Haloo! Virtanen kusessa!

Virtanen - Haloo! (Love Records, 1974)
Veltto V - Kusessa (Love Records, 1976)



Virtasen debyyttilevy Haloo! on se, minkä monet luulevat Hurriganesien Roadrunnerin olevan: Suomen raivokkain rockalbumi. Levy on huima esitys silläkin tavalla, että kiekkoa kuunnellessa ei tarvitse laittaa aivoja narikkaan, koska kovasta kohkaamisesta huolimatta Virtasen musa sytyttää mentaalisia lamppuja. Haloo! on poikkeuksellisen älyllinen rokkilevy, kuten oli sen seuraajakin, Uusi jääkausi uhkaa.

Soundeiltaan tämä Tapio Korjuksen tuottama LP ei ole lähimainkaan onnistunut, mutta bändin rankka asenne iskee sumuisen, diskanttirähjäisen äänityksen läpi, samoin laulusolisti Moog Konttisen tulkinnallinen karisma ja Hohdin Holmin kiivaasti ja tanakasti takomat rummut.

Monet Virtasen lätylle laitetuista luukutuksista ovat sarjakuvamaisesti toteutettuja, piilotajunnallisia palapelejä ja sitä tietä avoimesti maanisen seksuaalisia vyörytyksiä. Levyllä lauletaan Atominartusta, jonka "giljotiinissa putoaa monen pää", halutaan "nai-nai-nainen mekaaninen, joka on vau-vau-polijin mun tunteiden" (Sesam), yllytetään mimmiä kehittämään Ikiliikkujaa, kunnes lopulta rääytään kurkku ruvella, Elvis-kaiku päällä: "en jaksa enää kauempaa, en jaksa enää kauempaa, lopeta jo, lopeta jo, lopeta jo, Lopeta!" (Olipa kerran Rog). Oma vitsikkyytensä vedoissa on, mutta ei tämä silti huumorihommaa ole laisinkaan, ei edes sillä tavalla kuin esim. Juice Leskisen kohdalla oli.

Elektroninen xtaasi on myöhemmän, punkkareiden Pohjalla-tulkinnan kautta tullut albumin kappaleista tunnetuimmaksi. Räväkkä pala se on ja biisin kruunaa Veltto V:n tyylikkäästi minimalistinen kitarasoolo. Harley Davidsonin puolestaan huipentaa Esa Kotilaisen pitkä syntetisaattorivisionti. Hottentottilaulu on liian pitkä, yhden kuuntelu kestävä kuulokuvahupailu. Toinen cover, Whon My Generation eli Mun sukupolvi on - suttuisasti miksattunakin - ikuisempaa matskua, mutta keikoilla bändi soitti tästä aiheesta huomattavasti hehkuvampia versioita. Runollisimmillaan Virtasen meininki on sähäkässä, lyriikoissaan suurenmoisen kohtalokkaita kuvia kieputtavassa Itsemurhalentäjässä: "Hän on itsemurhalentäjä, piste pilvien seassa ... Hän on kamikazzelentäjä, hän ei tunne enää pelkoa, kuin salama hän iskee alas taivaalta... räjähdykseen päättyy taivaanhaukan tie, voitonsanoman hän jumalilleen vie". Huippumatskua, kuten myös hillitön avausura Clark Kent ja Haloon cd-versiolle mahdutetut sinkkubiisit 20 j.J.D.. ja Lolita.

Monta kertaa Virtanen-yhtyeen tuotannossa muuten pullahtaa pinnalle himo nuoreen lihaan. Lolita perustuu Vladimir Nabokovin pedofilia-aiheisen romaanin teemaan ja Sesamissa Moog julistaa, että "ikäsi ei merkitse mitään, jos vain tunnet itsesi valmiiksi, niin tule!". Nykyisin tämän tyyppisiä tekstejä vähän vierastetaan ja Velttokaan ei satunnaisilla keikoillaan enää laula Elektronisen xtaasin "sähköisestä neitsyestä", joka on "lahja minulle", vaan "sähköisestä neidosta". Sen sijaan Hottenttilaulua - joka tämän päivän vinkkelistä katsottuna omaa tiettyä rasistista tendenssiä - kansanedustaja Virtasella on ollut pokkaa lallatella täysin rinnoin perussuomalaiselle yleisölle.



Haloon takakansi on muunnelma Hurriganesien Roadrunnerin sisäkannen kuvasta. Asialla sama tekijä: valokuvaaja Risto Vuorimies:


Virtasen hajoamisen ja aivan erityyppisen, Moogin luotsaaman KontraVirtasen syntymän jälkeen Veltto V levytti akustisen sooloalbumin Kusessa - eli tarinoita kehityskaudelta koirasta kissaan, äänitys jälleen Mikrovoxilla, tuottajina Atte Blom ja Dave Lindholm. Kyseistä albumia pidän Veltto Virtasen taitelijauran pääteoksena ja huippukohtana. Sen jälkeen Velton (keltainen) takki biisintekijänä tyhjeni ja miehen rokkivibat tulivat äkkiä loppuun herutetuksi

Veltto Virtasen kotimaisia huippumuusikoita yhteenkoonut Heru-yhtye ei koskaan tavoittanut Virtasen hyvän ja pahan tuolle puolen rynnivää, primitiivistä hurjapäisyyttä, vaan teki siistein soundein kuivahkoja läpilukuja kuivahkoista kappaleista. Tahdon-levyllä Velton biiseistä oli tullut itsetarkoituksellista verbaalivoimistelua ja rasittavan saarnaavalla tavalla messiaanista anarkistiagitaatiota, johon henkeä ei olisi edes Moog Konttinen saanut hengitettyä, saati sitten Veltto, jota ei tosiaankaan rockvokalistina voi pitää. Herua seurasivat soolona julkaistut, kuplettimaiset uhvot ja Niilo-ylivainiot, jotka kuulostivat kuin Juicen rustaamilta junnuvainiopastisseilta. Kusessa-julkaisun jälkeisestä tuotannostakin erottuu edukseen vain pari yksittäistä teosta, joista tässä mainittakoon vuonna 1982 Beibillä ilmestynyt Äidinmaa, joka sekin oli parhaimmillaan Velton telkkuun virittämänä performancevideona. Siinä esityksessä oli jälleen jännittävän kreisiä, piilotajuista väreilyä , samanhenkistä kuin Velton kolmella ekalevyllä, mutta nyt vaan korkeimmille vapaan (Wilhelm) Reichin asteikon lukemille räjäytettynä.



Kusessa-kappaleet ovat Nietzschen, Spenglerin ja Max Stirnerin filosofoinnille sukua olevia, individualismia julistavia prinssi henkipaton lauluja. Aatteelliset virikkeet tulevat julki heti avauskappaleessa Vaeltaja: "Kaiken suhteuttaa voin omaan mittaani, mä jonka koin/Kaikkeen haluan hukkua pulputen vain hurjaa naurua... Olen vaeltaja, jolla on määränpää: /lopetan kun kokea en voi enempää". Biisi on samanhenkinen kuin Haloon eteerisesti popahtava Kulkuri ("hän ei ole niin kuin kukaan meistä, hän ei ole mitään, hän ei ole mistään, hänen on tulevaisuus" ...), mutta Vaeltaja puhuu jo ensiriveistään lähtien selkeämmin nietzscheläisellä aksentilla, yli-ihmisen eli, ihmisen ylittämisen aihelmaa hipoen "Vain hetken vuoristossani lipsuu levottomat jalkasi / Kuin tähtiin minuun kurkotit vaikka syyni varmaan oivalsit".

Velton laulut ovat olemukseltaan kosmisia ja yhtä aikaa erittäin egokeskeisiä. Superegoilu ei kuitenkaan estä Virtasta olemasta myös lyyrinen ja herkkä. Velton honottava, eläytyvä laulu ja haparoiva kitarointi synnyttävät intiimin ja välittömän tunnelman, johon paikoitellen tuo mystistä kuulautta vanhan Virtasbasistin, Porski Toivosen nokkahuilu. Velttoilua kauneimmillaan ovat rakkauslaulut Tähtiä täynnä ja Sinä olet sade. "Sinä olet sade, minä olen outo kasvi, juurrun hitaasti"... (Minulle tästä stykestä tulee aina mieleen yksi kevään päivä vuonna 1975: olin silloin koululainen vielä ja sallimuksen oikusta ajauduin erään seurueen matkassa silloisen suosikkini Juice Leskisen asunnolle Tampereella. Juicen lisäksi siellä oli paljon muuta bändiporukkaa koolla ja kun avasin yhden huoneen oven siellä istuivat sängyn laidalla kitarat sylissä Veltto V ja Mikko Alatalo, jolle ensiksi mainittu opetti Sinä olet sadetta. Alatalohan levytti siitä myöhemmin oman versionsa.).

Laulut on osoitettu "tyyt-tyyt-tyypillisille", joita kehoitetaan pysymään "erossa meistä perkeleistä" ja toisaalta yhteiskunnan henkisestä horroksesta heränneille uuden etsijöille. Heitä Veltto opastaa laulamalla: "Eteenpäin! - se ei riitä, ala nousta ylöspäin". Kappaleessa Veltto ratsastaa jälleen tuleva psykologian ammattilainen hahmottelee metodiikkansa: " ... mä yritin sen ajan tekeen asioita / ja sanoin, että hoida itse omat vammas / puhumalla asioiden selvittäminen/ on etuoikeus vain rohkeiden." Suoraviivaisemmin psykiatriaan kytkeytyy kappale Suuri taikuri Freud, jossa Veltto tutkii freudilaista käsitystä, jonka mukaan ... "olen seksuaalinen automaatti, jonka ainoa tehtävä on sublimoida". Velton laulaa, "Suuri taikuri Freud sahas naisen kahtia sirkkelillään, heitti sitten yläpään menemään".

Kusessa-levyn cd-versiolla on LP-materiaalin lisäksi kuusi demoa kappaleista, jotka olivat ehdolla albumille. Yksi niistä on Kööpenhaminan vapaakaupungin mukaan nimensä saanut Christiania. Se kuuluu Virtasen 70-luvun hasisherätyksen huumassa syntyneisiin lauluihin, joita Veltto väsäili siihen aikaan liukuhinnatahtia asenteella "jo riittää hirsipuut - hampunpolttajat eivät naruja kaipaa" (en kylläkään muista niistä kuin yhden - biisin, jossa ensin mantrattiin nopeasti "liba-liba-liba-liba" ja sitten puhkuttiin "afga, afga, afga" ja sitten mentiin "rokkoon" jne.). Äänitystaso demoilla on surkea, mutta kiintoisan, dokumentaarisen lisän nämä luonnokset kattaukseen antavat.


Veltto V performoi Äidinmaata tv:ssä.