Arto Tuovinen - Me hiivimme öisin (WSOY, 1953)
Ernest Thompson Seton - Kaksi partiopoikaa (WSOY, 1960)
Hauskaa, että joku muukin vielä muistaa puhelinnumeron, joka oli perheemme käytössä 70-luvulla: 14586. Heikki Marjasen kirjassa tähän numeroon vastailee pikkuveljeni Keke. Kirja siis perustuu Hessu Marjasen omiin varhaisnuoruuden säätöihin Reippaiden Poikien riveissä.
Hessu ja Keke ovat 14-vuotiatia partiolaisia, Hessu vartionjohtaja; molemmat heput tykkäävät vaeltaa luonnossa ja oleilla partiolippukunnan majalla. Itseään ja muita piristääkseen he järjestävät retkillään oman ja naapurilippukunnan scouteille ylimääräisiä sydämen tykytyksiä tuottavia jujuja. Pojat nostavat salaa retkiporukoiden fillareita puiden oksille, siirtelevät tavaroita ja pelottelevat maastoon leiriytyneitä jannuja monin eri tavoin. Romaanin alaotsikko - Amazonin arvoitus - viittaa kirjan sivuilla tämän tästä holtittomasti kaahailevaan Volvo Amazoniin, jonka ympärille kertomukseen on yritetty kehittää jännityselementtiä ja koko opuksen mittaista kerronnan kaarta.
Marjasen kirjassa kuvataan koulupojan silmin maailmaa, jossa termi "isku kultasuoneen" on käytössä silloin, kun Hessu saa käsiinsä kilpailevan partiolippukunnan vartioneuvoston kokouksesta tehdyn pöytäkirjan. Siitä näet selviää mm. Mänkijät-lippukunnan leiriohjelma, josta on kirjan voimakaksikolle hyötyä jäynien suunnittelussa.
Kirja on sanailtu vanhahtavaan, ihanteelliseen ja viattomaan poikakirjatyyliin, joka sopii kyllä; menneestä maailmastahan Hessun tarinointi kumpuaa. Vanhahtavuus antaa kirjoitukselle tiettyä "uskottavuutta" sekä nostalgista viehätysvoimaa, mutta potku kerronnasta uupuu. Löysiä on liikaa.Tiivistämisen varaa tekstissä olisi ollut huimasti.
Esikuvina Hessu Marjasen työssä ovat olleet Arto Tuovisen kirjat Me hiivimme öisin ja Lare panee toimeksi (Karisto, 1956). Vuonna 1968 kuollut Arto Tuovinen oli lehtimies, kääntäjä ja kirjailija, joka kirjoitti kasan nuortenkirjoja ja jännitysromaaneja. Teoksensa Me hiivimme öisin hän aloittaa näin:
"Nuori partioveljeni! Suljehan hetkeksi silmäsi! Kuvittele autio, lumeton, vaivaiskoivuja kasvava suomaasto. Syystalven illan raskas hämärä lepää seudun yllä. Tuuli vinkuu ja raskaat pilvet ajautuvat taivaalla kuin lumisadetta enteillen, vaikka maa on vielä alaston ja musta.
Kaksi harmaisiin tuulitakkeihin pukeutunutta toverusta taivaltaa halki tuon pimenevän maan. Kummankin selässä on suuri reppu ja niiden päällä keinahtelevat Amerikan armeijan ylijäämävarastosta ostetut makuusäkit. Kaulassa heillä on tummansiniset partiohuivit.
Esimmäisenä kulkeva poika on kookkaampi kuin toverinsa ja hänen varusteensa ovat jälkimmäisen varusteita paljon runsaammat ja moninaisemmat. Hän on tämän kahden pojan retkikunnan johtaja. Hänen nimensä on lyhyesti vain Lare. "
Lare hiippailee kumppaninsa kanssa jonkun retkillä tai leirillä olevan partiolaisjoukon lähettyvillä ja tekee niille erilaisia jäyniä. Yölliset ilotulitukset ja muu räjäyttely ja partioveljien "kidnappaukset" ovat Laren ja kertojaminän perusjuttuja - mutta kuten kirjan takaliepeessä huomautetaan: "Heidän kepposensa eivät koskaan ylitä leikin rajaa".
Me hiivimme öisin kertoo myös siitä, kuinka Lare ja kumppanit toimivat kirjassa poliisn apuna pontikankeittäjiä kiinniotettaessa. Onnistuneen operaation jälkeen partiolaiset saavat viranomaisilta kehoituksen hävittää pontikkatehdas maan tasalle ja näin innosta hihkuen tehdäänkin.
Nuorena Lare-kirjat olivat minulle varsin mieluista luettavaa ja kyllä niiden kyytiin edelleenkin vaivatta pääsee, huomasin juuri. Tuovinen oli naseva sanankäyttäjä, jolla oli kyky loihtia raikkaita, luonnonläheisiä tunnelmia hiivittiin yössä sitten kesällä tai talvella. Raitis ilma suorastaan tulvahtaa kasvoille kun kirjan avaa ja sen mukana tulee aimo annos menneiden vuosien poikaenergiaa.
Amerikkalaisen Ernest Thompson Setonin Kaksi partiopoikaa on partiokirja vain suomenkielisen nimensä puolesta. Teoksen alkuperäinen nimi on Two Little Savages, kaksi pientä villiä. Tosin on tällä vuonna 1903 julkaistulla kirjalla oma yhteytensä partiotouhuihin. Thompson näet tapasi vuonna 1906 Englannin vierailunsa yhteydessä lordi Baden-Powellin, joka Thompsonin ideoista vaikutteena alkoi kehittää partioliikettä, johon Thompsonkin itse myöhemmin Amerikan päässä osallistui.
Kaksitoistavuotias Jan on suunnattoman kiinnostunut intiaaneista, metsistä, eläimistä, rohdoista, kasveista ja kaikenlaisista luonnonilmiöistä. Hänet lähetetään kesäksi maalaistaloon kesätöihin. Siellä hän tutustuu poikaan nimeltä Sam ja saa tilaisuuden muutta tämän kanssa vähäksi aikaa metsään, jonne he rakentavat tiipiin. He myös valmistavat itselleen jouset ja nuolet, sulkapäähineet ja muut intiaanielämään tarvittavat vermeet.
Jan ja Sam ovat siis eräänlaisia larppaajia. Heidän larppinsa vaan kestää useamman viikon ja siihen sisältyy pieni kaistale oikeaa seikkailuakin. Kirja esittelee sekä sanoin että kuvin intiaanien peruja olevia erätaitoja. Savumerkit selvitetään, linnun nylkeminen ja täyttäminen neuvotaan, mokkasiinien tekeminen myös jne. Kiintoisaa käytännön tietoa siis melkein kelle tahansa. Itse luin tämän kirjan alle 10 vuoden iässä ja opin sen avulla, kuinka koiranjäljen mittaamalla voi laskea koiran säkäkorkeuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.