Arto Melleri - Pääkallolipun alla (Otava, 2010)
Jarkko Laine ilmaantui suomalaiseen kirjallisuuteen 60-luvun puolivälin jälkeen "Marxin ja Coca-Colan lapsena". Arto Melleri oli siihen aikaan kirjoittamista harrastava jannu, joka koki ajan murroksen Pohjanmaalla herännäisseurojen virrenveisuun ja Hendrixin kitaroinnin ristitulessa - ja Jarkko Laine oli hänelle suuri sankari; "hänen tapansa kirjoittaa on jättänyt lähtemättömät jälkensä siihen miten minä kirjoitan", Melleri tunnustaa yhdessä päiväkirjatekstissään.
Varsinkin Mellerin varhaisimmista runoista löytää lainemaisia vivahteita, mutta erityisen suoran sukulaissuhteen Jarkko Laineeseen omaa Mellerin kollaasimainen saaga Ruissalon rockfestivaaleilta, nimeltään 1000 Watin sähköinen legenda. Se olisi voinut olla Mellerin kolmas kirja, koska saatuaan kaksi tarinaa - Meno-paluu (1970) ja Liftarien yö (1973) - julki nuorille kirjoittajille omistettussa Kontakti-sarjassa Melleri tarjosi kyseistä tekstiä painettavaksi. Se ei kuitenkaan ylittänyt kustantamon julkaisukynnystä, vaan sen sijaan ilmestyi jatkokertomuksena nuortenlehti Introssa vuonna 1974, Tapsa Rantasen kuvittamana.
1000 Watin sähköinen legenda sisältyy yli 700 sivuiseen tiiliskiveen Pääkallolipun alla. Opukseen on koottu Mellerin kaikki proosateokset ja lisäksi otos eri lehdissä ilmestyneitä novelleja ja aikaisemmin julkaisemattomia päiväkirjamerkintöjä ja tekstiluonnoksia. Teos siis täydentää toista samanmoista järkälettä, Arto Mellerin Runot, joka tuli rotaatiosta vuonna 2008.
Kirjasta selviää, että Melleri koki ahdistumiseen asti stressiä siitä, että hän ei saanut (aikuisiällä) romaaneja syntymään. Tai syntyihän yksi, Tuomiopäivän sävärit. Mutta sehän onkin epäromaani: löyhää tunnelmointia ilman koko jutun kattavaa kaarta ja dynaamista rakennetta. Suomalaisen kirjallisuuden historiassa Sävärit on kuitenkin ensimmäinen - ja toistaiseksi ainut näin laaja ja vakavaa lajia oleva - yritys kuvata huumekulttuuria.
Huumausaineiden vaikutus kuultaa vahvasti läpi koko Mellerin tuotannosta. Hänen runoudelleen on erityisen leimallista todellisuuden näyttäyminen ikään kuin hasiksen savupilven läpi katsottuna astraalisena tapahtumana. Melleri kertoikin hamuilevansa kirjoituksissaan värähteitä, joissa "metallit sulavat" ja "kaikki läpäisee ja hohtaa valoa". Tämähän on silkkaa Blavatskya! Melleriä eivät kylläkään teosofiset, eivätkä mitkään muutkaan opilliset systeemit kiehtoneet ja varsinaisen uskonnollisen mystiikan kerros on hänen tuotannossaan ohut, lähes olematon. Jotenkin kuvaavaa on, että kerran Melleri tokaisi minulle, että Suuren saagan sepittäjä Ior Bock "on huonoa mainosta kannabikselle". (Nyt kun ajattelen Mellerin penseyttä Bockia kohtaan, minulle tulee mieleen, että Melleri ehkä koki Iorin ikään kuin antiteesiksi ja "kilpailijaksi" runolaulaja Vimpelin Väinämöiselle, jonka juttuja hän lasna pääsi kuuntelemaan; pari levyäkin tehneen Vimpelin Väinämöisen resitaatioissa kun oli aina taustalla harras kristillinen viritys päinvastoin kuin pelsepuupimaisella Iorilla).
Kannabis oli Mellerille henkistä ja fyysistä polttoainetta, jota hän tankkasi itseensä vuosikymmenien läpi riippumatta siitä, mikä hänen elämänsä paikka ja taso kulloinkin oli ("en oo koskaan polttanut tötsyjä niin turvallisessa mestassa kuin Pressanlinnan vessassa", Melleri kehaisi raportoidessaan minulle osallistumisestaan itsenäisyyspäivän karkeloihin 1987.)Pääkalloantologiaan sisältyy joskus 80-luvun alussa syntynyt kirjoitus Vanhankaupanvintissä lukemassa Pekka Lipposen seikkailuja, jossa käsitellään laajasti kannabiksen osuutta Mellerin elämässä. Tässä tekstissä hän väittää, että ilman hampun polttamista "en olisi näin sovussa itseni ja maailman kanssa" ja heti perään: "Kannabis tekee ihmiselle pitkävaikutteisesti hyvää siinä missä esim. viina, heroiini tai amfetamiini tekevät pitkävaikutteisesti pahaa ja lyhyellä tähtäyksellä parantavat oloa ..."
Kuten tunnettua on, kova krääsäkin tuli Mellerille tutuksi. Samoin kuin pilvi myös muut huumausaineet, mukaan lukien alkoholi, olivat runoilijamestarille ainakin käytön alkuvaiheessa psykokirurgisten havaintojen hakemista ihmisyyden syövereihin ja samalla, aineisiin liittyviin alakulttuureihin ja rikollisuuteen. Syksyllä 1981 hän kertoi minulle vähän ylvästellen vetäneensä Albert Järvisen kanssa heroiinia Tukholmassa, mutta lievensi heti leuhkimisen vaikutelmaa lisäyksellä: "se oli puhtaasti aineiston hankkimisen takia". Samana vuonna Melleri tietääkseni nuuskasi ensimmäisen kerran kokaiinia. 80-luvulla hän innostui myös hallusinogeeneistä ja vieläkin enemmän amfetamiinista ja lopulta vielä sitäkin enemmän viinasta.
Kannabista sivuavassa essessään Melleri kirjoittaa pitkään vuonna 1976 hamppuherätyksen kokeneesta Veltto Virtasesta. Melleri kertoo arvostaneensa nuorena Velttoa paljon. - Itse asiassa arvostus oli molemmin puolista. Muistan näet 70-luvulta parikin sellaista hetkeä, jolloin istumme lattiatasossa asunnossani - minä, Veltto ja Rekku Rechardt - ja lausuimme ulkomuistista, Tupu, Hupu ja Lupu - tyyliin otteita Mellerin & kumppaneiden kirjoittamasta Pete Q -näytelmästä: " ... Te sanotte: Pete Q oli laulaja, laulaja joka lauloi Kadotetun Ajan Kantaattia "...
Velton Pete Q -innostus meni niin pitkälle, että hän alkoi heittää sellaista läppää, että näytelmä kertoo itse asiasta hänestä. Veltto myös yritti levitoida yhden Pete Q.n esityksen aikana kunnes poistettiin salista. Tälläiset jutut ärsyttivät Melleriä suunnattomasti. Vanhankaupanvinttimuisteloissaan hän ei niihin viittaa, mutta tekee kyllä muuten selväksi tympääntymisensä vanhaan toveriinsa ja oppi-isäänsä: "Mitä Veltolle tapahtui, siitä voisi kirjoittaa kokonaisen romaanin.... Vuosi vuodelta hän on alkanut muistuttaa enemmän kylähullua, maalaiskylän miestä, jolla on ikiliikkuja liiterissään, ja hän sekosi jotenkin julkiseen rooliinsa, rupesi jonkinlaiseksi Ylivainioksi ja kansanvalistajaksi." (Mielipidettään Virtasen "poliittisesta" toiminnasta Melleri tuskin koskaan muutti, mutta vähän ennen Mellerin kuolemaa miesten välit kuitenkin tietämykseni mukaan korjaantuivat Virtasen tehtyä yllätysvierailun A. Mellerin residenssiin).
Arto Melleri oli runojensa näköinen boheemi ja ikuinen romantikko. Boheemisuus ei kuitenkaan hänen kohdallaan tarkoittanut laiskuutta ja velttoutta. Eivät laiskimukset jätä jälkeensä tälläisiä kirjallisia tiiliskiviä! Melleri oli omistautunut kirjallisuudelle ja kun työn aika koitti sitä tehtiin kolmessa vuorossa. Tämä tulee ilmi myös monista, usein hyvin itsekriittisistä tilityksistä, joita Pääkallolipun alla -kirjaan on painettu. Melleri pystyi omasta mielestään vain hetkittäin saavuttamaan niitä taiteellisia tavoitteita, jotka hänen mielessään kajastelivat. Suuret pyrkimykset valahtivat alas Mellerin onnettomuuden myötä. Ennen vammautumistaan hän ehti kuitenkin luoda sivukaupalla uniikkia sanataidetta, jossa kohtaavat modernit mytologiat, romanttinen mysteerisyys,ja huikea arjen transponointi; runoutta, joka hienoimmillaan on intensiivisellä selvänäköisyydellään vavahduttavaa ihmisyyden ja mielen röntgeniä.
Melleri-kollaasi: KARI KOSMOS
PS. Piakkoin Otavalta tulee Arto Melleri -elämäkerta: Rojua rakkauden valtatiellä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.