torstai 9. tammikuuta 2014

KÖYHÄN REGGAE-BASISTIN BLUES

When we started out there was no money at all. Bob didn´t even have a bicycle, whereas I had three cars and stopped what I was doing with the Hippy Boys and Lee Scratch Perry to do the thing with Bob, Bunny and Peter together as Wailers. That was through we were giving praises to the Almighty. It was a God works, a Rasta works, human rights t´ing we were doing and we sing and play music like " get up stand up for your rights" and "how good and pleasant it would be to see the unification of everyone". It seems the Marleys have forgotten these words of wisdom, and because of the cash, they got blindfolded. Now they´re trying to make us look like we are the bad guys for taking them to court.

Aston Family Man Barrett

John Masouri - The Story of Bob Marley´s Wailers, Wailing Blues (Omnibus Press, 2008)
Joe Jurgensen - Bob Marley - The Complete Annotated Bibliography (Haras Publishing, 2009)


Reggaen ykkösbasisti, Aston "Family Man" Barrett, kävi vuonna 2006 oikeustaisteluun Island-yhtiötä vastaan tarkoituksenaan saada kymmeniä miljoonia rojaltteja ja tekijänoikeuskorvauksia Bob Marleyn kanssa tekemistään levytyksistä. Family Man hävisi jutun ja hänelle lankesi kuluja maksettavaksi noin miljoona euroa. Bassokunkku menetti talonsa Floridassa ja Jamaikalla ja noin 50 lapsen isästä tuli kertaheitolla köyhä kundi.

Lähes 600 sivuinen The Story of Bob Marley´s Wailers, Wailing Blues kokoaa yhteen ne vuodet, asiat ja tapahtumat, joiden perusteella Aston Barrett katsoo taloudelliset vaateensa oikeutetuiksi. Tarinan kirjoittanut John Masouri (Family Man itse on käytännössä luku-ja kirjoitustaidoton) keräsi aineistoa kirjaansa varten n. 10 vuotta. Hän matkusti Barrettin mukana kiertueilla Amerikassa ja ympäri Eurooppaa ja teki tuntikaupalla haastatteluja Family Manin ja muiden asianosaisten kanssa.



Family Man Barrettin (s. 1946) ura muusikkona on suunnilleen yhtä pitkä kuin reggaen historia. Wailing Bluesin laaja selostus reggaen varhaisvaiheista onkin kiintoisaa luettavaa juuri siksi, että bassokulttuurin kehityshistoriaa käsitellään nyt reggaen kulmakiviin kuuluvan muusikon näkökulmasta.

Barrettin ensimmäinen bändi Hippie Boys pantiin pystyyn 1968 ja siinä rumpalina oli hänen veljensä, one dropin messias, Carlton Barrett. Lempinimensä "family man" Aston Barrett sai noihin aikoihin, koska hänet opittiin tuntemaan hemmona, joka organisoi sessioita, pitää yhteishenkeä yllä, huolehtii soittajien ja laitteiden kuljetuksista jne.

Aston ja Carlton Barrettista tuli Bob Marleyn luottomuusikoita 70-luvun alussa. Tuolloin levytettiin Lee Perryn tuottamat, Wailers-trion klassikoalbumit Soul Rebels ja Soul Revolution, joiden materiaalia julkaistiin myöhemmin mm. otsikolla African Herbsman.

(Kappaleeseen African Herbsman antoi muuten inspiraation eräs jamaikalainen sotilas, jolla oli aina Angolasta tuotua ganjaa poltettavanaan. Hän pyörähti silloin tällöin Kingstonin Green Door -saluunassa ja saattoi silloin antaa aseensa Family Manille tutkittavaksi siksi aikaa, kun kääräisi spliffin ja asettui kuuntelemaan musamaailman uusimpia kuulumisia.)

Wailersien pitkäaikainen kosketinsoittaja Wire Lindo kuvaa nuoria Wailerseja omalaatuisiksi, psykedeelisiksi tyypeiksi, "joilla oli tapana tehdä omat kenkänsä". Wailers-kolmikkoa Bunny, Peter ja Bob kavahdettiin 60-ja 70- luvuilla yhtä paljon kuin heitä arvostettiin. Miekkoset eivät hakeutuneet ehdoin tahdoin tappeluihin, mutta heillä oli tiukat ilmeet, aggressiiviset läpät ja elitistinen attituudi.

Lähipiirinsä keskuudessa Bob Marley tunnettiin myöhempinäkin vuosina omanarvontuntoisena miehenä, joka kiivastuessaan käytti herkästi nyrkkejään. Reggaen kuninkaan ympärillä liehui paljon getoista kotoisin olevia hurjapäitä, jotka suhtautuivat häneen "donina" ja Marleylla oli ilmeinen tarve myös täyttää näiden kovanaamojen odotukset.

Family Man sanoo Marleyn vetäneen monta kertaa turpaan mm. amerikkalaista valokuvaajaa Lee Jaffea, joka pyöri pari vuotta Marleyn ja Wailersien porukoissa. Näistä pahoinpitelyistä Jaffe ei mainitse mitään omassa kirjassaan One Love: Life with Bob Marley and the Wailers. Ei myöskään siitä, kuinka Marley ja Tosh nöyryyttivät Jaffea laittamalla hänet luuttuamaan lattioita.



Marleyn ensimmäisen Island-albumin, Catch a Fire, julkaisua edeltävän levytydiilin tekivät Bob, Peter ja Bunny, mutta Family Manin mielestä hän ja veljensä Carlton olivat jo tuolloin osa kombinaatiota The Wailers. Heille sanottiin, että he voivat allekirjoittaa sopimuksen Islandin kanssa myöhemmin, mutta näin ei koskaan käynyt. Bob Marley kuitenkin laittoi levyistään ja konserteistaan saamansa tuoton puoliksi itsensä ja Barrettien kanssa ja Barrettit puolestaan maksoivat omasta osuudestaan prosentit muille muusikoille.

Chris Blackwellin mukaan sopimukset Islandin kanssa koskivat vain Bob Marleya. Barrett-veljekset olivat hänen ja myös Rita Marleyn mielestä vain "sessiomuusikoita", joilla ei ollut oleellista vaikutusta Bob Marleyn musiikkiin. Tätä lausuntoa vasten sotii se, että Barrettien osallistuessa Peter Toshin Legalize It -levyn tekemiseeen, LP:n kanteen laitettiin maininta siitä, että Barrettit soittavat levyllä Islandin luvalla.

Monet aikalaistodistukset jo ennen tätä kirjaa ovat tehneet selväksi, että Aston Barrettilla oli alusta asti tärkeä osuus Bob Marleyn & The Wailersin musiikin luomisessa. Hän kehitteli biiseihin bassokuviot, rykäisi riimin jos toisenkin ilmoille, teki sovituksia jne. Family Man on myös merkitty LP-julkaisujen levytystiedoissa mm. kappaleiden Want More ja Who the Cap Fit tekijäksi (Tosin Marleyn ensimmäisiin levyihin laitettiin useita muitakin henkilöitä laulujen tekijöiksi, koska näin Marley sai kierrettyä hänelle epäedullisen kustannussopimuksen velvotteita).

Useat muutkin henkilöt kuin Aston Barrett osallistuivat Marleyn nimissä olevien laulujen muotoutumiseen. Kirjassa Family Man vahvistaa jamaikalaisen näyttelijän ja valokuvaajan, Esther Andersonin väitteet siitä, että hän oli mukana I Shot the Sheriffin lyriikoiden kehittelyssä. Lisäksi suoraan Esther Andersoniin sanotaan viittavan laulussa lauseen: "Every day I plant the seed, you kill it before it grows". Anderson ei näet tullut raskaaksi heidän suhteensa aikana, koska Anderson käytti e-pillereitä, jotka söivät Marleyn siemenen.

Oikeudenkäynnissä Rita Marley tyrmäsi täysin Aston Barrettin väitteet osallisuudestaan Marleyn biiseihin sanomalla, että Barrett ei omaa laulujen laatimiseen tarvittavaa kyvykkyyttä. Tylyssä lausunnossa piilee totuuden jyvänen. Family Man on kyllä kiistaton taituri bassokuvioiden alalla ja hän on monilla reggae-kiekoilla todistanut osaamisensa sovittajana ja sessioliiderinä, mutta itsenäisenä biisintekijänä hän ei ole ikinä loistanut. Ei 60 -ja 70 -luvuilla, eikä sen jälkeen The Wailers Bandin parissa.

Osa Family Manin kertomuksista koskien esim. Marleyn laulujen alkuperää kuulostaa epäuskottavilta. Hillittömin on väite, jonka mukaan 70-luvun lopulla Marley teki yhdessä silloisen naisystävänsä, Cindy Breakspearen, kanssa matkoja Torontolaan, jossa hän osti itselleen lauluja "eräältä dreadilta".

Lisäksi on niin, että Family Manin omatkin sanomiset Wailers-asioista ovat vuosien varrella muuttuneet. Tästä esimerkkinä lausunnot koskien Survival-albumia. Carlton Barrett näet paljasti amerikkalaisen rumpulehden haastattelussa 80-luvulla, että toinen Survival-LP:n sivu ei ole Wailersien pakkaama, vaan soittajina ovat mm. Mikey Boo, Sidney Guisse ja Val Douglas. Kysyessäni asiasta Family Manilta - ensin Jamaikalla 1988 ja toisen kerran Tampereella 90-luvun alussa - hän hämmästeli moista väitettä ja vakuutti Wailersien soittavan läpi levyn.

John Masourin kirja todistaa, että asianlaita on juuri niin kuin Carlton Barrett kertoi. Syitä vierailevien muusikoiden käyttämiseen Survivalilla oli useita. Yksi niistä se, että noihin aikoihin Bob Marley alkoi - syistä, joita ei kirjassa eritellä - vähän väliä kuittailla ikävään sävyyn Barrett-veljeksille, josta he tietysti ottivat nokkiinsa. Rytmiveljesten ja Marleyn väliset vibat olivat välillä selkeät ja suorat, välillä hyvinkin epävirittyneet. Tätä vaihtelua kesti 70-luvun lopulta Marleyn kuolemaan saakka.

Ristiriidat repivät Wailerseja laajemminkin Marleyn viimeisten elinvuosien aikana. Yhtenä syynä tähän Family Man mainitsee kokaiinin, josta Barrett-veljeksiä lukuunottamatta kaikki wailersit olivat innostuneita. Erityisen kiivaasti nenänävalkaisua harrastivat kitaristi Junior Marvin - joka jäi myös kerran kiinni koksun hallussapidosta Yhdysvalloissa - ja kosketinsoittaja Tyrone Downie.

Marleyn suhteesta kokaiiniin Fam ei sano suoraan mitään. Hän vain kertoo, että Wailersien viimeisen kiertueen aikana New Yorkissa pidetiin bileet, joihin Barrett-veljeksiä ja Marleyn kokkia Gillie´ä ei kutsuttu, koska heidät tiedettiin kokaiinin vastaisiksi. Family Man näki myöhemmin partyissa otettuja kuvia, joissa kyllästyneen ja sairaan näköinen Marley istui bimbojen ja dekadentin humun piirittämänä.

Samankaltainen, enemmän tai vähemmän kriminaali hengaajoukko ympäröi Marleya noina päivinä myös hänen hotellissaan. Marleya kävi tervehtimässä mm. Vivian Blake, toinen jamaikalaisen rikollisjengin, Shower Possen, perustajista, jota on myös sanottu "kokaiini crackin luojaksi" Amerikassa.



Tällä hetkellä Wailers-ryhmä on entistäkin enemmän levällään. Family Man johtaa edelleen The Wailers Bandia, jossa hän on ainoa alkuperäinen wailer. Kitaristi Al Andersonilla puolestaan on bändi The Original Wailers, jossa myös Junior Marvin jonkin aikaa vaikutti.

Vanhoja bänditovereitaan Family Man ei kirjassaan juuri arvostele. Kitkerimmät sanat hän lausuu Chris Blackwellista, jota hän oikeudessa kutsui "orjaherraksi". Tosin Fam myös kehaisee Blackwellia siitä, että hän on omalla tavallaan roots-heppu, joka aina Marleyn ja Wailersien sessioihin saapuessaan halusi heti spliffin huuleensa käryämään. Myös nuorelle Rita Marleylle Fam antaa pisteitä hänen rohkeutensa takia. Rita oli Family Manin mukaan ensimmäisiä rastanaisia, joka ilmaantui huivi dreadlocksien peittona Kingstonin kaduille.

Rita Marley ja hänen lapsensa ovat vuosikausia kuuluneet Etiopian ortodoksiseen kirkkoon, mutta pitävät silti yhä rastaimagoa yllä.Ihanteellisista ja hurskaista, Bob Marleyn kunniaa ja One Love -henkeä lietsovista lausunnoistaan huolimatta on Marleyn perinnön vaaliminen hänen leskensä ja jälkeläistensä toimesta ollut lähinnä erilaisten Marley-tuotteiden markkinointia, Marley-lisenssien myymistä, muistokonserttien järjestämistä ja loputonta Bob Marley & The Wailers -kokoelmien tuottamista. Family Manin mielestä Marleyn lapset ovat etääntyneet täysin niistä juurista, joista heidän isänsä elämä ja musiikki kasvoi:

They are not following in their father´s footsteps of roots, culture and reality... They don´t have any culture. They look like roots Rasta, but they are in no way praising Jah or the orthodox. They make some big offers in the church, yet they still love their fancy clothes and cars, and that´s not it, because what about the people who started it, who made it possible? None of these youths have to work and that´s because the cash is set already, through the work of I and I. They take away what we do many years ago and try to put some other tune around it, but it´s an inborn concept they´re messing with. You can´t imitate it and you can´t grab Bob´s spirit in another belly.

Wailing Blues murskaa romanttisen julkikuvan Bob Marley & The Wailerseista yhtenäisenä, puhtaana ja pyyteettömänä Jahin soittokuntana. Kirja ei esitä lopullista eikä koko totuutta Wailerseista, mutta tärkeä, uutta tietoa sisältävä aikalaistodistus ja dokumentaatio se on.



Bob Marleya käsitteleviä kirjoja on ilmestynyt jo satamäärin. Viisi vuotta sitten ilmestyi myös kirja Bob Marley -kirjoista. Ruotsalainen Joe Jurgensen on koonnut kirjaansa Bob Marley - The Complete Annotated Bibliography kansikuvat ja tiedot yli 400 Marley-kirjasta. Mukana ovat myös Liken ja Johnny Knigan julkaisemat elämäkerrat.

Kirjojen kansista on valitettavasti esillä vain mustavalkokuvat ja kirjojen sisältöä koskeva informaatio käsittää enimmillään kaksi lausetta. Esipuheen teokseen on kirjoittanut Roger Steffens, joka pitää hallussaan maailman suurinta Bob Marley -esinekokoelmaa. Myös Joe Jurgensenilla on netissä näkemieni kuvien perusteella pari huonetta täynnä erilaista Marley-krääsää.