely on kuin buddhalaisuutta, johon on yhdistetty new age samanismia (jota Castanedan omat kirjat eivät mielestäni suoranaisesti edusta). Jos ei ole lukenut yhtäkään Carlos Castanedan kirjaa, ei pelkästään tämän teoksen perusteella pääse täysin jyvälle naguaalien filosofiasta ja energiaopista, eikä Abelarin kirja myöskään omaa riittävästi itsenäistä kantavuutta filosofisessa mielessä.
Taisha Abelarin kerronta on jäykähköä ja kirjan henkilöt vailla abstraktia ja konkreettista ydintä. Abelarilla ei ole samaa, briljanttia taitoa tarinoida ja värittää mielen maisemia kuin oppi-isällään. Sorcerer´s Crossingista puuttuu psykedeelisen heräämisen hehku. Kertomus tuntuu kankean näytelmälliseltä, liian asetelmalliselta. Epäuskottavinta kirjassa on se äkkinäisyys, jolla Taisha Abelar vaihtaa melko tavallisen elämänsä täysipäiväiseen magian opiskeluun ja omaksuu noitien elämänymmärryksen. Sen mukaan ihmisten maailmaan kuuluminen ei ole oleellista, eikä noitia kiinnosta ihmisten moraalisuus, moraalittomuus tai amoralisuus, vaan kaikki heidän energiansa "virtaa uusien polkujen tutkimiseen".
Käytännössä uusien polkujen tutkiminen tarkoittaa kirjassa mm. pitkiä, hiljaisia istuntoja luolassa, jossa Abelarin on tarkoitus puhdistaa mielensä menneisyydestä ja rutiineihin takertumisesta. Hän hakee "vapautta ihmisyydestä", johon kuuluvat ainakin "Jumala, hyvä ja paha, pyhimykset, Neitsyt ja Pyhä henki" - ja johtoteesi tässä työssä on:
If our warehouse are going to remain filled to capacity with desires, feelings, ideas and objects of our human inventory, where is our freedom then?
Ensimmäinen asia, jonka Abelar oppii on se, että naguaalinoituus on kaikkea muuta kuin rituaaleja, loitsuamista ja mysteerisiä kulttimenoja. Myös Florinda Donnerin kirjassa pesäeron tekeminen norminoituuteen on tärkeä teema. Donnerin noitaopasnainen ilkkuu hänelle: "Sinä haluat laulaa. Sinä haluat olla yhtä luonnon kanssa. Sinä haluat yhteisyyttä veden henkien kanssa. Sinä haluat paganismia. Jotain romanttista näkyä noitien toimista ... " Tämän kaiken sijasta noitien elämässä on kyse "hypystä tuntemattomaan". Castaneda itse sai alkuvauhtia tähän loikkaan Juan Matosin tarjoamista psykoaktiivisista voimakasveista, mutta Donnerin ja Abelarin kertomuksiin yrtit ja sienet eivät sisälly.
Samoin kuin Abelarilla myös Florinda Donnerin kirjassa on paljon maagista teatteria: mystisiä enteitä, yhtäkkiä ilmestyviä ja katoavia hahmoja, henkilöiden muodonmuutoksia naisesta mieheksi tai toiseksi naisolennoksi jne. Näihin tapauksiin ei läheskään aina ole saatu ladattua todellista merkityksellisyyttä ja siksi niissä on trikkailun, kikkailun makua, joka tylsyttää tarinoinnin terää.
Donnerin kirjan viimeinen kolmannes - Castanedan, uuden naguaalin astuttua esiin - on teoksen dynaamisin ja jäntevin osuus. Kuvauksissa tapahtumista ja keskusteluista, joissa Castaneda on mukana, on hyvin vahva naguaalin läsnäolon tuntu. Kyseiset kohtaamiset on joskus oikeasti koettu tai sitten Castaneda on sanellut tekstinpätkiä Donnerille kirjoittamisprosessin aikana 90-luvulla.
Being-In-Dreaming -kirjassa on joitakin hyviä tiivistelmiä Don Juanin / Castanedan opetuksista. Naguaaliperinteen noitia kuvataan uhkarohkeiksi uuden todellisuuden etsijöiksi, jotka ovat jättäneet maalliset murheet taakseen. Yleensä tälläiset ihmiset ovat mystikkoja ja pyhimyksiä, uskonnollisia ihmisiä - mutta "naguaalit eivät ole sen paremmin mystikoita kuin pyhimyksiä, eivätkä missään tapauksessa uskonnollisia ihmisiä. Naguaalit ovat maailmallisia ihmisiä ilman viipalettakaan maallisia huolia". He elävät maagisessa maailmassa, joka on yhtä aikaa myytti ja unennäköä ("Myytit ovat erikoislaatuisten uneksijoiden unennäköä").
Sekä Donnerin että Abelarin kirjassa "unennäön taito" on se nagualismin elementti, johon erityisesti syvennytään. Varsinkin Donnerilla tulee vahvasti esiin myös feminiinisyyden asema naguaalinoitien maailmanselityksessä. Kirjan mukaan naisille monet noituuden ulottuvaisuudet aukeavat vähemmin ponnistuksin kuin miehille. Florinda Donner saa myös kuulla, että naisnoidan ei ole hyvä olla kaunis, sillä kauniiden naisten tulemiset ja menemiset huomioidaan aina, mikä on ristiriidassa sen kanssa, että naguaalinoidat haluavat pysyä huomaamattomina.
Oman erityissäväyksensä Being-In-Dreaming´lle antaa se, että kirja kuvaa taitekohtaa naguaalimyytissä. Castaneda on kertonut olleensa Don Juanin opastuksessa vuodesta 1960 vuoteen 1973, jolloin Don Juan lähimpien samaaniseuralaistensa kanssa teki maagisen voimahypyn vuoren laelta ja katosi äärettömyyteen, siirtyi totaalisesti "toiseen huomioon". Tällöin Castanedasta itsestään tuli naguaali, oman noitapiirinsä guru, ja tätä muutosta Florinda Donnerin kirjan loppuosa paljolti setvii. Tosin tiedossa olevien elämäkertatietojen mukaan Donner opiskeli 70-luvun alussa tiiviisti antropologiaa Los Angelesissa.
Ennen Being-In-Dreamingia Florinda Donner teki kaksi - enemmän tai vähemmän tieteelliseen kenttätyöhönsä perustuvaa - kirjaa venezuelaisesta samanismista. Donnerin tekstistä huomaakin hänen olevan Ablelaria kokeneempi kirjoittaja. Erityisen taidokkaiksi kirjailijoiksi kumpakaan maagia ei voi kuitenkaan kehua ja vain vähäisessä määrin ne laajentavat Castanedan kirjojen visiota. Tietoa ja tietoisuutta naguaalioppien juurista ja lähteistä kirjat eivät lisää, pikemminkin ne vaan hämmentävät keitosta, nostavat esiin lisää ihmetystä ja kysymyksiä.
Kuva Castanedan lähipiirin elämästä laajenee, jos noidattarien kirjojen lisäksi tutustuu myös Castanedan ensimmäisen vaimon - josta virallisesti erosi vuonna 1973 - Margaret Runyan Castanedan tilitykseen A Magical Journey with Carlos Castaneda: Life with the Famed Mystical Warrior ja Castanedan rakastajattaren, Amy Wallacen muistelmiin: Sorcerer´s Apprentice - My life with Carlos Castaneda. Molempien vaimokkeiden mielestä Castaneda - samoin kuin jokainen nainen hänen noitapiirissään - oli jakautunut persoona ja patologinen valehtelija. Tämä ei kuitenkaan estä Margaret Runyania ja Amy Wallacea arvostamasta Castanedan kirjoja ja hänen vilpitöntä pyrkimystään tavoittaa täyttymys magian soturina.
Mainiota taustoitusta em. muistelmille antaa espanjalaisen Carmina Fortin eriskummallinen, absurdi haastattelukirja, joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Carlos Castanedaa tapaamassa (Unio Mystica, 1996). Teos on kasattu muistiinpanojen perusteella, koska Castaneda kielsi nauhurin ja kameroiden käytön. Se esittelee nopeasti mieltään muuttelevan miehen, jonka suusta tulee vuoroin kohteliaisuuksia, vuoroin rivouksia. Jokaisesta omasta kirjastaan Castaneda kertoo ottavansa itselleen 257 tekijänkappaletta. Hauska Fortin kirjaama detalji on myös se kun Castaneda kertoo käyneensä aivan sattumoisin Helsingissä vuonna 1985 yhdessä Florinda Donnerin kanssa. "Kun saavuimme perille, oli hirmuisen kylmä."
Carmina Fortin opuksessa kerrotaan, että Federico Fellini oli Castanedan ystävä ja hänen oli tarkoitus tehdä elokuva kirjasta Matka Ixtlaniin. Aihehan on varsin elokuvallinen ja Fellini & Castaneda olisi ollut huima yhdistelmä, mutta silti on hyvä, että leffahanke raukesi. Ei jokaisesta kirjasta tai isosta ilmiöstä tarvitse väsätä elokuvaa, t-paitaa ja kahvimukia. Sitä paitsi, onhan olemassa Alain Tannerin upea, ankara elokuva Valovuosien päässä, Les Années lumière, vuodelta 1981, joka on kuin ei-psykedeelinen variaatio Castanedan kirjojen esittämästä myytistä. Castaneda-kultista itsestään on jenkeissä tehty ainakin kaksi tv-dokumenttia, joissa molemmissa Donnerin, Abelarin ja muiden noitien mysteeriset äkkikatoamiset ovat vankasti framilla.
Florinda Donner (vas) ja Taisha Abelar 70-luvun alussa.
CARLOS CASTANEDAN JÄLJILLÄ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.