tiistai 14. elokuuta 2018

TERRY RILEY FLOWssa: Gandalf Valkoinen soitti välähdyksiä tuntemattomasta

Sanomalehti London Sunday Times valitsi Terry Rileyn vuonna 1969 yhdeksi niistä 1000 henkilöstä, jotka "tekivät 1900-luvun".  

2000-luvulla Terry Riley on yhäti merkittävä musiikin näkijä ja tekijä. Tämä oli helppo havaita kun 83-vuotias Riley konsertoi poikansa Gyanin kanssa vuoden 2018 Flow-festivaalissa.




Säveltäjä, kosketinsoittaja Terry Rileyn erityisyys liittyy paljolti hänen  taitoonsa rakentaa sävelistä kristallihelmipelejä, joissa sisäkkäisinä ja rinnakkaisina sekvensseinsä ja moduuleina väpättävät ääniatomit heijastavat ja tanssittavat toinen toistaan kuin konsanaan universumin ilmiöt jumalaisessa Indran verkossa. Terry Rileyn taiteellista erikoislaatuisuutta on yhtäältä myös se luonteva suvereeniteetti, jolla hän taittaa toisiinsa intialaisen ragan ominaisuuksia ja länsimaisia musiikkiajattelua.

Riley aloitti musiikilliset kokeilunsa jo 50-luvulla, jolloin hän hankki elantonsa kapakkapianistina. 60-luvulla LSD laajensi hänen käsitystään musiikista ratkaisevalla tavalla ja ensimmäinen uuden vision manifestaatio - Baba Rileyn legendaarisin teos In C - ilmestyi 1964. Siitä on sanottu, että se oli minimalismia ennen kuin koko termi oli vielä käytössä. Rileyn ekstaattinen ja maaginen minimalistisuus ei kuitenkaan muistuta paljoakaan esim Philip Glassin varhaisteoksien olemusta futuristisen koneajan viileänä soundtrackina, eikä minimalismi ole ylipäätään tyhjentävä määre In C:lle tai - varsinkaan - kaikelle sille musiikille, jota Terry Riley on In C:n jälkeen luonut.


70-luvulla Riley ryhtyi opiskelemaan intialaista klassista musiikkia oppaanaan kirana-laulun mestari Pandit Pran Nath, jonka edustamaa vokaalitraditiota pidetään 5000 vuoden ajan suullisesti mestarilta oppilaalle siirtyneenä jatkumona. Pran Nath sanoi ettei hänen musiikkiaan olisi olemassa ellei sillä olisi pyhimysten siunausta. Myös Riley ajattelee musiikin olevan lahja pyhimyksiltä ja pyhyydestä, virtausta jumalallisesta lähteestä.

Pohjois-intialaisen musiikin vaikutteita kuulee  jo 1969 ilmestyneellä, suurelta osin Rileyn skaalaimprovisaatioihin perustuvalla albumilla A Rainbow in  Curved Air. Riley soittaa tällä, myöhemmin klassikon aseman saavuttaneella levyllä, sähköurkujen lisäksi kahta erilaista sähköcembaloa, saksofonia ja lyömäsoittimia.




Terry Rileyn kolmas, virallinen, sooloalbumi  Shri Camel on Rileyn musiikillisten intentioiden kauneimpia kukintoja ja uraauurtava elektronisen minimalismin ja intialaisten musiikkioppien kohtaaminen. Riley kehrää erikoisviritteisillä Yamahan sähköuruilla mielen tilaan psykedeelisiä sisäavaruuden maisemia, astraalisia energiaviivastoja ja mystistä iloa pulppuavia metafyysisiä kudelmia. Musiikin voi kokea integroitumisena absoluuttitietoisuuden värähtelyn dynamiikkaan - spanda´an kuten sitä Kashmirin Shaivismissa kutsutaan - tai yhtä hyvin ylväänä ja lyyrisenä  minättömän tajuisuuden sutrana.  Shri Camel  sisältää monikerroksellista mikrointervallien säkenöintiä ja vitaalin pulssin pyörittämää prosessimusaa, jota tarkkaamalla voi omien havaintojeni mukaan virittää mielen ja hermoston energiat erittäinkin korkeille virkistystaajuuksille.

70-luvun jälkeen Riley on saattanut hyvin monenlaisia teoksia julki. Songs for the Ten Voices of the Two Prophet sisältää Prophet 5 -syntetisaattorin säestyksellä resitoituja, livenä äänitettyjä, mystisiä koraaleja. The Harp of New Albion on iso flyygelillä soitettu sooloteos. Salome Dances for Peace´n Riley sävelsi Kronos Kvartetille, jonka tekemä levytys teoksesta oli 1989 ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi nyky-taidemusiikin sarjassa. Kaikkiaan Rileylta on julkaistu kolmisenkymmentä albumia.




"Enpä olisi ikinä uskonut että Terry Riley tulee joskus Suomeen", virkkoi rokkitaiteilija Jukka Nousiainen konsertin alkamista odotellessamme. Niinpä. Papa Rileyn piiri on pyörinyt vuosikymmeniä ja täällä Härmässä me Rileyn ystävät ollaan pyöritty hänen solaarisen soundiseparaattorinsa uloimmilla kehillä - kunnes yhtäkkiä, sallimuksen oikusta,  piirin pyörittäjä, kosminen urkupillipiipari on täällä! Hän näyttää pitkässä parrassaan ja löysissä hippivaatteissaan torkuilta herätetyltä tontulta, mutta soiton alettua tulee pian ilmi, että flyygelin ääressä istuu Gandalf Valkoinen, velho ja maestro, Herra Musiikin henkilöitymä ja avatar ... Puhdasta, ikään kuin itsetöntä musiikkia hän teki. Lempeästi, keskittyneesti ja vakavasti. Juhlallisia sävyjä soitossa toistui yhtä runsaasti kuin ketteriä svengejä ja taivaallista tilulilua.

Gyan Riley on sisäistänyt hyvin isänsä musiikillisen ajattelun ja vuorovaikutus Papan kanssa oli rentoa, nopeaa, välitöntä. Terry Rileyn värähteet olivat sound streamin lähde, mutta statistin ja mukailijan rooli Gyanin osa ei konsertissa ollut. Gyanin kitaroimat hypnoottiset ja sähköiset ornamentit, luupit, murtosoinut ja sävelsarjat eivät olleet Terryn teemojen passiivista värittämistä, vaan aktiivista, luovaa, suggeroivaa, särmikästä ja kekseliästä musiikin virtauksen ohjaamista ja laajentamista.

Konsertti oli eräänlainen, minimalistinen, Terry Riley showcase. Siellä kuullut improvisaatiot sitoutuivat melko väljästi toisiinsa. Suunnilleen jokainen soitto merkitsi siirtymää eri tyyppiseen dynamiikkaan ja virtaukseen.  Flyygelin ohella käytössä oli iso melodica, jota puhaltamalla Riley viritti itsensä resitoimaan yhden kymmenminuuttisen pätkän intialaista ragaa. Papan sormien maaginen kosketus loihti melodicamelodioihin kiehtovan ja mystisen pinnan, joka ei ihan iisi saavutus ole melodican kaltaista instrumenttia näpelöitäessä. Keikan melodicajaksot olivat itse asiassa draiviltaan ja moodiltaan kaikkein lähimpänä Rileyn varhaisten klassikkolevytysten sakraalia ja eteeristä, itäisellä aaltopituudella tremoloivaa aksenttia ja värettä. 

Terry ja Gyan Rileyn konsertti oli samalla tavalla historiallinen tapahtuma kuin mitä ovat olleet esim Jimi Hendrixin, Miles Davisin ja Ravi Shankarin vierailut Suomessa. Tämä oli tajuttu monella taholla, sillä populaa konserttiin tuli tuvan täydeltä. Paikallaolijat tuntuivat ottavan isän ja pojan improt ilon ja kunnioituksen vallassa vastaan. Hienoa että näin kävi - mutta vielä upeampaa olisi ollut, jos konsertilla olisi ollut pitempi kesto, vähintäänkin toinen tunti. Ajan ulkopuolisia välähdyksiä ehdittiin kuitenkin kokea nytkin.






And then all wars ended / 
Arms of every kind were outlawed and the masses gladly 
contributed them to giant foundries in which they were melted down and the metal poured back into the earth / 
The Pentagon was turned on its side and painted 
purple, yellow, and green / 
All boundaries were dissolved / 
The slaughter of animals was forbidden / 
The whole of lower Manhattan became a meadow in which unfortunates from the Bowery were allowed to live out their fantasies in the sunshine and were cured / 
People swam in the sparkling rivers under blue skies streaked only with incense pouring from the new factories / 
The energy from dismantled nuclear weapons provided free heat and light / 
World health was restored / 
An abundance of organic vegetables, fruits and grains was growing wild along the discarded highways / 
National flags were sewn together into brightly colored circus tents under which politicians were allowed to perform harmless theatrical games / 
The concept of work was forgotten

Terry Riley - kansiteksti levyllä A Rainbow in Curved Air





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.