Bob Marley, Tale of the Tuff Gong: Iron - Lion - Zion (1994)
Rolling Stones Voodoo Lounge (1995)
Woodstock 1969 - 1994 (1994)
Erinäiset popparit ovat vuosien varrella esiintyneet myös sarjakuvasankareina. Suurimuotoisin projekti tältä alalta on Beatles-elokuva Yellow Subramine, jossa John, Paul, George ja Ringo seikkailevat animaatiohahmoina. Yllä olevat Rolling Stones -ruudut ovat Suosikin numerosta 10/1968. Suosikki julkaisi aukeaman otoksen sarjakuvasta, jonka "teki lukijamme mister Moon".
Marvel Comicsin jo kuopattu alamerkki Marvel Music julkaisi 90-luvulla nipun musa-aiheisia sarjakuva-albumeja. Ensimmäisenä julkaisulistalla oli sarjakuvaksi muutettu Bob Marley -elämäkerta kolmessa osassa: Iron, Lion, Zion. Tosin taitaa olla niin, että kolmatta jaksoa ei todellisuudessa ikinä ilmestynyt. Kahden ensimmäisen Marley-sarjiksen hankinta oli niiden ilmestyessä Euroopassa kiven takana ja nykyisin niitä ei taida saada muuta kuin enintään nettihuutokaupoista ym. vastaavista osoitteista.
Iron Zion Lion vetää Marleyn elämäntapahtumia esitellessään mutkat suoriksi ja joitakin aika kummallisia painotuksia tarina sisältää. Suuresti hämää myös sarjakuvan kieliasu. Se että Jamaikan sankareiden puheenparsi on vaihtunut patuaasta englantiin on ymmärrettävää, mutta epätodellisen jäykkää ja muodollista on dialogin kieli. Paikallisväriä ei suuremmin säteile kuvituskaan: Jamaikan polttava lämpö, gettojen likaisuus ja ihmisten säpinöiden väkevyys eivät stripeistä kunnolla välity. Jotkut otokset ovat kuin vanhasta lastenkirjasta. Kaiken lisäksi sarjiksen Marley ja muut henkilöt ovat hyvin vähän jos ollenkaan näköisiä.
Marley-sarjakuvan pehmeän laveasta ja särmättömästä visuaalisesta tyylistä poikkeavat vain muutamat ruudut. Marleyn ensimmäinen saapuminen Tukholmaan esitetään kuin laskeutumisena Gomoran irstaaseen hämärään. Visiossa on yhtälaista jyrkimpien Batman-kuvitusten kanssa. Piirrokset ovat Gene Colanin käsialaa ja käsikirjoitus Charles Hallin. Iron-vihkon esipuheena on Bonon intoutunut tribuutti Bob Marleylle, jonka Bono resitoi kun Marley nimettiin jenkeissä Hall of Famen jäseneksi.
Marvelin Rolling Stones -sarjakuvakirjan kirjoittaja ja kuvittaja on David McKean, englantilainen valokuvaaja, muusiikko ja piirtäjä, jolla on plakkarissaan mm. iso kasa levy-ja kirjakansikuvituksia.
Hänen Voodoo Loungensa ei edusta perinteistä sarjakuvakerrontaa, vaan on enemmänkin graafinen fantasia, kollaasimainen, fotorealistinen, ilman suoranaista juonta oleva visualisointi Rollareiden Voodoo Lounge -albumin teemoista ja tunnelmista. Kuvat - usein eroottissävyiset - ovat kyllä tyylikkäitä, ja etäisiä ja kylmiä myös. Niihin on miksattu pätkiä Voodoo Loungen teksteistä. Kokonaisuutena esitys staattinen ja itseään toistava. Ehkä Paltereiden vanhemman materiaalin pohjalta olisi syntynyt vähän räväkämpää jälkeä...
Marvels Musicin julkaisuihin kuuluvat lisäksi mm. sarjikset Alice Cooperista ja kantritähti William Ray Cyrusta. Oma lukunsa on Mort Toddin ja Charles Schneider suunnittelema ja Pat Reddingin piirtämä Woodstock 1969-1994. Se ei ole animoitua historiaa, vaan iloista, hippihenkistä science fiction -sarjakuvaa. Jutun lähtöpisteenä on Cyberbia, vuonna 2969. Sieltä lähtee neljän nuoren retkikunta aikamatkalle Woodstockin rock-festivaaleille. Zak ja kumppanit vetävät festivaaleilla heti alkajaiksi huonoa happoa, koska kuulevat sitä koskevan varoituksen liian myöhään. Sen jälkeen he diggailevat musaa, palloilevat ympäriinsä, näkevät lapsen syntyvän pusikossa ja lopulta saavat teknologiallaan aikaan loppumattoman rankkasateen. Cyberbian jengi starttaa sadetta pakoon takaisin omaan aikaansa - mutta piipahtavat välillä vuoden 1994 Woodstockissa. Siellä 60-luvun hippikamppeisiin sonnustaunut porukka herättää kovasti haloota, mutta vaikka kuosi on festarikansalla muuttunut ja Metallica rulettaa, aikamatkaajat havaitsevat fiiliksen olevan yhä peace and love.
Martin I. Greenin ja Bill Sienkiewiczin 128 sivuinen Voodoo Child, Illustrated Legend Of Jimi Hendrix on loistelias työ, jonka arvon painoa vielä lisää kirjan oheistuote, Hendrixin kotiäänitteitä sisältävä cd. Sen sisältö on Hendrix-keräilijöille tuttua, mutta virallisesti aikaisemmin julkaisematonta materiaalia.
Greenin käsikirjoitus on yllätyksetön, mutta sisältyy siihen huomattavasti enemmän draaman kaarta ja fiiliksien väkevyyttä, kuin Marvelsin Marley - ja Rollarit-sarjiksiin. Bill Sienkiewiczinin kuvitus on upea. Hän loihtii Hendrixin ja 60-luvun maailman esiin eeppisen runollisena ja psykedeelisinä kuvatrippinä ilman, että toistaa 60-luvun psykedelian tavanomaisimpia visuaalisia fraaseja.
Soittotapahtumia kirjassa on runsaasti ja Jimin biisien lyriikat kulkevat kuvien rinnalla läpi teoksen. Siten olisikin ollut suotavaa, että Sienkiewicz olisi tehnyt enemmän harppauksia kitaramessiaan soundien ja runouden visualisoinnin suuntaan.
Grateful Deadin Jerry Garcia oli sarjakuvafani ja vuonna 1991 hänen myötävaikutuksellaan perustettiin Grateful Dead -sarjakuvalehti, jota alkoi kierrätyspaperille painattaa pitkät perinteet underground-julkaisujen alalta omaava Kitchen Sink Press. Ensimmäinen numero sisälsi visuaaliset tulkinnat mm. Deadin biiseistä Terrapin Station ja Casey Jones. En ole tätä enkä sen jälkeenkään ilmestyneitä numeroita nähnyt, mutta ymmärrykseni mukaan kaikki sarjassa julkaistut sarjakuvat perustuivat Deadin musiikkiin.
Grateful Dead Comix jäi lyhytikäiseksi projektiksi ja numerot ovat olleet jo vuosikaudet loppuunmyytyjä. Toivon mukaan Dead-sarjikset tekevät vielä jossain muodossa paluun eli menevät uusiksi printtaukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.